25.2.10

Hamsteri-indikaattori ja muuta ruoka-asiaa

Olen maininnut ohimennen, että pyrimme ostamaan yleensä luomua hamstereille, silloin kun se vain on suinkin mahdollista ja järkevää. Yleensä onneksi on. Joskus tulee kuitenkin ostettua jotain muuta ja olemme vähän olleet huomaavinamme, että Katariinalta saattaa ei-luomuvihannekset ja -hedelmät jäädä helpommin kuppiin ja syömättä. Varsinkin porkkana on tällainen, se ei ilmeisesti kuulu Katariinan suosikkeihin, mutta kyllä se sen usein kantaa ainakin varastoihinsa. Ne kerrat, kun porkkanat ovat jääneet kuppiin, ovat jossain määrin yhteneviä siihen, kun tarjolla ei ole ollut luomuporkkanoita.
Tästä ei voi olla nousematta epäilys siitä, mitä hamsteri vainuaa ei-luomuporkkanoista. Kyseessä kuitenkin on eläin, jolla on äärettömän hyvä hajuaisti ja joka elää syödäkseen eikä toisin päin. Jotenkin tekee mieli ostaa itselleenkin luomua...

Paikalliset Punnitse&Säästä ja Ruohonjuuri tarjoavat myös useita eri sortteja vauvanruokamössöjäkin luomuna, vaikka joitain löytyy myös ihan perusmarketeista. Viimeisin löytö Ruohonjuuresta oli Hollen valmistama pinaatti-riisisose. Pinaattia ei meidän hamstereille ole tarjoiltu koskaan aikaisemmin, joten eilisiltana laitoin vain pikkuisen nökäreen tätä uutta ruokaa molempien tyttöjen kuppeihin. Taitaa vissiin olla varsinaista herkkuruokaa, koska molemmat ovat nuolleet kuppinsa niin että niistä voi melkein peilata itsensä!
Ruoka sisältää veden lisäksi 20% pinaattia, perunaa ja 10% riisiä ja nämä kaikki ovat biodynaamisesti tuotettuja. Lapsia varten lämmitysohjeessa on sanottu, että mukaan voi sekoittaa hieman rypsiöljyä ja taidan tehdä saman hamsterinruuallekin. Tuotteessa itsessään on vain 0,2% rasvaa ja hamstereille saisi olla vähän enemmän.

22.2.10

Yritin kuvata Hilmaa

Jos joku ihmettelee, miksi Hilmasta on niin vähän kuvia, niin tässä vähän selitystä siihen...


Hilma piilosilla, mutta unohti että tuollaiset hörökorvat paljastavat sen armotta piilopaikastaan.


Talvikon takapuoli on tietysti nätti sekin, mutta kun tarkoituksena oli saada koko hamsteri kuvaan.


Huaa! Melkein koko hamsteri kuvassa! Tosin kamera ei kiinnosta kun ruokaakin on tarjolla.


Sitten kun Hilma olisi kokonaan kuvassa ja vielä nassukin kameraan päin ja oikein, oikein söpö, niin eikös vain tarkennus mene päin mäntyä?

Mutta eihän se tietysti ole mallin vika, ettei kuvaaja osaa...
Hilma tai oikeammin sen duna on siirretty nojatuolimajoituksestaan uuden senkin päälle. Se on nyt huomattavasti paremmalla korkeudella dunan huoltoa ajatellen.

20.2.10

Hellyttävä kerjäläinen

Sitä ei ihminen voi tietää, miten julmetun suloiselta hamsteri näyttää silloin kun se vainuaa lihaa.
Mies paistoi tänään pihviä ja tietysti herkulliset lemut levisivät työhuoneeseenkin. Ja mitäpä tästä seurasi muuta kuin se, että Katariina oli hereillä puoli 7 illalla, mikä on ihan tavatonta. Se istua napotti tyhjän ruokakuppinsa vieressä pää kallellaan ja oikein söpönä, kuin kysyen, että missä hänen lihapalasensa viipyy, kun hän niin kovasti tahtoisi myös. Onneksi kaapista löytyi huomiselle vielä lihaa emmekä olleet syöneet kaikkia itse.

Tämä ei ole edes ensimmäinen kerta kun Katariina haistaa sen, että keittiössä paistetaan jotain lihaa ja päättää kömpiä mökistään jaolle. Kai se osaa yhdistää sen siihen, että usein tällaisina päivinä myös sen ruokakuppiin tipahtaa pieni murena lihaa. Mitä ruokaan ja sen saamiseen tulee, Katariina ei ole mikään tyhmyri.

Nörttitalvikko

Hilma nörttäilee.

17.2.10

Arkistojen kätköistä

Katariinasta on olemassa niin paljon kuva- ja videomateriaalia, että kaikkia niitä ei tulla varmasti julkaisemaan ikinä. Mutta ajattelin nyt kaivella vähän vanhoja arkistoja.


"Jos täst viä pääsis vähä ylöspäin, niin sieltä vois päästä vaikka karkuun"


© KH
Tappajan elkeet


Vielä mahtuu!


Taistelua kepukan kanssa.


"Koskapa olen sangen viattoman näköinen pieni hamsteri, et voi ainakaan minua syyttää mistään" (kiitos ylivalottumisen, tässä näkyvät viikset oikein hienosti)


Kurkistus

16.2.10

Hamsterin ikääntyminen

Ystävänpäivänäyttelyn arvostelut kertoivat tylyllä tavalla sen, että meidän Katariina ei ole enää ihan nuori hamsteri. Hamsteri on parhaimmillaan suunnilleen puolen vuoden ikäisestä vuoden ikäiseksi ja Katariinahan on jo toisella vuodellaan.
Itse asiassa reilun parin kuukauden kuluttua se näyttelyiden ulkomuotoluokassakin kuuluisi jo veteraanisarjaan! Syyrialaisilla avoimen ja veteraaniluokan raja menee 16 kuukaudessa ja Katariinahan "täyttää" sen verran 28.4.2010.

Tuntuu jokseenkin hämmentävältä, että meidän pikkuinen Katariina on jo hyvinkin keski-ikäinen hamsteri. Vastahan se meille tuli vähän vielä keskenkasvuisena poikasena! Mutta ei vanheneminen kuitenkaan tarkoita mitään katastrofia, hyvällä tuurilla Katariina elää vielä vuoden päivät tai jopa enemmänkin. Todennäköisesti ja toivottavasti se pysyy vielä pitkään pirteänä ja terhakkana, vaikka vähän ehkä hoikistuisikin ja turkki menettäisi parhaan teränsä.
Mietin tuossa, että jos Katariina pysyy nyt tällaisessakin kunnossa kuin se nyt on, se saattaa olla veteraaniluokissa varsin luja vastus kelle tahansa. Tosin ainakaan Lempäälän veteraaniluokassa ei lopulta ollut kuin yksi varsinaisen veteraani-iän ylittänyt hamsteri. Niin vanhoja hamstereita ei paljon enää näyttelyissä käytetä eivätkä ne yleensä pärjää ulkomuotoarvosteluissa nuorempia kilpakumppaneitaan vastaan. Kuitenkin aina tai ainakin lähes aina valitaan luokkavoittajien ja parhaan nuoren hamsterin lisäksi myös paras veteraani.

15.2.10

Katariinan poseeraukset

Tässä on vielä pari kuvaa eiliseltä. Esittelin Katariinaa Eeville, Katariinan isän omistajalle ja hän otti muutaman kuvan. Kiitokset Eeville luvasta käyttää kuvia täällä!

Eilisen vaatimaton kuvasaalis

Ehdin eilisissä näyttelyissä ottaa kokonaiset kolme kuvaa ja niistäkin kahdessa poseeraa Katariinan emo Pai.

Pai, eikö vain olekin suloinen? Melkein yhtä suloinen kuin Katariina :)


Pai


Katariinan edesmenneen isän omistajan hamsteri Heta, todella nätti pk normaali umborous tyttö.

Tuomarointisanastoa

Kirjoittelen tähän nyt itselleni muistiin ja muille ohjeeksi noita englanninkielisiä sanoja ja termejä, joita eilen tuli vastaan sihteerikkönä.

uros - male
naaras - female

standardi - standard
koestandardi - guide standard
ei-standardi - non-standard
nuoret hamsterit - young hamsters
avoin luokka - adult hamsters
veteraanit - old hamsters
L1-merkintä - good for breeding
yleisarvosana - overall (grade)
erinomainen - excellent
erittäin hyvä - very good
hyvä - good
tyydyttävä - satisfactory
hylätty - disqualified
arvostella, tuomaroida - to judge

luonne - temperament
kunto - condition
koko - size
kynnet - nails
silmät - eyes
korvat - ears
turkki - fur
väri - colour
häntä - tail

kunniamaininta - ck (lyhenne jostain, en huomannut kysyä mistä)
serti - certificate
ruusuke - rosette
tuomarin suosikki - judge's favourite
paras nuori - best young
paras veteraani - best old

Syyrialaiset, Syrian hamsters eli lyhyemmin syrians
merkit - markings
nauha - white band tai pelkästään band
rikkonainen nauha - bridged band
kapea nauha - narrow band
tikkaus - ticking
poskimerkit - cheek flashes
tiheä, tuuhea turkki - thick
turkki ei palaudu, ei tarpeeksi tiheä - open fur
lyhyt - short
pitkä - long
kalju kohta - bald spot
epätasainen väri/tikkaus - patchy colour/ticking, myös uneven ticking
vaalea väri - pale colour
rikas, täyteläinen väri - rich color

tyyppi - type
lihakseton - needs more body/muscles
takapainoinen (ruumis) - wedge-shaped body
pitkä ruumis - long body
tiivis - solid
irtonahkaa, löysää nahkaa - loose skin

pää - head
teräväkuonoinen / terävä kuono-osa - wedge-shaped (head)
kapea pää - narrow head
pitkä pää - long head

talvikot - winter whites
kaaret - arches
juova - stripe
epätasainen juova - uneven stripe
lyhyt juova - short stripe
kapea juova - narrow stripe
ruskehtava - brownish
tumma tikkaus - heavy ticking
tikkausta liian vähän - needs more (heavy) ticking
kasvain - tumor
ulkonevat silmät - bulging eyes
hajurauhanen - scent gland

14.2.10

PiNan ystävänpäivänäyttely: minä voitin, Katariina ei

Tänään oli siis Lempäälässä Pirkanmaan Nakertajien jyrsijänäyttely. Hamsteripikavuoro starttasi aamulla jo hyvissä ajoin täältä Hervannasta ja bensa-aseman, Jankan ja Ylöjärven kautta pääsimme hyvissä ajoin ja ilman kommelluksia näyttelypaikalle. Auto oli todellakin täynnä, hamsterikasseja oli takakontissa, penkillä, sylissä, jaloissa... Olen kiitollinen, että olin itse kuski ja sain siis istua aika tilavasti.
Kuten kirjoitin aiemmin, paikalla oli hamstereiden lisäksi muitakin pikkujyrsijöitä sekä kaneja. Ajattelin, että tulisi olemaan ihan mielenkiintoista katsella niitäkin päivän mittaan. Niinhän minä luulin...

Katariina kuitenkaan ei pärjännyt tällä kertaa kovin hyvin ulkomuotoluokassa ja lemmikkiluokassakin oli monta parempaa kilpakumppania. Ulkomuotoluokan arvostelu oli tällainen:
Pää, silmät, korvat: pää ok, korvat kuivat, silmät ok
Tyyppi: tarvitsee lihaksia
Koko: hyvä
Perusväri, merkit, kuvio: rikas mutta epätasainen väri, tikkausta puuttuu, himmeät poskimerkit
Turkki: ohut erityisesti lonkissa, ei palaudu
Kunto: lihakseton
Luonne hyvä ja lisämainintana "lovely"
L1-maininta kuitenkin tuli, kokonaisarvosanaksi "hyvä" ja tuomari oli siis Susan Washbrook (GB). Aika tavalla siis sitä samaa rataa, mitä Katariina on muistakin näyttelyistä saanut arvosteluiksi, ilmeisesti kuitenkin ikä syö ja talvi (lämmitys = kuiva ilma) syövät tuota turkin kuntoa ja ikä myös lihaksia.

Lemmikkiluokassa tuomarina oli Saana Kankare ja arviointi näytti tältä:
Turkki: iho hilseilee, turkki hieman eloton
Yleiskunto: erinomainen massa
Korvat, silmät, hampaat: hampaat ok, korvat puhtaat. Haaveilevat silmät
Kynnet: ok
Käsiteltävyys: oikein miellyttävä käsitellä. Luottavainen hamsteri
Yleisvaikutelma: Ahne hamstraaja (meinasi syödä palkinnot pöydältä :) ) [niin sitä pitää, Katariina!]
Yleisarvosanana jälleen erittäin hyvä.

Lemmikkiluokan taso oli kuulemma erittäin korkea tällä kerralla ja sijoitusten saamiseksi olisi kaiketi pitänyt saada se erinomainen arvosanaksi. Niinpä Katariina ei saanut sijoitusta lainkaan, mutta jonkin kunniapalkinnon kuitenkin. Valitettavasti minulta meni hieman ohitse, että mistä se pieni ruusuke ja herkkupussi oikein tulivat, mutta joka tapauksessa ei tarvinnut tälläkään kertaa tulla tyhjin käsin kotiin.
*edit* Aivan totta, se palkintohan oli KUMA käsiteltävyydestä.

Myös Katariinan emo Pai oli paikalla ja näin sen nyt ensimmäistä kertaa sitten maaliskuun, kun kävimme Katariinan hakemassa. Pai oli lyhytkarvaisissa standardisyyrialaisissa paras veteraani (jos tosin myös ainoa) ja sai sen takia ruusukkeen ja ruokapalkintoja.

Minä en todentotta ehtinyt katsoa Katariinan perään näyttelypäivänä, saati sitten mitään muita eläimiä tai edes valokuvata hamstereita missään. Minulla oli muuta puuhaa! Aamulla ennen tuomarointien alkamista satuin juuri luumuilemaan sopivasti, kun järjestäjät puhuivat, että brittituomareilla ei ole sihteereitä, koska on tullut joitain peruutuksia. Koska sihteeerin pitäisi sekä ymmärtää että puhua kohtuullisen hyvin englantia, ei sihteerin hankkiminen ollut ihan läpihuutojuttu. Minä kysyin siinä sitten, että puhun ja ymmärrän kyllä englantia ihan kohtalaisesti, mitä muuta sihteerin pitää osata. No vähän hamsterisanastoa sekä suomeksi että englanniksi sekä täyttää kaavakkeet, ei varsinaisesti mitään ydinfysiikkaa siis.

Niinpä istuin koko päivän Susanin sihteerinä! Koko päiväksi oma istuin sekä "työläisille" tarjoiltu lämmin lounas ovat hamsterinäyttelyissä melkoinen lottovoitto, sanoisin. Ja lisäksi sihteerinä toimiminen oli todella, todella mielenkiintoista.
Susan tuomaroi lyhytkarvaiset ja koestandardisyyrialaiset sekä talvikot, joten opin aivan mielettömästi näiden näyttelyarvostelusta. Minunhan piti koko ajan tietää täsmälleen, mitä kirjoitan arvostelukaavakkeeseen suomeksi vaikka tuomari hoiti arvostelun englanniksi. Monta kertaa minun piti tietysti esittää tarkentavia kysymyksiä, että mitä hän tarkoittaa jollain termillä ja että onko jokin mainittu piirre hyvä vai huono.
Aluksi haastavinta oli se, että itse puhuin englantia, tuomari puhui englantia, mutta minun piti kuitenkin kirjoittaa asiat ihan suomeksi arvostelukaavakkeeseen. Tietysti asiaa helpotti se, kun ajan mittaan termit selvisivät, mutta silti monet kerrat tahtoi kaavakkeeseen tulla kommentit englanniksi. Pahoittelen siis kaikkia sotkuja, joita kirjoittamistani arvostelukaavakkeista löytyy. Ja myös käsialaa, mutta siinä vetoan tähän.
Näin siinä ohessa tietysti kaikki tuomaroidut hamsterit ja varsinkin talvikoiden puolella oli muutamia aivan ylimaallisen suloisia otuksia. Muutaman suloisen helmiäisvärisen talvikkonaaraan olisin mieluusti pannut taskuuni ja vienyt kotiin :)

Päivä oli pitkä ja raskas, mutta mielenkiintoinen, aivan hirvittävän mielenkiintoinen. Kiitokset kaikille järjestäjille, varsinkin ruuasta ja muista järjestelyistä. Niin ja kiitos myös kaikille kyytiläisille, auton kaikki tila tuli hyvin käytettyä ja toki sitä mieluummin ajaa niin että on muitakin autossa kuin että ihan yksikseen. Ja jos joskus tulevaisuudessa on tarvetta sihteereille, joko suomen- tai englanninkielisille tuomareille, niin olen kyllä ihan vapaaehtoinen.

11.2.10

Hilma valokeilassa

Pitkästä aikaa tuli napattua muutama kuva Hilmastakin, kun Karri sattui nappaamaan sen sopivasti käsiinsä.



"Minäkö muka mulkoilen?!"

Ostin eilen Hilmalle 15-senttisen juoksypyörän ja tarjosin uuden liikuntavälineen tietysti heti käyttöön. Hilma intoutui antamaan pyörälle kovat kyydit ja muutenkin se tuntui olevan innoissaan pyörästä, joten hukkaan eivät ne rahat menneet.

9.2.10

Hamsteri-express

Kuten kirjoitin, olen menossa ystävänpäivänä PiNan näyttelyihin Lempäälään. Koska minulla on auto käytössä ja siinä rutkasti tilaa, lupauduin ottamaan pari autotonta kyytiini samalla kertaa. Alustavasti tarkoitus oli ottaa yksi hamsteriton ihminen kyytiin täältä Hervannasta ja hakea Ylöjärveltä toinen, jolla on isompi määrä hamstereita mukana.
No, tänään tuli vielä kolmannelta kysely: hänen alustavasti sovittu kyytinsä on peruuntunut, joten olisiko mitään mahdollisuutta päästä minun kyydissä. Hän ei asu mitenkään kaukana suunnitellun reitin varresta, joten siinä mielessä kyllä sopii.

Autoonkin mahtuu kyllä noin niinkuin istumaan hyvin neljä henkilöä, mutta kun sitten näitä hamstereita on melkoinen määrä. Minulla on yksi, Ylöjärveltä tulee menomatkalla 8 hamsteria ja tämä viimeisin kyselijä tuo kuulemma ison lauman näyttelyihin ja ison lauman myyntiin, joten varmaan toistakymmentä hamsteria tulee sieltä. Tietysti osahan menee vaikka sylissä ja takakonttiakin ajattelin raivata niin että sinne mahtuu.

Mielessä kyllä kävi, että auton kylkiin pitäisi liimata tarrat, joissa lukee "Hamsteri-pikavuoro".

5.2.10

Puurofani ja antipuurofani

Katariina on ihan ihastunut näemmä puuroon. Eilisiltana tarjoilin sille puuroa, johon oli sekoitettu kermaviiliä. Aamulla kupissa ei ollut yhtään puuroa jäljellä, sen sijaan kukkakaalit ja porkkanat olivat jäljellä.
Katariinalle taisi tulla nälkä kesken unien ja äsken se kömpi yöpalalle ruokakupilleen. Korvat luttanassa, silmät sirrillään uninen hamsteri lipoo ruokakuppiaan: eikö vielä olisi vähän puuroa jäljellä? Kukkakaali ei kelvannut edelleenkään.

Hilma sen sijaan on kahden päivän ajan tehnyt sitkeästi selväksi, ettei puuro ole lainkaan talvikoille sopivaa ruokaa, joten eilen armahdin Hilmusen enkä antanut sille puuroa. Kermaviiliä se kyllä sai. Nyt on sitten kermaviilit nuoltu kupista yhtä tarkkaan kuin Katariinan puuro-kermaviili-mix ja mikään muu sitten ei ole kelvannutkaan. Idut on koskematta, aiempi herkkunami-näkkäri on koskematta, omenanpalat on koskematta.

Tuommoisia ronkeleita...

3.2.10

Puuronpurijat

Lueskelin joutessani muiden hamstereiden ruokinnasta juttua ja Katariinan edesmenneen isän omistaja kertoi keittävänsä nykyisille hamstereilleen puuroa usein. Yleensä kaura- tai ruispuuroa, joskus jotain muutakin. Puuroon voi sekoittaa sitten kaikenlaista muuta: keitettyä riisiä, pastaa, mysliä, siemeniä, kasviksia, leseitä, kasviöljyä, soijarouhetta ja mitä nyt muuta löytyy.
Meiltä löytyi kaapista kaura-ruis-hiutaleita ja koska valmis puuro tulee jo kolmen minuutin keittämisellä, päätin kokeilla antaa vähänsen puuroa Katariinalle ja Hilmalle. Keitin maailman pienimmän annoksen puuroa veteen, koska kaapissa ei sattumoisin ollut maitoa. Terästin puuroannokset sekoittamalla niihin kuivattuja hedelmiä, auringonkukansiemeniä ja alfalfa-ituja. Ja sitten tarjoilemaan herkkuruokaa hamstereille.

Nuo mainitut idut olivat Karamellin suosikkiruokaa, mutta Katariina ei suostu niihin koskemaan. Nytkin puuro muine lisukkeineen kelpasi, mutta idut on nypitty tarkkaan pois kupista. Siinä on muuten ollut askartelemista!
Hilma sen sijaan on syönyt ituja, mutta puuroon se ei ole suostunut koskemaan. Edes rakastamiaan auringonkukansiemeniä se ei ole nyppinyt puurosta vaan annos on tänä aamuna aivan yhtä koskematon kuin se oli illalla, kun laitoin kupin häkkiin.

Ruokinnasta puheenollen, Satumetsän Niina sivusi sitäkin aihetta viime lauantaina pitämässään hamsteri-esitelmässä. Hän kertoi, että hamstereiden proteiinilähteenä maitotuotteet ovat suositeltavampia kuin liha. Selitystä tähän en muista, mutta eipä minulla ole minkäänlaista syytä epäillä niin pitkäaikaisen hamsteriharrastajan tietoja. Maitotuotteet olisivat terveellisiä myös kalsiuminsaannin kannalta.
Täytyy alkaa siis tarjoilla noille meidän nirsoille useammin maitotuotteita. En ole kovin paljon niitä tarjonnut, koska menekki on vähän huononlaista, varsinkaan Katariina ei oikein ole innostunut kermaviilistä tai raejuustosta tai muusta sellaisesta.
Lihahan on Katariinan suosikkiherkkua, mutta emme ole sitä tähänkään asti tarjoilleet sille kovin usein, pienen murenan viikon tai parin välein. Luulen, että Katariina kyllä tulee jatkossakin saamaan silloin tällöin lihaa, noin niinkuin hemmotteluna. Hilmaa ei liha taas kiinnosta, joten sitä ei lihaton dieetti haitanne. Ja aina joskus sekin saa nakerreltavaksi kissojen/koirien kuivaruokaa.

1.2.10

PiNan ystävänpäivänäyttelyt 14.2.

Noin, Katariina on tänään ilmoitettu ja maksettu Pirkanmaan Nakertajien järjestämään ystävänpäivänäyttelyyn, joka pidetään Lempäälässä sunnuntaina 14.2. Katariina osallistuu sekä ulkomuoto- että lemmikkiluokkaan. Ulkomuotoluokkien tuomareina ovat brittiläisen Susan Washbrook ja Andrew Bryan, syyrialaisten lemmikkiluokan tuomaroi Saana Kankare. Saana ei ole Katariinaa aiemmin tuomaroinut, joten jos Katariina saa lemmikkiluokassa nyt PLH-sijoituksen, voisin hakea sille valiolemmikin arvonimeä. Mutta jos ei, niin tuleepahan ainakin osallistuttua.
Hilma ei lähde näyttelyihin lainkaan, vaikka mikään ei olisi estänyt sen ottamista mukaan. Se on itse asiassa ollut näyttelyissä ja saanut L1-maininnankin joskus aikoinaan.

Näyttelyissä on hamstereiden lisäksi luokat muillekin pikkujyrsijöille sekä kaneille, joten pelkkiä nakkihäntiä (lue: hamstereita) ei siis ole esillä. Yleisöliput maksavat lapsille euron ja aikuisille kaksi euroa.