24.10.10

Poseerauksia

Loviisa osaa tämän homman: olla suloinen ja kertakaikkiaan valokuvauksellinen.

© KH

Hilmaa taas ei voisi vähempää kiinnostaa kameralle poseeraaminen ja niinpä se useimmissa kuvissa näyttää vähintäänkin epäsuhtaiselta.

22.10.10

Popkornia!

Meidän taloudessa ihmiset ovat hurahtaneet popkorniin, ihan itse tehtyyn eikä mihinkään mikroversioihin. Joskus aina tekee mieli jotain suolaista pikkunaposteltavaa ja popkornit ovat osoittautuneet siinä hommassa mainioiksi. Ne ovat edullisia, pussillinen siemeniä maksaa euron ja siitä tekee kattilallisen monta monituista kertaa. Lisäksi niissä ei ole rasvan ja suolan lisäksi mitään perunalastuista tuttuja arominvahventeita tai muita lisäaineita.
No, päätimme kokeilla jonain iltana, miten mahtaisi meidän nelijalkaisille neideille maistua oliiviöljyssä paahdettu, suolaamaton poppari. Sehän on siis vain poksahtanut maissinjyvä ja sekä maalaisjärjen että muutaman nettilähteen perusteella käy myös hamsterille.

Loviisa rakastui popkorneihin täysin välittömästi. En ymmärrä mikä siinä oikein on, rasvako vai tuoksuuko se jotenkin vain niin hyvältä, mutta oli syy mikä tahansa, Loviisa himoitsee poppareita. Ne napataan talteen valoakin nopeammin, heti kun vain nenään käy popkorneista kertova tuoksu ja kerjätään kovasti lisää. Puhumattakaan siitä, mitä tapahtui kun yksi popkorni sijoitettiin dunan kattokalterin päälle. Loviisa vietti sen kanssa tehokkaan jumppavartin roikkuen kaltereissa ja jyrsien popkornia pinnojen välistä. Sitten mies heltyi antamaan popkornin sitkeälle yrittäjälle.
Hilmaa sen sijaan ei voisi vähempää kiinnostaa. Tai no söi se ensimmäisen testipopparin mutta sen jälkeen niitä on löytynyt vähän näverrettyinä sieltä täältä dunasta.

Emme anna popkorneja hamstereille kovinkaan usein, nyt vasta parina kertana on kokeiltu. En usko niiden olevan erityisen terveellisiä sen rasvan takia, joten ne jäävät tulevaisuudessakin satunnaisiksi herkuiksi. Ja määrät ovat pieniä, vain muutama poppari per ilta.

20.10.10

Sikaripunkkeja? Tuskin

Hilman harvenneesta turkista on puhuttu miltei joka kerta kun Hilman täällä blogissa mainitsen eikä tilanne ole muuttunut siitä mihinkään. Iho paistaa edelleen turkista läpi. Kuitenkin eilen mies huomasi Hilman rapsuttelevan sitä kaljua kohtaa joskus ohimennessään. Ei se sitä kuitenkaan usein tee, aivan satunnaisesti vain. Heräsin kuitenkin miettimään, että voihan hamstereilla olla ulkoloisiakin ja lensin tietysti selaamaan ylintä hamsteriraamattua, Satumetsän sivuja.
Sieltä löytyikin kuvaus sikaripunkeista:
Hamsterin sikaripunkkeja, Demodex criceti ja D. aurati, esiintyy hyvin yleisesti opportunisteina ihon karvatupissa. Terveelle ja hyväkuntoiselle eläimelle ne eivät aiheuta ongelmaa, mutta vastustuskyvyn laskiessa syystä tai toisesta oireet ilmenevät. Demodikoosi aiheuttaa ei-kutisevaa karvanlähtöä ja pieniä papuloita varsinkin takaraajojen ja selän alueelle. Notandres -suvun laji, myös pääkapina tunnettu, kaivautuu hamsterinaarailla tavallisesti korvanseudun ihoon aiheuttaen hilseilyä ja karvan lähtöä korvien ympäriltä.

Ihan just niinkuin Hilmalla! Naarashamsteri, ei-kutisevaa karvanlähtöä ja korvien ympärillä. Ja vastustuskyvyn laskuun olisi voinut vaikuttaa ne helteet kesällä (paitsi että johan jo alkukesän näyttelyistä tuli kommenttia harvenneesta turkista). Sikaripunkkihälytys!

Niinpä tämän aamun ensimmäinen työ oli saada ell Inka-Mari Autti linjan päähän ja aikaa varaamaan tohtorille tai ainakin kysymään, mitä pitäisi tehdä (Autti sen takia, että hän on esimerkiksi juuri Satumetsän hamstereita hoitanut jo kauan ja tietää oikeasti jotakin näistä pikkujyrsijöistä). Sainkin hänet puhelimenvarteen ja selitin huoleni. Sikaripunkkeja torjutaan Stronghold-loislääkkeellä, jota tiputetaan hamsterin niskaan. Sitä saisi sopivassa muodossa ja hamsterille sopivina pakkauksina eläinlääkäriltä.
Kuultuaan Hilman jo suht kunnioitettavan iän (1v 10kk) sekä loppukesän laihtumisen Autti kuitenkin alkoi epäillä, että kyse ei ole sikaripunkista vaan siitä mitä minäkin olen luullut: vanhenemisesta. Mahdollisesti esimerkiksi maksa ei toimi enää täydellä teholla ja siitä johtuisi sekä karvan harveneminen että laihtuminen. Loishäädöstä ei siis hänen mukaansa olisi todennäköisesti juuri mitään apua. Ja kun karvanlähdön lisäksi muita iho-oireita ei ole, ei kutise eikä huomattavasti hilseile.
Hoito-ohjeeksi siis sain ruokkia mahdollisimman monipuolisesti, hoitaa muutenkin hyvin ja katsoa, miten pitkälle Hilma-mummo jaksaa porhaltaa.

17.10.10

Uutta ruokaa

Satuin eilen purureissulla bongaamaan paikallisesta Musti&Mirristä uutta hamsterin kuivaruokaa, Versele-Lagan Hamster Completea. Versele-Laga on tuttu ruuanvalmistaja jo muutenkin, sen valikoimiin on kuulunut Hamster Nature ja Crispy Hamster. Tämä Hamster Complete on kuitenkin erilaista ruokaa, sillä toisin kuin nuo muut, se on pelletoitua. Pidän edelleen kovasti pellettiruokien ideasta ja eritoten siitä, että siitä ei voi nyppiä vain niitä kivoja juttuja varastoihinsa. Hilma on ainakin ihan ykkönen tässä, varsinkin jos kuppiin ilmestyy auringonkukansiemeniä. Vähän ajan päästä kupissa on pelkkiä auringonkukansiementen kuoria!

Pakkauksesta itsestään ei taas löydy sanaakaan suomenkieltä, mutta englanninkielisestä tekstistä olen vapaasti kääntänyt nämä raaka-aine- ja ravintosisältötiedot.
Raaka-aineet: kasvipohjaiset tuotteet, kasvikset, liha ja eläinperäiset tuotteet (kanaa 8%), siemeniä, kala ja kalapohjaiset tuotteet (1% kalaa), hiiva, muna ja munapohjaiset tuotteet, mineraalit, rasvat ja öljyt, FOS, MOS (löytyi selitykset fructo-oligosaccharides ja mono-oligosaccharides, täytyy vielä selvittää), jukka-uute, samettikukkauute (marigold extract)
Ravintosisältö: 19,5% raakaproteiinia, 5% raakarasvaa, 5,5% raakakuitua, 7% tuhkaa (hehkutusjäännös-termiä taitavat käyttää), 1% kalsiumia, 0,7% fosforia
Lisätyt aiheet per kilo: 5 mg kuparisulfaattia (copper-cupric(II)sulfate) , 2000 IU D3-vitamiinia, 20000 IU A-vitamiinia, 150 mg E-vitamiinia, 50mg C-vitamiinia

Muutama kysymys heräsi tuosta tuoteselosteesta (FOSin ja MOSin lisäksi). Miten tuo tuhka-prosentti on noin korkea? Kissanruuissa se tapasi olla muutaman prosentin luokkaa, tuo 7% kuulostaa aika korkealta. Hehkutusjäännös tarkoittaa sitä määrää painoa, mikä ruuasta jää jäljelle kun se kuumennetaan niin kuumaksi, että orgaaninen aines palaa ja vesi haihtuu (lähde). Käytännössä se jäännös koostuu kivennäisaineista ja noissa kissan- ja koiranruuissa korreloi kuulemma aika suoraan sen kanssa, miten paljon raaka-aineissa on luita, nokkia jne. Kissoilla korkean hehkutusjäännöksen määrä kuulemma korreloi virtsakivien esiintymiseen. Ja voipa hamstereillakin moisia esiintyä!

Kuparisulfaatti myös ihmetyttää, vaikka sitä näyttäisi pikaisen googletuksen mukaan löytyvän yhdestä jos toisestakin lemmikkijyrsijöiden ruuasta. Se on nimittäin ihmiselle myrkyllistä ja muiden käyttötarkoitusten lisäksi sitä käytetään myös sieni-, kasvi- ja tuholaismyrkyissä! (lähde)
En ole kyllä ihan varma olenko tulkinnut tuon termin oikein, koska paketin kyljessä lukee sanatarkasti "copper-cupric(II)sulfate", kun taas kuparisulfaatista Wikipedia käyttää nimityksiä copper(II) sulfate ja cupric sulfate, mutta ovat nämä nyt kuitenkin sen verran lähellä, että kovin paljon ei tuo kuparisulfaatti käännöksenä voi mennä metsään. Mitä googletin nopeasti, termi "copper-cupric(II)sulfate" taitaa olla Versele-Lagan keksimä ja käyttämä, kaikki tuolla haulla tulleet tulokset viittaavat lemmikkien ruokaan tavalla tai toisella.

No, oli miten oli, niin kokeilen tuota ruokaa molemmille jyrsimille. Eilen ne saivat jo muutaman raksun kuppeihinsa muun ruuan sekaan enkä tiedä onko maittavuus ollut sata vai nolla vai jotain siltä väliltä. Tässä vielä kuva sekä pakkauksesta että pavuista.


(ps. ennen kuin revitte pakkauksen auki, tarkistakaa parasta ennen-päiväys ja kirjoittakaa se vaikka pussin kylkeen. Jostain vaikeasti käsitettävästä syystä päiväys on painettu pakkauksen siihen osaan, joka revitään irti! Onneksi löysin sen irtopalan vielä omasta roskiksestani tänä aamuna)

15.10.10

Loviisan laihdutuskuuri

Loviisahan on ollut laihdutuskuurilla Hyvinkään näyttelyistä asti, jossa sitä pidettiin turhan tuhtina ja onhan se ollut meidänkin mielestä vallan hyvässä lihassa. Päivittäisillä punnituksilla seurataan neidin painoa ja sen kehitystä. Aluksi laihdutuskuuri sujui vähän takkuisasti, paino pyöri itsepäisesti siinä 200 gramman tienoilla, joskus vähän laskien, mutta yleensä heti seuraavana päivänä palattiin taas kakkosella alkaviin lukemiin.

Satumetsän ohjeiden mukaan kevensin kuivaruokaa, mutta se ei tuonut ainakaan pikaista hoikistumista. Sen sijaan tässä muutaman päivän aikana paino on ollut laskusuunnassa kun olen alkanut tarkkailla myös tuoreruuan määrää. Huomasin näet joku ilta sen, että kun olin pitänyt tuoreruokapaastopäivän Loviisalla, paino oli tullut alaspäin.
Ajattelin nyt vähentää päivittäin annettavan tuoreruuan määrää, ei enää kuppia täyteen vaan vain palanen tai pari. Monipuolisuutta yritän pitää yllä siten että tarjoilen eri päivinä eri kasviksia, en enää tunge yhdelle päivälle useampaa kuin ehkä kahta laatua tuoreruokaa. Tuoreruuan hukkaprosentti onkin pudonnut nollaan tämän jälkeen, koska Loviisa kantaa tarkasti kaikki ruuat varastoihinsa eikä seuraavana aamuna kuppiin ole jäänyt mitään.

Tänä iltana en ole Loviisaa vielä punninnut, mutta muutamana viime päivänä paino on ollut nätisti siinä 195 gramman tuntumassa. Jos saisin sen suunnilleen pysyvästi ehkä jonnekin 190 gramman tienoille, se voisi olla hyvä. Toki siinä auttaa myös liikunta ja Loviisa juoksentelee edelleen vaatehuoneessa likimain joka ilta.
(onneksi Loviisa ei tiedä että Hilma saa edelleen kaikki mahdolliset herkut joka ilta, mutta sen paino ei silti nouse...)

12.10.10

Paha Hamsteri

Puisessa siilossaan Loviisa III suunnittelee taas maailmanvalloitusta:

There are many copies ...

Buhahaha!

11.10.10

Täällä vartioin minä!

Kulkeminen omalla vastuulla (ruualla lahjominen sallittua, jopa suotavaa)

© KH

10.10.10

Talvikkovanhus

Hilman paino- ja turkkiongelmista on puhuttu viime aikoina aika usein. Tässä nyt ihan vielä kuvia siitä, missä mennään.

Paino on jumittunut siihen 45 gramman tienoille ja koko hamsteri näyttää puikulalta. Ero on todella selvä kun vertaa esimerkiksi vanhoihin kuviin, erityisesti tuohon näppäimistökuvaan alimpana, ennen videota.


Ja tässä se karvaongelma. Vasemman hartian ja yläselän karva on todella ohutta, iho paistaa läpi. Harva alue on laajentunut pikkuhiljaa, vielä 13.6. näyttelyissä sanottiin vain että turkki on ohentunut korvien takaa ja 6.6. tuomio oli "paikoin ohut".


Mutta ruoka sentään maittaa!

9.10.10

Avoin kirje

Arvoisa neiti Loviisa III,
Päätimme lähestyä sinua näin avoimella kirjeellä, sillä tiedämmehän miten moderni hamsteri sinä olet ja pidät kovasti läppäreistä ja internet-surffailusta. Lukutaidostasi emme ole varmoja, mutta tarvittaessa luemme kirjeen sinulle ääneen.

Kirje koskee nukkumis- ja heräämisaikojasi ja niiden suhdetta meidän nukkumaanmenoaikoihin. Tiedostamme tietysti, että olet yöeläin ja näin kuuluukin olla. Emme haluaisikaan päivällä aktiivista hamsteria! Silti meistä tuntuu todella ikävältä, että vielä ennen puolta yötä, vaikka oletkin jo hereillä ja aktiivinen, et halua tulla vapaaehtoisesti pois dunastasi. Puolen yön jälkeen sen sijaan olet innoissasi tassut ojossa odottamassa ulospääsyä ja suorastaan hyppäät käteen, jos sitä sinulle tarjoamme.

Meidän ihmisten vuorokausirytmi on hieman erilainen ja lisäksi meillä on velvollisuuksia, joiden takia joudumme heräämään aamulla aikaisin. Näiden velvollisuuksien ansiosta kuitenkin pystymme tarjoamaan sinulle ruokaa päivittäin ja puhtaita puruja. Kuten hamsteritkin, me tarvitsemme myös melko paljon unta. Näinollen meidän on siis mentävä iltaisin aikaisin nukkumaan emmekä voi viettää aikaa sinun kanssasi enää puolen yön jälkeen, vaikka toki haluaisimmekin tehdä niin.

Niinpä haluaisimme tehdä sinulle jonkinlaisen kompromissiehdotuksen. Kolmena iltana viikossa (torstai, perjantai, lauantai) voimme hoitaa ulkoilutuksesi myöhään, puolen yön tienoilla tai vähän sen jälkeen. Muina iltoina kuitenkin toivoisimme sinun olevan aktiivisesti haluamassa pois dunastasi jo vähän aikaisemmin, esimerkiksi klo 21-22 tienoilla. Voimme ulkoiluttaa sinut tällöin ja sen jälkeen saat touhuta dunassasi aivan mitä itse haluat, me menemme nukkumaan emmekä tule häiritsemään lukuunottamatta tilannetta, jossa saat senkaltaista melua aikaiseksi että pelkäämme sinun olevan karkaamassa.

Ehdotetulla järjestelyllä voisimme maksimoida sinun kanssasi vietetyn ajan emmekä tuntisi huonoa omatuntoa siitä, että riistämme sinut puoliväkisin dunastasi ulos, vaikkei sinua selkeästi vielä kiinnostaisikaan. Vastineeksi aikaisista herätyksistä voisimme tarjota näyttelylakkoa sekä harkitsisimme vakavasti jo muutenkin huonosti sujuneen laihdutuskuurisi lieventämistä. Toivomme että ainakin harkitsisit asiaa. Ilmoitathan päätöksestäsi meille ASAP.

rakkain terveisin,
molemmat omistajasi

7.10.10

Juhlapäiväunohdus!

Olen aivan kokonaan unohtanut, että Loviisa täytti tasan puoli vuotta toissapäivänä, 5.10. Sehän on syntynyt 5.4. ja nyt tuli siis tasan kuusi kuukautta täyteen. Paljon onnea, Loviisa!

6.10.10

Hyvästi Pai!

Katariinan emo Pai lopetettiin tänään kahden vuoden ja parin viikon ikäisenä. Selkeätä kuolinsyytä ei liene tiedossa, sillä on omistajan mukaan ollut muutaman päivän ajan erilaisia yleisoireita, turvotusta, ruokahaluttomuutta ja vaikeuksia liikkua ja niin se lopetettiin tänään. Onhan tietysti 2 vuoden ikä ihan hyvä hamsterille, varsinkin kun on yhden poikueenkin tehnyt ja pidempäänhän Pai eli kuin Katariina.
Silti omistajalla on taatusti suuri suru ja täytyy myöntää, että kyllä uutinen täälläkin veti ilmeen vakavaksi. Isot osanotot vielä näin bloginkin kautta.


Tässä Pai viime ystävänpäivän näyttelyissä Pirkkalassa, jolloin se ulkomuotoluokassa sai parhaan veteraanin tittelin.