27.11.11

Grand Gala Hyvinkäällä

Eilen pidettiin SHY:n näyttelyvuoden kohokohta, vuotuinen Grand Gala ja pitopaikkana oli Hyvinkään järjestötalo, Munckinkatu 49. Ihan yksikseen emme siellä olleet vaan valoisan salin toisella sivulla oli hiiriyhdistyksen näyttelyt. Ehdin hieman vilkuilla hiirulaisiakin ennen arvostelujen alkua ja olivathan ne kovin vekkuleita otuksia.

Minulla oli pitkästä aikaa sihteerinpesti, Ruotsista oli tullut peräti kolme tuomaria: Lotta Ling (uml, pk syyrialaiset), Sebastian Mårtensson (uml talvikot ja robot) ja Pernilla Rehnqvist (uml ei-standardisyyrialaiset, pet syyrialaisurokset). Minä oli tällä kertaa Sebastianin sihteerinä eli talvikoita ja roboja kulki meidän pöydän kautta.
Tämä on toinen kerta kun olen sihteeröinyt Sebastiania, ensimmäinen kerta oli puolitoista vuotta sitten juhlanäyttelyssä Littoisissa. Niinpä Sebastianin lyhyt ja ytimekäs arvostelutyyli oli jo tuttu. Sebastian käyttää paljon termejä good, very good ja excellent (hyvä, erittäin hyvä, erinomainen) eikä välttämättä anna sen enempää kommenttia niistä arvostelukohdista, jotka arvioi hyviksi. Sitten jos jotain on pielessä, tulee enemmän tekstiä, esimerkiksi tikkauksesta voi sanoa että on liian vaalea ja epätasainen.
Noita kääpiöitä ei ollutkaan tarjolla hirveitä määriä, talvikoita oli reilu 30 ja roboja parisenkymmentä ja kun Sebastian tuomaroi varsin sutjakasti, olimme sut nopeasti valmiita. Esimerkiksi Lotalla oli arvosteltavana käsittääkseni lähemmäs 80 pitkäkarvaista hamsteria... Itse en ehtinyt valitettavasti jäädä palkintojen jakoon, kun minun piti lähteä jo muualle.

Niin ja pitäähän minun mainita vielä meidän assistentti eli näyttelyissä se raukka, joka juoksuttaa hamsteribokseja boksipöydältä tuomaripöydälle ja takaisin. Meidän assistenttina oli pieneläinhoitajaksi opiskeleva Henna, joka otti hommansa vakavissaan. Bokseja tuli ja meni niin jouhevasti ja nämä kaikki kuvioihin kuuluvat satunnaiset "boksi kateissa"-, "arvosteluseteli jäi pöydälle"- ja "mikä hamsteri tää on?"-ongelmat hoituivat kädenkäänteessä.

Niin, meidän elukoita ei ollut mukana, tulin itse Nurmijärvelle jo perjantaina ja lähden täältä vasta tiistaina takaisin enkä voi ottaa terroja tai dunia mukaan kun kuljen junalla. Eikä Karri ole niin innostunut näyttelyistä että olisi lähtenyt kiikuttamaan lauantaiaamuna hamstereita Hyvinkäälle. Vielä joskus tekisi mieli viedä Loviisa ainakin lemmikkiluokkaan, se on näet niin ihana käsitellä, että tiedä vaikka pärjäisikin. Valitettavasti muiden menojen takia joudumme jättämään PiNan näyttelyt 10.12. väliin vaikka niin uhkasinkin ne sinne vielä.

15.11.11

PiNan pikkujoulunäyttelyt 10.12.

Pirkanmaan Nakertajat järjestää pikkujoulunäyttelyn 10.12. Kutsu. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 30.11.

Tarjolla on siis lemmikkiluokkia hamstereillekin ja hamstereiden tuomarina on SHY:n virallinen tuomari Martina Munther. Ohjeet ilmoittautumiseen löytyvät PiNan sivuilta myös.
Koska tämä on näin lähellä ja veteraani-ikäiset hamsut kilpailevat ilmaiseksi (tosin olisi minulla talkooseteleitä käytettävänä muutamista edellisistä PiNan näyttelyistä, jos vain löytäisin ne), ajattelin viedä meidän molemmat ikänestorit sinne. En ole vielä ilmoittautunut, tarvitsee tuossa vielä vähän katsella miltä otusten turkit näyttävät ja kunto muuten.

BTW, muutaman viikon päästä eli 26.11. on myös SHY:n oma Grand Gala Hyvinkäällä. Minä olen menossa sinne, sain tuttuun tapaan homman ruotsalaisen Sebastian Mårtenssonin sihteerinä. Sebastian arvostelee talvikkojen ja robojen ulkomuotoluokat. Tällä hetkellä talvikkoja on alustavasti ilmoitettu mukaan 36 ja roboja 20, joten mitään törkeän suurta eläinmäärää ei ole Sebastianille tulossa. Verrataan vaikka siihen että pitkäkarvaisia syyrialaisia on ilmoitettu 80... Meidän elukat eivät ole Hyvinkäälle tulossa enkä ole tällä kertaa kyytiäkään tarjoamassa, koska olen todennäköisesti koko viikonlopun tuolla suunnalla ja liikkeellä julkisilla.

12.11.11

Hamsterien asumusvertailu

Hamstereille, kuten muillekin pikkujyrsijöille on tarjolla ainakin neljää erilaista asumustyyppiä: muovinen duna, lasinen terraario (kai niitä muovisinakin saa?), säilytyslaatikosta askarreltu boksi ja häkki. Meillä on kokemusta kahdesta ensinmainitusta, mutta maalaisjärjellä voinee päätellä jotain muidenkin vaihtoehtojen plussista ja miinuksista.
Tässä jotain listaa eri asumustyyppien plussista ja miinuksista.

Duna (omakohtaista kokemusta)
+ kevyt, helppo liikutella
+ purettavissa
+ saatavilla useimmista lemmikkiliikkeistä ja nettikaupoista
+ ainakin kolmea kokovariaatiota saatavilla suht yleisesti: 50 cm, 75 cm ja 95 cm (harvinaisempi)
+ värivaihtoehtoja on jonkin verran
- umpiseinäinen, ilmanvaihto ei paras mahdollinen
- hamsteri voi jyrsiä itsensä läpi muovista
- yleensä melko rumannäköinen, värivaihtoehdot usein melkoisen räikeitä
- pissasta jää pahat tahrat muovipintaan
- 95-senttistä löytää melko harvoin, suuremmissa on hamsterille liian iso kalteriväli (tarkoitettu marsuille ja kaneille)
- kalliihko
- seiniin ei voi kiinnittää tasoja tai muita, toisinaan vesipullonkin kiinnitys vaatii melkoisia virityksiä

Lasiterraario (omakohtaista kokemusta)
+ yleensä hyvin siistin näköisiä
+ ei voi jyrsiä
+ erittäin laaja kokovalikoima, akvaarioista löytyy parimetrisiäkin
+ pissa ei juuri tartu lasipintaan
+ saatavuus yleensä vähintäänkin kohtuullinen
- painava, varsinkin isommat vaikeita liikutella, voi mennä rikki, kuljetus ongelmallista
- ei voi purkaa, vie tyhjänä paljon tilaa
- hinta kasvaa koon mukana, usein kalliita, säilyttää kuitenkin yleensä arvonsa jossain määrin
- umpiseinäinen, ilmanvaihto ei paras mahdollinen
- seiniin ei voi kiinnittää tasoja tai muita, vesipullon kiinnitystä joutuu miettimään usein
- kunnollinen katto, jonka kautta ilma vaihtuu, mutta josta hamsteri ei pääse karkuun

Häkki (ei omakohtaista kokemusta)
+ hyvä ilmanvaihto
+ kaltereihin helppo kiinnittää tasoja, virikkeitä, juomapullo jne
+ monista löytyy sivuluukku
+ kevyt, purettavissa
- muovipohjassa samoja ongelmia kuin dunassa: pissatahrat, jyrsiminen, värit
- innokas kaivelija tonkii puruja häkin ulkopuolelle
- kokovalikoima taitaa olla varsin rajattu, harvoin näkee yli 80-senttistä häkkiä, jossa on hamsterikalterit (kalteriväli max. 1 cm)

Itsetehty muoviboksi (ei omakohtaista kokemusta)
+ selkeästi edullisin näistä kaikista
+ kevyt, helppo liikutella ja kuljettaa
+ helppo pinota bokseja päällekkäin suurempikin määrä
+ kokovaihtoehtoja riittää ainakin kääpiöille
+ hyvä kansi
+ ilmanvaihto vähintäänkin kohtalainen
- vaatii askartelua
- ei erityisen esteettinen
- hamsterin puuhailua ei voi oikein seurailla koska muovista ei näy kunnolla läpi
- todennäköisesti samoja ongelmia kuin dunissa: pissatahrat, jyrsiminen
- luultavasti näistäkin kaivelijat sutivat puruja ulkopuolelle

11.11.11

Panosta ja pihistä

Ajattelin tässä kertoilla vähän omia näkemyksiänisiitä, missä asioissa voi hamsterinomistajana pihistellä rahan kanssa ja mihin kannattaa ehdottomasti panostaa. Hamsterin omistaminenhan ei pääsääntöisesti ole mitenkään erityisen kallista ja tietyissä asioissa voi säästää pitkän pennin rahaakin, mutta on myös sellaisia asioita, joissa ei kannata rahoja laskea.

Näissä älä pihtaa:
- Hamsterin asumus
Hamsterin häkki/terra/duna on luultavasti kaikkein kallein hankinta, yleensä se maksaa moninkertaisesti enemmän kuin hamsteri itse. Kannattaa ottaa kuitenkin huomioon, että hamsteri elää siinä käytännössä koko elämänsä. Itse voi miettiä, että suostuisiko asustelemaan koko elämänsä 15 neliön parvekkeettomassa kerrostalokämpässä vai olisiko se tilava rivarikolmio sittenkin miellyttävämpi vaihtoehto. Kun kerralla ostaa hyvälaatuisen asumuksen, se kestää yleensä useamman lemmikin ajan eikä sitä tarvitse päivittää uuteen ellei niin halua.
Hamsterille tärkeintä on asumuksen tilavuus, turvallisuus ja riittävä ilmanvaihto, omistajan kannattaa miettiä helppoa siivottavuutta ja liikuteltavuutta sekä ulkonäköä.
Tosin varsinkin monet kääpiökasvattajat tekevät hamstereilleen asumuksia erilaisista muovisista säilytyslaatikoista (ohjeita), joten hyvä asumus ei välttämättä tarkoita kallista. Lisäksi kannattaa katsoa tarjontaa esimerkiksi Huuto.netistä tai muilta kirpputoreilta, joista voi löytää esimerkiksi täysin käyttökelpoisia terraarioita hyvinkin edullisesti.

- Eläinlääkärikulut
Hamsterit ovat yleensä varsin terveitä eläimiä ja tarvitsevat eläinlääkäriä harvoin. Jos kuitenkin tarve on, sinne on mentävä eikä se ole halpaa lystiä, voin kertoa. Lemmikin omistaja on kuitenkin aina vastuussa sen hyvinvoinnista ja siihen kuuluu myös se, että lemmikki saa asianmukaista hoitoa sitä tarvitessaan (taitaa kuulua ihan eläinsuojelulain pykäliin).

Näissä voi säästää:
- Virikkeet
En tarkoita etteikö hamsteri tarvitsisi virikkeitä, mutta niiden ei tarvitse olla mitään lemmikkiliikkeistä ostettuja hienoja (lue: kalliita) virikkeitä. Oikeastaan ainoat välttämättömät ostotavarat ovat kunnollisen kokoinen juoksupyörä ja vesipullo.
Pesäksi käy pahvilaatikko (paitsi meidän diivoille, joille kelpaa vain tilava puumökki...), pahviset putkilot, laatikot ja muut sellaiset sopivat virikkeiksi muutenkin, pehmikkeeksi vessapaperi lienee parasta ja oksista ja laudoista voi rakennella itse vaikka miten hienoja juttuja. Nämä itsetehdyt tavarat saattavat hyvinkin olla hamsterille mieluisampia kuin ostotavarat.
Ruokakupiksi kelpaa melkein mikä vain, meillä Pertti syö tuoreruokansa pilttipurkin kannelta ja joskus on käytetty paperisia muffinssivuokia kertakäyttöisinä ruokakuppeina. Kuivaruokaa ei välttämättä tarvitse tarjoilla edes kupista, nämä pienet ahmatit löytävät ruokansa kyllä vaikka se olisi kuivikkeiden seassa jossain nurkassa.

- Hamsterin hankintahinta
Niin yllättävää kuin se onkin, hamsterit maksavat kasvattajalta ostettuina usein hieman vähemmän kuin eläinkaupoissa. Hintaero ei ole suurensuuri ja kasvattajienkin hinnoissa on eroja, lisäksi kaikilla paikkakunnilla ei ole aktiivisia kasvattajia eikä heilläkään jatkuvasti ole myynnissä hamstereita. Kasvattajalta ostaessa saa yleensä kuitenkin paljon ja asiantuntevasti käsitellyn poikasen, jonka suku on tiedossa johonkin asti. Sen lisäksi monet antavat poikasen mukana asiantuntevat hoito-ohjeet ja useimmat myös koko hamsterin elinajan kestävän "neuvontapalvelun".

10.11.11

Mitä lemmikkisi viestii hännällään?

Maikkarin nettisivuilta löytyi otsikko "Mitä lemmikkisi viestii hännällään?", mutta siinä käsiteltiin vain kissa ja koira. Skaalassa on hamsterin mentävä aukko, joten nyt perehdytään siihen, mitä syyrialainen viestii hännällään.


Ensin se häntä. Kyllä, syyrialaisella on häntä. Se sijaitsee hamsterin takalistossa ja muistuttaa pikkiriikkistä nakkia. Pitkäkarvaisilla se jää helposti karvojen alle piiloon. Hännän tulisi olla suora; mutkat, patit ja muut ovat tietysti persoonallisia, mutta tällaista hamsteria ei tulisi käyttää jalostuksessa, koska knikki periytyy. Vauhtia käkkyrähäntä ei kuitenkaan hidasta.


Tässä kuvassa havainnollistetaan sitä, miten häntä, vaikka se onkin pieni ja tarpeettoman oloinen nysä, toimii loistavana tukena kun hamsteri seisoo takajaloillaan. Fysiikkaa lukeneet tietävät, että kaksi tukipistettä ei riitä vaan niitä tarvitaan kolme, jotka eivät ole samalla linjalla. Hamsterin takatassut ja häntä muodostavat tasakylkisen kolmion, joka on optimaalinen tukemaan eläintä. Meidänkin hamsterit ovat olleet kiinnostuneita fysiikasta, mutta toisaalta niille maistuu myös muu kirjallisuus, varsinkin jos se on niiden tiellä.
Tällainen hännän asento viestittää yleensä hamsterin uteliaisuudesta, karkailusuunnitelmista tai ahneudesta (erityisesti silloin kun kurkotellaan ruokapalan perään).


© KH
Tästä ei voi erehtyä: nyt ollaan miestä vailla!


"Pitäkää tunkkinne!"
Kun hamsteri istuu häntänsä päällä, selkä omistajaan päin, sitä ei selkeästikään kiinnosta.

6.11.11

Vain muutaman tähkän tähden

Kas, taas on syötävää jätetty katosta roikkumaan ...

Loviisa ja tähkä

... ja venyyyyytys ...

Loviisa ja tähkä