17.8.13

Lempäälän näyttelyn kuulumiset

Kas niin, olen hädin tuskin ehtinyt kotiutua Lempäälän näyttelyistä. Pitkä päivä, mutta mukava ja molemmat neidit saivat hienot arvostelut. Itse puuhasin koko päivän Susan Washbrookin sihteerinä, Susanin pöydällä kävi yli 90 syyrialaista tänään, pitkäkarvaisia oli 31, lyhytkarvaisia 41, ja ei-standardeja 20. Joten sihteerin kirjoituskäpälä on hieman rasittunut!

Yleisesti ottaen tämän päivän hamstereilla on pielessä pää ja koko. Todella monella, voisin jopa väittää että yli puolella hamstereista oli kapea pää. Samoin monet hamsterit olivat pienikokoisia, Susan sanoi että viimeksi käydessä pari vuotta sitten oli näytillä enemmän isoja, massiivisia (muttei lihavia) hamstereita, joten suunta on mennyt siinä mielessä heikompaan päin. En osannut vastata, mistä tämä mahtaa johtua. Ruotsissa kuulemma on perinteisesti ollut isoja hamstereita, mutta liekö viime aikoina ollut vähemmän tuontia Ruotsista. Sen tiedän, että Hollannista on tuotu jonkin verran hamstereita viime aikoina.

Jostain syystä tänään oli myös aika paljon hieman äksyjä hamstereita. Yksi lyhytkarvainen uros puri Susania aika pahasti sormeen heti aamupäivästä. Tietenkin se myös pääsi karkuun ja putosi sylin kautta lattialle, mutta saatiin onneksi kiinni. Muutama muukin hamsteri yritti purra, mutta Susan oli oppinut tavoille ja osasi varoa. Joitain selvästi hermostuneitakin eläimiä oli. No, minä en ole pitkään aikaan ollut syyrialaistuomarin sihteerinä, joten en ehkä voi väittää, että niitä nyt olisi ollut jotenkin poikkeuksellisen paljon.

Värien kanssa Susan oli varsin tarkka ja lopulta aika harva hamsteri sai pelkkiä kehuja väristään. Joitain tällaisiakin oli ja toisaalta jokainen omistaja, jonka hamsterin paperissa lukee "hyvä" jossain värikohdasta, voi olla ylpeä omastaan. Turkit olivat yleensä ottaen melko hyviä, mutta harvoja huippuja oli joukossa. Knikkejä ei osunut vastaan yhtään, pari hylkyä tuli, toinen urokselle, jonka kiveksessä tuntui olevan kasvain tai jokin muu möykky ja toinen naaraalle, jolla oli huulessa kasvain, paise, tai rakko. Jälkimmäinen kuitenkin tuomaroitiin muuten.

*EDIT!*
Oli miltei unohtua, mutta erityismaininta meidän assareille. Homma toimi loistavasti, ei tarvinnut yhtään odotella hamstereiden kanssa. Kiitokset!


Meidän tytöt olivat siis mukana omien lajiensa luokissa, sekä lemmikissä että ulkomuotoluokassa. Kannattaa näyttelyttää vetreitä veteraaneja, ilmoittautuminen ei maksa mitään ja ruusukkeita satelee!

Aamulla ärtynyt ja kuljetusboksiaan jyrsinyt Jane ei esittänyt tuomarille purevaa mielipidettään häiritsemisestä kesken unien vaan oli ihan nätisti. Näin sen itse, kun Susan sen tuomaroi. Ulkomuotoluokasta ei kuitenkaan ollut odotettavissa mitään eikä siitä tullutkaan mitään huippuarvosteluja. Ulkomuotokaavake näyttää tältä:

Tyyppi ja rakenne
Pää: kapea
Silmät: hyvät
Korvat: ok
Tyyppi & sukupuolileima: ok
Koko: ok, pienehkö

Värit, värimerkit ja kuvio
Perusväri: vaalea, rusehtava
Pohjaväri: tasainen, rusehtava
Kuvio (eli nauha tässä tapauksessa): toispuoleinen, rikkonainen

Turkki
Tiheys: ok, tasainen
Pituus: hyvä
Tasaisuus: ok
Vatsaturkki: ohuehko takajaloista

Terveys
Yleiskunto: hyvä
Turkin ja ihon kunto: hyvä
Kynnet ja hampaat: hyvä

Kokonaisarvosanaksi tuli "melko hyvä", häntä oli suora ja luonne hyvä. Hyvin sennäköinen arvostelu, mitä odotinkin. Tuomarina siis Susan Washbrook

Sirin ulkomuotoluokan arvostelu tarjosi yllätyksen, kokonaisarvosana "erittäin hyvä" Jean Tyeltä oli mahtava saalis. Kaavake näyttää tältä:

Tyyppi ja rakenne
Pää: erittäin hyvä (!)
Silmät: hyvät, kauniit
Korvat: hyvät, pienet
Tyyppi ja sukupuolileima: sopusuhtainen ja kananmunan mallinen, mutta saisi olla pyöreämpi

Väri, värimerkit ja kuvio
Selkäjuova: voimakas, epätasaisen vahvuinen
Tikkaus: hieman liian tumma ja voimakas

Turkki
Vatsaturkki: hieman ohut

Terveys
Kynnet ja hampaat: ok

En jäänyt kuuntelemaan talvikkojen ulkomuotoluokan palkintojen jakoa, mutta tulosluetteloa vilkaistessani ei meille tainnut tulla mitään erityisempää palkintoa. Tuo arvostelu on palkinto jo ihan itsessään.


Ja sitten ne lemmikkiluokat! Janen paperi näyttää tältä:

Yleiskunto: ikäisekseen hyväkuntoinen ja kiinteä
Turkki: puhdas ja pehmeä, hieman elottoman oloinen, iholla hilsettä
Korvat, silmät, hampaat: ok
Kynnet: ok
Käsiteltävyys: hieman rauhaton, mutta hyvin käsiteltävissä
Yleisvaikutelma: Sporttinen mamma

Tuomarina Saana Kankare ja yleisarvosana "erittäin hyvä+". Sijoitusta ei tullut, mutta pieni KuMa-ruusuke kokonaisuudesta. Siis tismalleen sama tulos kuin Ikuristakin helmikuulta.

Sirin lemmikkiarvostelua seurasinkin sydän kylmänä viereisestä pöydästä, mutta tällä kertaa meidän telaketjutalvikko osasi käyttäytyä. Arvostelukaavake oli oikeastaan yhtä suitsutusta:

Yleiskunto: nuorekas ikäisekseen. Massaa ja lihaksia mukavasti
Turkki: tuuhealaatuinen, tiheä, pehmeä, palautuvuus ok
Silmät, korvat, hampaat: silmät suuret ja kauniit, ilmeikkäät. Korvat ok. Ylähampaat kasvavat vinoon, alahampaissa mutka tai kasvuhäiriö yms.
Kynnet: hyvät (omistaja ottaa tästä kaiken kunnian, koska Sirin kynsienleikkuu ei ole edelleenkään sieltä helpoimmasta päästä)
Käsiteltävyys: pirteä, ulospäinsuuntautunut. Reipas tyttö! Elämäniloinen (lukekaa nyt tuota!)
Yleisvaikutelma: herttainen pieni eläin. Söötti (näin sanoo asiantuntija!!)

Tuomarina Niina Hämäläinen, yleisarvosanaksi tuli "erinomainen" ja minä olin keikahtaa tuoliltani. Lisäksi tämä riitti viidenteen sijaan kääpiöiden lemmikkiluokassa. Meidän kultainen pikku-Siri! Kyllä sydän paisuu ylpeydestä. Ruusuke on tietenkin paljon isompi kuin Siri itse, pitäisi ehkä ottaa poseerauskuva meidän tähtitalvikosta.

16.8.13

Lempäälä: näyttelykuumetta

Huomenna on sitten taas aikainen herätys ja lähtö Lempäälän hamsterinäyttelyihin. Boksit on valmiina ja kaikki tavarat tuoreruokia lukuunottamatta on pakattu mukaan myös. Meiltä on siis lähdössä mukaan molemmat elukat ja kaikkiin luokkiin, kun menevät veteraani-ikäisinä ilmaiseksi, vaikka olisi minulla ollut vielä pari PiNan talkookorttiakin. Ja kuten aiemmin sanoin, itse toimin sihteerinä syyrialaisten ulkomuototuomarille, joka on joko Susan Washbrook tai Jean Tye. Syyrialaisten lemmikkiluokan tuomaroi Saana Kankare ja kääpiöt Niina Hämäläinen. Ja paikkahan on vanha, tuttu Piippo-keskus, joka on ihan lähellä rautatieasemaa. Harmi kyllä, lauantaiaamuisin ei mene paikkareita niin kovin tiheään ja minun on lähdettävä jo puoli yhdeksältä Tampereelta, olen varttia vaille yhdeksän Lempäälässä ja näyttely alkaa vasta kymmeneltä. Toivottavasti siellä on joku paikalla jo aikaisemmin.

6.8.13

Kuva-arvoitus

Seuraa kuva-arvoitus:

Siinä on sipsipussi, joka roikkuu katossa olevasta koukusta. Kuvan ulkopuolelta kerrottakoon, että pussissa oli vielä sipsejä. Mitä tämä tarkoittaa? Miksi se pussi roikkuu katosta? Ja miten se liittyy hamstereihin?

Meidän hamstereista kumpikaan ei ole karkuteillä, joten meidän ei tarvitse suojella sipsipussia ahneilta eläimiltä. Kyseessä on kosto.

Eilen oli taas elukoiden siivouspäivä ja päätin tuoreruuan sijaan antaa hamstereille jotain muuta. Koska Jane on pienimuotoisen dieetin tarpeessa ennen näyttelyitä, päätin antaa sille herkkujen lisäksi myös jumppaa ja pujotin vehnäntähkän kiinni dunan kattoritilään sellaiseen paikkaan, josta se joutuu kurottelemaan sitä.
Karri oli sitä mieltä, että Jane ei ylety tähkään edes pajusiltansa päältä ja että tähkän sijoittaminen noin on silkkaa hamsteriparan kiusaamista. Minä puolestani olin sitä mieltä, että hyvin se meidän ahnuri sen tähkän yltää kurottamaan ja jos joutuu vähän jumppaamaan sen saadakseen, niin aina parempi. No, aamulla nähtäisiin.

Aamulla (siis päivällä, olen näet lomalla) minua odotti sipsipussi katossa. Sen lisäksi dunan katossa majaili edelleen vehnäntähkä koskemattomana. Ymmärsin asiayhteyden vasta nähdessäni Karrin pöydälle jättämän lapun: "Viattoman hamsterin kiusaaja! Ps. Kostin Janen puolesta, katso ylös". Niin, hyi minua.

Tässä vielä tähkä todisteeksi.