Hyvästit Adalle

Sain tosiaan eilen syötettyä Adalle ensimmäiset antibioottiannokset, mutta kun tänä aamuna kaivelin sen dunasta esille lääkkeenantoa varten, huomasin heti että vointi on mennyt huonompaan. Ada kyyhötti pesämökkinsä edustalla eikä ollut yön aikana koskenut ruokakupissaan olleisiin pähkinöihin. Nappasin sen kiinni, jaksoi se vielä karkuun yrittää, mutta vähän ponnettomasti. Hännän alla oli verta. Laitoin sen kuitenkin kuljetusboksiin odottamaan lääkkeenantoa, mse kyhjötti kyyryssä nurkassa silmät puoliummessa. Otin sen kiinni antaakseni lääkkeen, mutta se oli niin vaisu käsissä, että päätin olla kiusaamatta sitä yhtään enempää. Laskin sen takaisin kuljetusboksiin ja soitin klinikalle, että milloin saisi lopetusajan. Se järjestyi yhdeksi ja niin päättyi meidän kiinariaikakausi ainakin tältä erää.

Voi naaraat ja niiden tulehtuvat kohdut

Eipä ollut kiva yllätys eilen siivota Adan pesää ja löytää pehmikkeistä verta. Hamsteria tarkastaessani totesin heti, että veri tulee hännän alta, joten todennäköisin ongelma on kohtutulehdus, naaras kun on kyseessä. Tämän aamun ensimmäinen tehtävä olikin soitella eläinlääkäriin ja sain ajan Nokian Pieneläinklinikalle puoleksi päiväksi. Kohtutulehdus, sanoi lääkärikin. Antibioottia voidaan kokeilla, kuurin tuloksesta tosin ei anneta takeita. Leikkaustakin lääkäri tarjosi, mutta minä suhtaudun edelleen hamstereiden leikkauksiin hieman epäillen. Ei niin etteikö nukutus ja leikkaus onnistuisi, mutta sitten se jälkihoito, miten onnistuu kivunlievitys, miten saa hamsterin olemaan riehumatta tai nuolematta leikkaushaavaa, repimättä tikkejä ja niin edelleen (kuvittelin jo Adan päälle maailman pienimmän sukkapuvun ja miten se kiemurtelisi siitä eroon alle 30 sekunnissa). Ja toisaalta Ada on jo hieman iäkkäämmän puoleinen, lähes kaksivuotias, vaikka kiinarit ovatkin hamsterilajeista pitkäikäisin eikä kolmivuotias kiinari ole ymmärtääkseni edes harvinaisuus. Eli jos antibiootti ei auta, niin vaihtoehdoksi jää lopetus.

Sain mukaan siis tuttua Baytriliä, ohjeena antaa 0,05 millilitraa aamuin illoin, 10 päivän kuuri (minun täytynee vielä soittaa klinikalle, sillä mielestäni lääkäri puhui kylläkin viidestä päivästä, mutta paperissa lukee 10 päivää). Ensimmäisen annoksen Ada sai jo päivällä, kun kotiuduimme, toinen annos meni juuri äsken. Toistaiseksi tippanen on mennyt suuhun ja mitä ilmeisimmin siitä myös eteenpäin aika tuskattomasti, vaikka Adan käsittely ei olekaan mitenkään erityisen helppoa minulle, se on edelleen vähän liian notkea ja nopea. Mutta tällä hetkellä minä kuitenkin johdan siis 2–0. Saa sitten nähdä missä kohtaa Ada suivaantuu tähän lääkintärumbaan ja alkaa purra, kuten Pertin kohdalla kävi.

Ikävä vaiva tämä kohtutulehdus, Janehan sellaisen sai myös ja se ei siitä toennut. Aiheesta on myös artikkeli Hamsterit.netissä: Kohtutulehdus hamsterinaarailla, siinäkin todetaan, että antibiooteilla ei välttämättä saada tulehdusta hoidettua täydellisesti. Kohtutulehduksen syistä siinä ei kerrota, ilmeisesti niitä ei tiedetä, mutta epäilen että siihen asiaan ei voi hoidolla mitenkään vaikuttaa. Meillä on taas vain huonoa tuuria. Taidan siirtyä kohta kokonaan uroshamstereihin, yksi ongelma vähemmän.

Vaan kyllä taas sai tuntea itsensä tyhmäksi klinikalla. ELL kysyi ensimmäiseksi että onko Ada tottunut käsittelyyn. Vastasin että on se, mutta on kyllä kovin vikkelä. Mitä teki Ada? Se käyttäytyi kuin herran enkeli, istui kaikessa rauhassa lääkärin kädessäkin. Lääkäri kommentoi, että kylläpä on kiltti ja rauhallinen hamsteri, kun on joskus nähnyt sellaisia kauheita viipottajia. Minä tyydyin vain hymyilemään ja ajattelin hiljaa mielessäni, että kyllä sitä nyt ollaan vieraskoreita, annas olla kun päästään taas kotiin, sikäli kuin tuo viilipytty nyt meidän hamsteri edes on.

Ada 1v

Melkein unohtui tuossa karkaamistohinassa, että Ada täytti vuoden jääkaapin alla oleskellessaan, tarkalleen ottaen siis 8.10.15. Tässä potretti synttärisankarista tänään.

Ada karkuteillä, osa 2

Johan siitä edellisestä kerrasta puolitoista kuukautta ehti kuluakin, kun havahduin lauantaiaamuna siihen, että keittiöstä kuuluu metkaa rapinaa. Mitään ei näkynyt ja rapinakin lakkasi kun menin keittiöön. Minulle tuli paha aavistus, todella paha, ja säntäsin laskemaan hamsterit. Jep, Adaa ei ole taaskaan missään. Tällä kertaa sen on ollut pakko luikerrella dunansa kattokalterista läpi, väliä niissä on melko tasan sentin verran, että aika mato saa olla vaikka aina kyllä sanotaan, että syyrialaisille sentti ja kääpiöille vähän vähemmän. Mutta ei voi todellakaan kuvitella, että joku meidän talvikoista olisi mahtunut tai edes yrittänyt tuollaisesta raosta, mutta Ada onkin kiinari, notkea pieni pirulainen.

Hetken hakemisen jälkeen bongasimme Adan jääkaapin alta. Ihan hyvä tietysti että se on siellä, onpahan näköhavainto ja Karrikin uskalsi alkaa pakata matkalaukkuaan työmatkalle Singaporeen ilman pelkoa salamatkustajista. Mutta eihän Ada sieltä pois suostunut tulemaan eikä sitä mitenkään saanut edes koukittua sieltä. Tarjotut popcornit houkuttelivat kyllä kovasti, mutta eivät kuitenkaan niin paljon, että olisimme saaneet Adan niillä kiikkiin. Ei auttanut muu kuin rakennella aitaus jääkaapin ympärille ja sinne sisään elävänäpyytävä hamsterinpyydys. Ensimmäinen versio näytti tältä:

No, ei Ada siihen mennyt, mahtoiko tuo kiipeilyosuus olla liian epäilyttävä. Rakentelin yöksi seuraavaa ansaa ja olin itse paljon pois kotoa, että kotona olisi hiljaista ja rauhallista, ja että arka pikkuhamsteri uskaltautuisi pois turvapaikastaan tutkimaan ansan ruokatarjontaa. Mutta ei.

Sitten minun piti lähteä muutamaksi päiväksi käymään Ruokolahdella ja hamsteri on edelleen sitkeästi jääkaapin alla. Rakentelin matkan ajaksi uudenlaisen ansan:

Siinä oli oikein hienot, kirjoista rakennetut portaat (niille oli ripoteltu vähän ruokaakin) ja varsinaisen ansan houkuttimena popcornia. Dunassa itsessään oli tarjolla vettä ja lisää ruokaa (vettä oli myös ansan ulkopuolella, ettei raukka ihan kuivuisi vaikkei ansaan menisikään). Siellä hamsteri selviäisi kyllä muutaman yön. Takaisin tullessani vessapaperi oli pudonnut dunaan kyllä, mutta Ada ei ollut pudonnut mukana. Se oli liian herkkä. Taskulampun valossa ja hieman popcornilla houkuttelemalla sain eilenkin Adan näköpiiriini siellä jääkaapin alla, joten oli se edelleen elossa.

Viime yöksi virittelin samanlaisen ansan, mutta dunan päällä oli pyyhe taiteltuna sopivasti ja keskellä pyyhkeen päällä oli muutama popcorni. Ada on kuitenkin niin pieni ja kevyt, että vähän epäilin, jos tuo ansa toimisi sen alla. Aamulla herätessäni piti ensimmäiseksi mennä tarkistamaan ansa. Näytti lupaavalta, pyyhe oli pudonnut. Ja mikä kaikkein parasta, Ada löytyi pyyhkeen mutkasta, vahingoittumattomana ja ihan hyvävointisen näköisenä, jos tosin naamalta saattoi paistaa tympääntyminen. Kuuden päivän vapaus jääkaapin alla oli päättynyt. Jännä yö sillä kyllä on ollut, sillä meidän vessan nurkasta löytyi papanoita ja ruokavarasto (syytin mielessäni jo Moriartya tästä, mutta Moriarty oli turvallisesti tallessa omassa asunnossaan).

Mitäs nyt sitten?
No, Ada päätyi meidän pienempään dunaan, jossa kalteriväli on 8 milliä. Sen päällä on vielä tiuhasilmäisempi metalliritilä. Pienempi asumus on ollut harkinnassa aiemminkin, jospa se siellä olisi vähän enemmän kiinnostunut käsistä. Tuossa olisi toki tuo iso lasiterraariokin, jossa on tiheä kattokalteri, mutta Adan kokoinen hamsteri hukkuisi kyllä 120-senttiseen terraan. Pitäisi ehkä miettiä jonkinlainen väliseinä, jolla terrasta saisi käyttöön vain puolikkaan.

Sitten siihen terran toiseen puolikkaaseen voisi ottaa vaikka toisen kääpiöhamsterin. Ei kiinaria, Ada on ensimmäinen kiinari meillä ikinä ja näiden tempauksiensa jälkeen saattaa hyvinkin olla viimeinen. Se pikku vihulainen.

Hamsteri karkuteillä

Tapahtuipa tänään sellaista, mitä ei ole koskaan vielä tapahtunut. Eikä toivottavasti tule tapahtumaankaan. Hamsteri oli lähtenyt karkuteille dunastaan.

Illalla kotiin tullessa aloin siivota Adan dunaa. Karri alkoi siinä vaiheessa puhua, että onko se Ada nyt oikeasti dunassaan. Ihmettelin, että miksei olisi, mutta järkytys oli suuri kun Adaa todellakaan ei löytynyt mistään. Kyllä minä sen tänne panin takaisin toissailtana siivouksen jälkeen! Ja eilen se kävi päivällä rapistelemassa puruja ja oli eilisiltana tarjoiltuun maissiin käynyt hampaitaan kokeilemassa. Duna oli ehjä, luukku kiinni, mutta hamsteria ei ole missään.

Karrilla oli onneksi havainto asiasta. Viime yönä hän oli herännyt olohuoneessa ja kirjahyllyn päältä oli pudonnut pelikortti, pakka kun on siinä ylähyllyn päällä ihan sinällään. Rapinaakin oli kuulunut, mutta hän oli kuitannut sen tuulenvireenä (koska ikkunat kuitenkin olivat yön kiinni, ilmavirran syntymiselle ei ollut oikein selitystä). Minä vielä äimistelin tyhjää dunaa kun Karri alkoi tyhjentää varovasti ylähyllyä ja totesi Adan kurkkivan sieltä.

Helpotus! On se vielä tallessa ja elossa. Vaan miten se on päässyt kirjahyllyn päälle, kuitenkin parin metrin korkeuteen? Ja ennen kaikkea: millä ihmeellä me saamme sen sieltä kiinni?! Varsinkin kun Ada ei todellakaan arvosta käsiä tai käsissä olemista ja on vikkelä kuin... no, kiinankääpiöhamsteri.

Meille selvisi hyvin äkkiä, miten Ada oli hyllyn päälle päässyt. Kirjahyllyssä on takaseinä, jonka ulkopinta on karheaa levyä. Takaseinän ja seinän välissä on juuri sellainen Adan mentävä rako ja se sitä pitkin on onnistunut kinkeämään itsensä ylös. Sitä pitkin onnistui myös alaspäin meneminen, kuten huomasimme, nimittäin heti kun Ada totesi, että nyt hänen vaivalla hankittua vapautta uhataan, se lähti rapistelemaan hyllyn ja seinän väliä pitkin alaspäin. Popkorni houkuttimena yritimme houkutella Adaa takaisin ylöspäin, mutta itsepäinen neiti palasi vasta siinä vaiheessa kun tunsi olonsa turvalliseksi.

Vahtaamista jatkui jonkin aikaa, sitten Karri sai Adan pyydystettyä pahviputkeen ja sitä kautta karkulainen joutui ensin kuljetusboksiinsa ja sitten dunaan. Joten tarinalla on siis onnellinen loppu, jos Adalta itseltään ei kysytä.

Mitä tästä opimme? Emme yhtään mitään. Emme vieläkään tajua, miten Ada on päässyt pois dunastaan. Yhtään hamsterinmentävää reikää se ei ole jyrsinyt muoviosiin, joten vaihtoehdoiksi jää dunan yläosassa olevat about sormenpään mentävät pyöreät aukot tai kaltereiden läpi luikertelu. Myönnän toki, että olin viimeksi siivotessa laittanut kattokaltereihin kiinni puutikkaat, joten niitä pitkin Ada on päässyt kiipeämään kattokaltereihin. Vaan pääsisihän se kiipeämään kaltereihin myös kaksikerrosmökkinsä katolta! Tuskin Ada sentään on osannut häkin luukkua sulkea perässään... Mutta niin tai näin, kovin pieniä nuo mainitut aukot ovat ja minä kyllä elin siinä uskossa, ettei edes Adan kaltainen luikero mahtuisi niistä ulos.

No, nyt ne reiät on tukittu ja kalterinkin päällä on ylimääräinen metalliritilä, että jos se nyt tuolta pääsee karkuun, niin vaihtoehdoiksi jää teleportautuminen tai yhdennentoista ulottuvuuden madonreikä. Kuvia tähän postaukseen ei ole saatavilla, kas kun ensimmäiseksi ei tullut mieleen ottaa kuvaa Adasta kirjahyllyn päällä.

Ada – koska se on niin nätti

Sitä sanotaan, että kiinarit ovat hyviä kiipeilemään, mutta kyllä ne kaivelevatkin. Tai sitten meidän pitäisi tarjota Adalle enemmän kiipeilumahdollisuuksia (käsiä ei lasketa kiipeilymahdollisuuksiksi).

Enimmäkseen Ada keskittyy olemaan söpö, silloin kun siitä sattuu vilauksen näkemään.

Ahaa-elämys

No nymmää sen honasin, mite tää kiinari toimii.
Tarttee olla päivä, sit tarttee vähä rapistella purui, et se herää, muttei nii palioo et se lähtis pesän ulkopuolelle toimittaa. Sit kopataa pesämökki sem pään päältä mäkee ja napataa elukka käsii. Se ei ehri olleskaa tajuta mitä tapahtuu ja sit se on nii hämillää, et se vaa istuu käres vähä aikaa ja ihmettelee, että mite mää tähä jourui. Sit ku se siit tokenee, ni se menee taas, mut oli se ny vähä aikaa siinä iha paikoillaa. On sil kyä nätti häntä.

Hiiri, jolla on päästäisen häntä

Siinä se nyt on, meidän pieni sintti. Kutsumanimeksi tälle taisi tulla Ada.

On tunnustettava, että vielä on vähän hakusessa, että miten tämän kiinarin kanssa toimitaan. Se on hirveän pieni ja hirveän vilkas eikä se oikeastaan ole kiinnostunut käsistä. Ei se niitä erityisesti pelkää, mutta ei vapaaehtoisesti kyllä tule lähelle. Pitäisikö tämä siis vain koukata julmasti dunastaan (ei hemmetissä, eihän sitä saa kiinni) vai pitäisikö kärsivällisesti yrittää pitää kättä saapuvilla (toinen käsi on käytössä ensi vuonna ehkä). Mihinkään pahviputkiloon sitä on turha houkutella, tämä on fiksumpi kaveri.

Mutta on se aivan tolkuttoman suloinen tuon pienen häntänsä kanssa!

Kouvolan kuulumiset

Eilen oli se Kouvolan näyttely ja päivä matkoineen venähti sen verran pitkäksi, että illalla ei enää huvittanut päivittää blogia.

Aamulla auto starttasi Hervannasta klo 6 kohti Kouvolaa tai tarkemmin ottaen Anjalaa, näyttelyt pidettiin Anjalan kartanon alueella, Kouvolan seudun ammattiopiston tiloissa. Yhdeksäksi piti olla paikalla, arvostelut alkoivat kello kymmenen ja matkaa oli parisataa kilometriä, niin ei muuta kuin viideltä pystyyn ja kuudelta matkaan. Karoliina tarjosi kyydin, mukana oli minun lisäksi Marjut ja Iina sekä tietenkin aimo läjä hamstereita, niin että tunnelma oli suhteellisen tiivis.

Moriarty osallistui siis ensimmäistä kertaa sekä lemmikki- että ulkomuotoluokkaan. Ensinmainitussa tuomarina oli Sarita Kokkoniemi, ulkomuotoluokassa Ely Vihavainen. Näyttelypaikalla odotti myös kasvattaja Jonna Tikka, jolle Moriartyn hienoutta piti tietenkin esitellä. Komea poika on, se tuli todettua.
Itse puuhailin näyttelypaikalla sekalaisissa tehtävissä, tuurasin jonkin aikaa robo- ja talvikkoluokan sihteeriä (oli aivan ihania talvikoita, kyllä olisin vienyt muutaman kotiin ihan mielelläni!), kannoin bokseja parillekin koearvostelua tekevälle tuomarikokelaalle ja kuuntelin Jonnan ajatuksia campbellien ulkomuotoarvostelusta. Campbelleissäkin oli pari kolmen uroksen laumaa, jotka olisin mielihyvin kaapannut taskuuni kaikessa hiljaisuudessa. Niin ja jännitin tietenkin Moriartyn arvosteluita.

Lemmikkiluokassa arvosanaksi tuli erittäin hyvä - ja arvostelukaavake näyttää tältä:

Yleiskunto: Melko tuhti. Tarkista ruokavalio, lisää liikuntaa. Lihaksia kuitenkin löytyy.
Turkki: Iho kuiva, hilseilee. Puhdas ja pehmeä turkki.
Korvat, silmät, hampaat: Kaikki kunnossa.
Kynnet: Hieman pistelee.
Käsiteltävyys, luonne: Jännittää välillä, kuitenkin rauhallinen.
Yleisvaikutelma: Kaunis norre. Sympaattinen <3

Minä vaikka vannon että Moriarty paisui näyttelyitä edeltävän yön aikana! Sillä ei se ole minusta niin paksu ollut kuin se eilen oli. Mutta joo, pähkinä- ja popcorn-tarjoilua kiristetään, vaaka kaivetaan taas esille ja ulkoilua vaatekomerossa lisätään. Huhtikuun lopulla on näyttelyt Helsingissä ja siellä pitää olla rantakunnossa! Mutta lemmikkiluokasta ei siis hienon yleisarvosanan lisäksi muuta palkintoa.

Ulkomuotoluokan kaavakkeesta löytyy tällaiset merkinnät:

Pää, silmät, korvat: Leveys ok, erinomainen pituus. Hyvät silmät ja korvat, korvat saisivat olla edemmäs sijoittuneet.
Tyyppi, koko: Tyyppi ja koko hyvä.
Perusväri, värimerkit, kuvio: Perusväri hyvä, erinomaiset merkit ja tikkaus.
Turkki: Hyvä tiheys ja pituus.
Kunto: Erittäin hyvä.

Luonteestakin tuli hyvä (kuten ulkomuototuomareilta yleensä) ja kokonaisarvosana erittäin hyvä. Tämä sitten riittikin luokan kolmanteen sijaan, ruusukkeeseen ja sertiin. Tiedotin tuloksia Karrille suoraan näyttelypaikalta ja totesimme hetken ynnäilyn jälkeen, että olipahan muuten ensimmäinen serti meidän talouteen!
Karamellia ei koskaan käytetty näyttelyissä meidän aikana, eikä Perttiäkään. Hilma kunnostautui pääosin lemmikkiluokissa, eikä tainnut monessa ulkomuotoluokassa ollakaan. Jane ja Loviisa eivät koskaan pärjänneet ulkomuotoluokissa, kummankaan tyyppi ei ollut kovin kummoinen ja värissäkin oli sanomista. Sirinkään väri ei ollut kovin hyvä vaan epätasainen eikä sekään koskaan sijoittunut ulkomuotoluokissa. Katariina oli meidän menestyksekkäin hamsteri, mutta se kilpaili aikanaan värinsä takia koestandardiluokassa ja vaikka sijoituksia saikin jokusen, ei sille ks-sertiä koskaan annettu.

Joten olemme nyt hyvin ylpeitä serti-palkitun hamsterin omistajia, jo pelkästään tämän takia kannatti lähteä Kouvolaan. Tämä tietää myös hyvää Moriartyn suunniteltua jalostuskäyttöä ajatellen: muotoseikat ovat kunnossa!

Ja sitten se, mihin vihjaisin jo edellisessä postauksessa: meille todellakin kotiutui uusi hamsteri. Lajiksi valikoitui tällä kertaa... kiinankääpiöhamsteri! Kyseessä on 8.10.14 syntynyt naaras Goldilock's Keisarin Morsian Goldilock's-kasvattajalta Veeralta Helsingistä. Olin SHY:n foorumilla osoittanut sortumisen merkkejä ja Veera tietenkin iski heti tehden tarjouksen tästä tytöstä. Olin aluksi hieman epäröivällä kannalla, tokihan sitä voisi kiinariakin kokeilla ja olihan tyttö tosi söpö, mutta kun minä olin salaa haaveillut helmiäs- tai norretalvikosta tai jostain kivanvärisestä campbellista tai parista. Varasin kiinarin alustavasti, sillä varauksella tosin että jos näyttelyissä on myynnissä maailman ihanin talvikko tai campbelli, jota ilman elämä ei jatku, niin ostan sen sitten, muussa tapauksessa lähtee Keisarin Morsian mukaan.

No, tiesin olevani koko lailla turvassa, kun Tarinan-kasvattaja sanoi ettei hänellä ole myynnissä muita kuin syyrialaisia ja aamusella myyntipöytä näytti muutenkin kovin syyrispainotteiselta. Totesin että turha sitä valintaa sen enempää on miettiä, marssin Veeran luo, löin rahat kouraan ja sitten aloin ihmetellä, miten saan pienen ja vikkelän kiinarin edes siirrettyä uuteen kuljetusboksiinsa. Veeraahan siinä vielä tarvittiin auttamaan, ja iltasella kotona tyttö siirrettiin pahviputkilossa uuteen kotidunaansa. Kuvia pienestä ujopiimästä ei vielä ole, mutta alan tänä iltana ihmetellä että miten tuo kiinari oikein toimii. Kutsumanimikin sille pitäisi keksiä.