Elvis has left the building

Aamu alkoi suru-uutisella: Karri oli löytänyt Elviksen aamulla kuolleena dunastaan. Se oli ollut jo eilisiltana kuulemma vähän vaisun oloinen, mutta varsinainen kuolinsyy on arvoitus. Ehkä sydän oli pettänyt, ilmeisesti ja toivottavasti kuolema oli ollut nopea, koska Elvis oli kuollut juoksupyöränsä viereen, ei mökkiin tai muuhun pieneen koloon. Meidän pitkätukkapoika vietiin yhteistuhkaukseen eläinlääkäriasemalle.

© Karoliina Vainio

Sinänsä kuolema ei ollut yllätys, olihan Elvis jo 2v 3kk ja pari viikkoa päälle. Se on ihan hyvä ikä syyrialaiselle ja taisipa Elvis olla meidän pitkäikäisin syyrialainen. Moriarty kuoli hieman nuorempana, vähän vajaa 2v 3kk ja naaraat nyt ovat kaikki menneet alle kaksivuotiaina Loviisaa lukuunottamatta, mutta sekään ei elänyt kuin pari viikkoa yli kahden vuoden.

Siitä on nyt kymmenen vuotta kun meille ensimmäinen hamsteri tuli ja näihin kymmeneen vuoteen on mahtunut paljon iloa, jos toki suruakin. Elvis jää kuitenkin meidän viimeiseksi hamsteriksi, emme ota enää uutta lemmikkiä. Yksi syy on se, että minä olen tainnut jossain määrin allergisoitua näille. En onneksi pahasti, mutta mökin siivoaminen tuntuu nenässä ja silmissä. Karri onkin hoitanut siivoukset jo pidemmän aikaa (ja nyt tietenkin kun olen viikot pois kotoa töiden takia). Hamsterien käsittely ei ole aiheuttanut oireita, mutta olen varmuuden vuoksi vähän sitäkin vältellyt. Toinen syy on se, että alamme molemmat ehkä vähän kyllästyä hamstereihin, niiden kanssa ei enää tule niin paljon puuhailtua. Eihän hamsteri sillä tavalla odota tai välttämättä haluakaan käsittelyä ja sylittelyä ja sellaista huomiota, ruokinta, siivous ja kunnon tarkastaminen riittää varsin pitkälle. Mutta kuitenkin, aika aikaansa kutakin. Luulen että saan päivittäisen söpöys-kiintiön täyteen FB:n hamsteriryhmien kuvia katselemalla ja satunnaisilla näyttelyvierailuilla.

Hyvästit Adalle

Sain tosiaan eilen syötettyä Adalle ensimmäiset antibioottiannokset, mutta kun tänä aamuna kaivelin sen dunasta esille lääkkeenantoa varten, huomasin heti että vointi on mennyt huonompaan. Ada kyyhötti pesämökkinsä edustalla eikä ollut yön aikana koskenut ruokakupissaan olleisiin pähkinöihin. Nappasin sen kiinni, jaksoi se vielä karkuun yrittää, mutta vähän ponnettomasti. Hännän alla oli verta. Laitoin sen kuitenkin kuljetusboksiin odottamaan lääkkeenantoa, mse kyhjötti kyyryssä nurkassa silmät puoliummessa. Otin sen kiinni antaakseni lääkkeen, mutta se oli niin vaisu käsissä, että päätin olla kiusaamatta sitä yhtään enempää. Laskin sen takaisin kuljetusboksiin ja soitin klinikalle, että milloin saisi lopetusajan. Se järjestyi yhdeksi ja niin päättyi meidän kiinariaikakausi ainakin tältä erää.

Hyvästi Moriarty!

Vähän on tämä bloginpitäminen jäänyt ja nytkin on tarjolla vain huonoja uutisia: maailman suloisin Moriarty lopetettiin tänään.
Moriarty on selkeästi vanhentunut loppuvuodesta lähtien, se on laihtunut, karva ohentunut, silmät rähmivät usein, se tuntui juovan melko runsaasti, ja muutenkin se passivoitui. Pääsiäisenä olimme muutaman päivän pois ja takaisin tullessamme Moriarty oli entistä vaisumpi. Kaulan alta löytyi myös irtonainen patti, jota ei aiemmin ollut. Kun sen lisäksi liikkuminen vaikutti olevan varovaisempaa ja huonompaa, eikä se jaksanut kerätä kaikkia lakanoita pesäänsä tai jyrsiä rikki herkkuja sisältävää munakennoa, totesin että nyt on aika mennä lääkäriin. Ja että lääkäristä ei mitä todennäköisimmin tultaisi enää yhdessä takaisin. Johan Moriartylla oli ikää lähestulkoon 2v 3kk ja se oli meidän pitkäikäisin syyrialainen toistaiseksi. Niin siinä kävi, että Moriarty nukahti ikiuneen popcornit poskissa.

Moriartyhan oli meidän ensimmäinen uros-syyrialainen ja täytyy sanoa, että taisin vähän ihastua näihin uroksiin. Ne eivät haise ja ainakin Moriarty oli helpompi kuin yksikään meidän naaraista, joiden elämän päätarkoitus oli päästä karkuun keinolla millä hyvänsä. Vaikka kyllä Moriartykin jyrsi yhden kuljetusboksin roskalaatikkokuntoon, kun naaraat olivat kaluamisen aloittaneet, mutta dunan, kalterit ja vaatekomeron lattialistat meidän herrasmies jätti liki tyystin rauhaan. Moriarty oli myös ensimmäinen hamsteri, joka sai sertin näyttelyistä (itse asiassa kaksikin) ja pärjäsi muutenkin hienosti sekä lemmikki- että ulkomuotoluokissa. Sen lisäksi se oli ensimmäinen, jota käytettiin jalostukseen ja se jätti kaksi poikuetta, joissa oli yhteensä viisi poikasta. Miettien sertejä ja hienoa luonnetta, ei lainkaan hullumpi jalostushamsteri! Tämä siis siitä huolimatta, että ensikosketus Moriartyyn oli – sanoisinko? – jokseenkin äänekäs ja hieman epäilytti, että minkä pienen pirulaisen me olemme saaneet. Mutta eihän se ollut lainkaan paha, hyvin nopeasti Moriartysta kuoriutui varsin kiltti mamman mussukka.

Nyt meillä on sitten vauhtihirmu Ada ja alamme vasta syksyllä katsella uutta syyrialaista. Lähdemme näet alkusyksystä vähän pidemmälle lomamatkalle ja luulen, että lomahoitajalle, kuka se tuleekaan olemaan, on mukavampaa jos hoidettavana on vain yksi hamsteri kuin kaksi, joista toinen on muutaman kuukauden ikäinen riiviöpentu.

Siri 27.12.11 - 15.9.14

Tänään on taas surullinen päivä: meidän terästalvikko lopetettiin. Onhan Siri ollut jo jonkin aikaa kovin hoikka ja menokin on ollut välillä hoipertelevaista. Nyt sillä alkoi toinen silmä rähmiä ja voimat alkoivat olla sen verran vähissä ettei enää onnistunut kiipeäminen puusillan päälle juomaan. Niinpä päätimme päästää Sirin paremmille hamstrausmaille, olihan sillä ikää jo kunnioitettavat 2 vuotta ja viikkoa vaille 9 kuukautta. Se on meidän hamstereista ilman muuta pitkäikäisin.

Pitkän iän salaisuus taisi olla liikunta ja paha sisu. Siri juoksi pyörässään ahkerasti melkein loppuun asti, vain muutama viimeinen kuukausi oli hiljaisempaa. Ja se paha sisu sitten... Kuten sanottua, sain jo ostaessani Siriä kasvattajalta huomautuksen otuksen temperamentista. Siri oli varsin tomera ja itsetietoinen neiti, jonka nenälle ei hypitty. Jossain vaiheessa se oli vähän äksynsorttinenkin, mutta aina kuitenkin aina käsiteltävissä. Vielä yli puolentoista vuoden iässä se kävi näyttämässä närhen munat nuoremmilleen, kun pokkasi lemmikkiluokasta viidennen sijan ja huippuhienon arvostelun ulkomuototuomariltakin.

Nyt on sitten kotona yksi tyhjä duna ja taloudessa miesenemmistö ensimmäistä kertaa ikinä.

Jane 20.4.12 – 28.1.14

Ei sitten uudet lääkkeet ehtineet ajoissa. Eilisiltana Janen hännän alla ei ollut tuoretta verta, mutta sen sijaan verta oli nenänpielissä, selkeästi sieraimista tullutta. Jos kyseessä oli siis tulehdus, se oli ehtinyt jo levitä tai sitten hengityselimiin oli iskenyt jokin toinen pöpö vastutustuskyvyn heikennyttyä. Niin jouduimme viemään Janen viimeiselle piikille. Asiaa ei yhtään auttanut se, että klinikalle päästyämme Jane pöhelsi kuljetuskopassaan kuin ei mitään heikkoa olisikaan eikä tietenkään voinut estää taas sitä tuttua ajatusta: "Jos se nyt kuitenkin vielä...".
Tosin pirteyteen saattoi vaikuttaa se, että huolimatta lopetuspäätöksestä olimme antaneet sille illan satsin kipulääkettä ja uutta antibioottia. Varsinkin jos se kipulääke alkoi jo toimia, niin tokihan olo oli varmasti parempi. Ja sen verran voin sanoa, että se Baytril ei taida olla yhtään niin hyvänmakuista kuin Ditrim, sillä sen syöminen näytti olevan Janelle ehdottoman vastenmielistä. Jos siis jotain edes vähän positiivista tästä yrittää keksiä, niin eipä tarvitse kiusata Janea ilmeisen pahanmakuisella lääkkeellä kerran päivässä kahden viikon ajan. Muuten mieli on kyllä maassa ja postimerkkeily on melkein vakavastiotettava vaihtoehto.

Hyvästit Loviisalle

Olemme huolestuneina seuranneet Loviisan mahassa olevaa kasvainta, joka on kasvanut pienestä ruvennäköisestä napukasta sormenpään kokoiseksi möykyksi. Loviisa on ollut kuitenkin hirveän pirteä, on syönyt, juonut, puuhannut eikä painokaan ole mennyt radikaalisti suuntaan tai toiseen. Kasvain on kuitenkin kasvain eikä siitä pääse eroon ja kyselin jo muutamalta kokeneemmalta harrastajalta että missä vaiheessa kannattaisi kasvaimen takia alkaa harkita lopetusta.

Ongelmahan on se, että eläimet, varsinkaan tällaiset pienet saaliseläimet eivät näytä kipuaan ja saattavat siis olla kovin hyväkuntoisen oloisia vaikka kärsivätkin. Niinpä kiikutimme Loviisan tänään Veterille. Eläinlääkäri sanoi heti, että jotain on tehtävä, kasvaimen kanssa ei voi jatkaa. Periaatteessa poistoleikkaus olisi ollut mahdollinen, mutta riskit ovat suuret kun kyseessä on pieni ja vanha eläin. Ja Loviisankin kohdalla sillä pystyttäisiin "ostamaan" vain jotain kuukausia lisää elinaikaa.

Vaihtoehdoksi jäi siis lopetus, joka nyt on siinä mielessä varma keino, että sen jälkeen Loviisa ei kärsi enää millään tavoin. Loviisa sai viimeiset popcorninsa, piikin takapuoleen ja se nukahti rauhallisesti omaa kuljetusboksiinsa. Täytyy tunnustaa, että tämä oli ehkä vaikein päätös hamstereiden lopettamisen kanssa mitä olen/olemme joutuneet tekemään. Kun Loviisa kuitenkin oli pirteä kuin peipponen ja muuten hyvävointinen eikä voinut estää mieleen tulemasta ajatusta: "Jos se kuitenkin vielä vähän aikaa..." Kuten Karrille sanoin, päätös olisi ollut helpompi, jos Loviisa olisi ollut edes vähän kärsivän näköinen, mutta kun ei.

© KH

Nyt taloudesta löytyy siis vain Siri ja pidämme vähän aikaa taukoa syyrialaisista. Syy tähän on lomamatka toukokuun lopulla, ajattelimme että pieni syyrialaispoikanen vaatii sen verran kesytystä ja huomiota, ettei sitä voi oikein jättää viikoksi lomahoidon vastuulle. Mutta kesäkuun alussa otetaan vastaan mielihyvin tietoja lyhytkarvaisista naaraspoikasista.

Hyvästi Pertti

Tänään oli Pertille varattu aika Veteriin ja siinä kävi kuten olin arvellutkin: lääkärillä ei ollut oireille nimeä eikä hoitoa, varsinkaan kun toinen antibiootti oli laajakirjoisimpia mitä löytyy. Yli viidenneksen painonpudotus kuukaudessa, kaljuutuminen ja tiheä, edelleen vinkuva hengitys eivät luvanneet hyvää. Niin päädyimme jo ennalta arveltuun mutta aina yhtä surulliseen ratkaisuun, lopetukseen. Olemme siis taas yhden hamsterin talous.
Veterissa ei Perttiä nukutettu perinteisesti piikillä vaan se siirrettiin kuljetusboksista tiiviiseen muovirasiaan, jossa oli nukutusaineeseen kastettu vanutuppo. Pertti nukahti sinne nopeasti viimeisen kerran. Se vaikutti ainakin minusta vähän kivemmalta keinolta kuin piikitys, josta yleensä tahtoo tulla hamsterin pitelijälle puremavammoja.

Olen todennut jo aiemmin että robo ei taida olla meidän laji hamstereista ja Perttihän oli nimenomaan "kokeilu". Luulen että meille ei toista roboa tule. Siitä huolimatta Perttiä on kova ikävä, se oli meille rakas pikkuviikari ja olisi se nyt saanut mieluusti kauemminkin elää. Ehkä meille tulee taas talvikko jossain vaiheessa, kunhan nyt pahin suru Pertin takia haihtuu.

Hyvästi Hilma!

Tänään on meillä taas yksi murhen päivä: Hilma-talvikko lopetettiin tänä iltana.
Tulin kotiin Tampereelle vähän ennen kahdeksaa illalla ja kävin katsomassa miten hamsterit jakselevat. Loviisa veti tietysti sikeitä, mutta Hilma oli ruokakupissaan mutustelemassa. Katsoessani sitä tarkemmin huomasin, että sen toinen silmä oli rähminyt umpeen ja näytti muutenkin turvonneelta ja ikävältä. Lopetuspäätös syntyi sekunneissa, Hilmahan on kesästä lähtien vain laihtunut, toisinaan liikkuminenkin on ollut kömpelömpää ja on sillä kieltämättä ikääkin. Olin jo aikaisemmin miettinyt, että mahtaakohan Hilmalla olla jotain pahemminkin vialla sen laihtumisen lisäksi, eläinlääkärihän heitti sen mahdollisuuden että sillä voisi olla esimerkiksi maksan vajaatoimintaa.
Tämä oli sitten viimeinen niitti, en halunnut lähteä hoitamaan Hilman silmää enää, koska ei ole varmuutta siitä, mikä sillä varsinaisesti on vialla. Niin Hilma päästettiin paremmille hamstrausmaille. Se ehti elää yhden vuoden ja 11 kuukauden ikäiseksi ja olla meidän ilona hieman toista vuotta.


© KH

Hyvästi Pai!

Katariinan emo Pai lopetettiin tänään kahden vuoden ja parin viikon ikäisenä. Selkeätä kuolinsyytä ei liene tiedossa, sillä on omistajan mukaan ollut muutaman päivän ajan erilaisia yleisoireita, turvotusta, ruokahaluttomuutta ja vaikeuksia liikkua ja niin se lopetettiin tänään. Onhan tietysti 2 vuoden ikä ihan hyvä hamsterille, varsinkin kun on yhden poikueenkin tehnyt ja pidempäänhän Pai eli kuin Katariina.
Silti omistajalla on taatusti suuri suru ja täytyy myöntää, että kyllä uutinen täälläkin veti ilmeen vakavaksi. Isot osanotot vielä näin bloginkin kautta.


Tässä Pai viime ystävänpäivän näyttelyissä Pirkkalassa, jolloin se ulkomuotoluokassa sai parhaan veteraanin tittelin.

Päivitystä kuolinsyystä

Luultavasti Katariinalla ei ollut muuta vikaa kuin sydänongelmia. Minua itseäni hämäsi se kaatuilu, mutta konsultoituani ylintä hamsteritietopankkia (tunnetaan myös nimellä Satumetsän Niina) se kaatuilu sopii hyvin myös sydänoireisiin. Kun sydämen toiminta heikkenee, tietysti ääreisverenkierto myös heikkenee, aivoihinkaan ei riitä verta tarpeeksi ja hamsteria alkaa yksinkertaisesti huimata. Olisihan minun pitänyt tajuta tämä itsekin.
Niin että todennäköisesti nyt se eilisen iltayön vimmainen hamsteritarvikkeiden desinfiointioperaatio oli aika turha, mutta tulipa nyt tehtyä. Ei siitä varmaan haittaakaan ole ja ainoa varsinainen menetys oli keitettäessä mutkalle mennyt Hilman juomapullo, mutta onneksi meillä on varapulloja kyllä. Katariinan puukalusteet taidan tyytyä pesemään kuumalla vedellä ja harjalla kunhan ehdin.

Katariinan kuolemasta

Kirjoitan tähän nyt itse tarkemmin tuosta Katariinan kuolemasta. Kuten kirjoitin päivällä, Katariina on käyttäytynyt tänään varsin omituisesti. Se vain paheni illasta, kun Katariina alkoi heräillä ja liikuskella. Se liikkui todella vaivalloisen ja kömpelön näköisesti ja lisäksi se haukkoi henkeään ihan suu auki. Kun se alkoi kävellessään kaatuilla, tartuin kiireesti puhelimeen soittaakseni pieneläinklinikan yöpäivystykseen, jossa käskettiin tulla heti sinne, mutta paljon toivoa ei annettu selitettyäni tilanteen.
Se oli kuitenkin myöhäistä, heti puhelun loputtua Katariina kuoli dunaansa vesipullon alle. Sen nenänpieliin oli tullut jotain valkoista nestettä, joten ehkä sen keuhkoihin oli kertynyt nestettä ja ne tulivat kuollessa ulos.

Kuolinsyy on siis epäselvä, oireet viittaavat sydänoireisiin ja ehkä myös influenssaan ja sen aiheuttamaan korvatulehdukseen (hoipertelu, kaatuilu), mutta oli miten oli, desinfioin jo suurimman osan Katariinan tavaroista ja kaikki Hilman tavarat lukuunottamatta puumökkejä. Hilman tavarat eivät kuitenkaan ole olleet suorassa kontaktissa Katariinan kanssa. Tietysti jos Hilmakin nyt sairastuu, en anna tuota ikinä itselleni anteeksi... Toivotaan kuitenkin että meidän pikkuharmaa säilyisi terveenä.

Katariina Pieni on kuollut.

Katariina Pieni kuoli tänä iltana 29.4.2010 ihan silmiemme edessä. Aamulla Katariinalla oli jo selvästi paha olla ja illalla rakas lemmikkimme ei enää jaksanut pysyä pystyssä, vaikka urhoollisesti tulikin esiin piilostaan. Katariina kuoli niin kuin oli elänytkin, vauhdikkaasti ja ihanana. Kaipaamaan kovasti jäivät Sirpa ja Karri.

Hyvästi Katariina, tälläisenä ihanana hamsterina me sinut muistamme.

Katariinan isä on kuollut

Katariinan isä Terho on kuollut tänään kuukautta vaille kaksivuotiaana. Syytä kuolemaan ei tiedetä, luultavasti sisäelimistä jokin oli pettänyt, koska Terho oli kovin turvonnut ennen kuolemaansa.
En koskaan nähnyt Terhoa muuten kuin valokuvissa, mutta sen on pakko olla ollut hieno hamsteri kun se on jättänyt noin hienon tytön kuin Katariina on. En voi edes kuvitella miltä Terhon omistajasta tuntuu, Karamelli ehti olla meillä vain viisi kuukautta ja jo sen menetys tuntui niin pahalta. Entäs sitten kun hamsterin kanssa on elänyt melkein kaksi vuotta?
Mutta sellaista se elämä näiden harmittavan lyhytikäisten eläinten kanssa on. Terho lienee nyt Karamellin kanssa paikassa, jossa pienten hamsterien on hyvä olla.

Karamelli has left the cage...

Katsokaa nyt mitä mies on omaan blogiinsa kirjoittanut. Olen aivan liikuttunut.

Tyhjää

*huokaus*
Eipä sitä uskoisi ellei itse kokisi. Asunto ja erityisesti työhuone tuntuu nyt NIIN tyhjältä ja kolkolta ilman Karamellia. Ei ole enää ketään, jolle aamupalalla sanoisi huomenta, ei ole mitään syytä ulkovaatteet riisuttuaan mennä vilkaisemaan työhuoneen dunaa, tietokoneella istuessani ei selän takaa kuulu enää tuttuja rapinoita. Niinkin pieni eläin ja vaikka vain dunassaan asusteli, mutta silti se jätti jälkeensä jättiläismäisen aukon.
Ikävä sitä pikkuhiirulaista on, ei käy kieltäminen.

Hyvästi Karamelli!

Karamelli lopetettiin tänään. Kuten kirjoitin aamulla, vein Karamellin tänään eläinlääkäriin. Mitään selkeätä vikaa ei pintapuolisesti löytynyt, antibioottikuuria olisi voinut kokeilla, mutta senkään tehosta ei ollut suurempia takeita ja toisaalta lääkintä (kymmenen päivän kuuri, kaksi kertaa päivässä) olisi aiheuttanut oman stressinsä myös. Tänään oli jo tarpeeksi vaikeata kaivaa pikkuinen kesken unien mökistään.
Lääkäri totesi, ettei lopettaminen olisi ainakaan huono ratkaisu, koska Karamelli on kieltämättä jo suhteellisen iäkäs eikä siitä enää nuoremmaksi muuttuisi ja että onko se sitten hamsterinarvoista elämää, jos vain syö ja nukkuu. Niinpä päätin, että ehkä lopettaminen on kuitenkin paras ratkaisu, jos ei muuta niin voi ainakin olla varma, ettei se enää kärsi. Niinpä Karamelli nukutettiin ikiuneen.

Voi kamala kun itkettää, vaikka kuinka oli jo viikonloppuna yrittänyt psyykata itseään siihen, ettei Karamelli välttämättä elä enää kauaa ja että lopetus on ehkä armeliain ratkaisu. Ja vaikka jo Karamellin tullessa taloon tiesimme, ettei se ole meille kovin pitkäikäinen lemmikki. Yllättävän rakas siitä silti tuli ja nyt on ikävä.

Tämä blogi ei kuitenkaan jää tähän, luulen. Alamme miehen kanssa etsiskellä uutta hamsteria jollain aikataululla, nyt kun on jo dunat ja tarvikkeet valmiina ja kokemustakin vähäsen. Hamsterin hankintaan alunperin kovin nihkeästi suhtautunut mies on aivan ehdottomasti sitä mieltä, että meille hankitaan toinen hamsteri. Ja ehdottomasti myös sitä mieltä, että se on syyrialainen, olen yrittänyt esitellä netistä mahdollisimman suloisia kääpiöhamstereiden kuvia, mutta mies ei ole niille juuri lämmennyt. Totta kyllä, että itsekin haluan toki syyrialaisen, nyt kun niiden hoitoa on vähän jo oppinut.

Niin että jos jollakin lukijalla on tiedossa Tampereen seuduilta tai lähistöltä tai edes jotenkin järkevien julkisten yhteyksien päästä kasvattajaa, jolla sattuisi olemaan sopiva juuri syntynyt, piakkoin syntyvä tai suunnitelmissa oleva syyrialaispoikue, niin olisimme kiinnostuneita kuulemaan lisää. Jos täydellinen poikanen tai vaikka aikuinenkin löytyy, niin ei se matka liene mikään maailman suurin ongelma, aina jostain löytyy auto lainaan.
Ykkösvaihtoehto olisi ehkä lyhytkarvainen naaras. Uroskin käy, ei sen puoleen, pitkäkarvaisiin meillä ei ole suurempia intohimoja ja voisimme mieluusti ottaa sijoitukseenkin hamsterin. Erityisplussan saa laikukkaasta tai valkonauhaisesta väristä, jos on vielä valkokirjokilpikonna, niin se olisi jo ihan täydellinen. Emme me hae Karamellin kopiota, mutta kilpikonna nyt vain on niin kaunis väritys, että ainakaan minä en vastusta, jos meille toinen sellainen tulisi.
Asialla ei ole kiire, emme tarvitse hamsteria nyt aivan heti tällä hetkellä tai mieluummin jo eilen, meillä riittää kyllä aikaa odotella sitä "täydellistä" lemmikkiä meille. Tarjolla olisi turvallinen koti, jossa ei ole muita lemmikkejä eikä pieniä lapsia, hyvänkokoinen duna (n. 95*50 cm) ja toivoakseni mahdollisimman hyvä hoito ja huolenpito. Näyttelyihin ei toistaiseksi ole kiinnostusta, koska meillä ei ole hajuakaan miten niissä homma toimii, mutta koskaanhan ei saa sanoa "ei koskaan". Emme kuitenkaan lupaa mitään.