14.5.09

Suursiivo

Tein tänään suursiivon dunassa, ensimmäisen Katariinan aikana. Ihmettelen kovasti, että mikä juttu tämä oikein on, kun ainakaan minun nenäni ei ole kertonut missään vaiheessa siivouksen tarpeesta. Katariina on kuitenkin puolitoista kuukautta meillä ollut. No, mökki tietysti on siivottu suunnilleen joka toinen päivä, mutta sen enempää ei olekaan tarvinnut.
Katariinalla on potta, mutta on vähän kyseenalaista käyttääkö se sitä. Ehkä joskus, koska sieltä löytyi muutamat pikkupisut, mutta yleensä se vain tyytyy pyöriskelemään ja kaivelemaan pottaansa. Muuta pissapaikkaa ei dunasta ole löytynyt, voi olla että Katariina tekee osan pissoista mökkiinsä, samoin kuin papanatkin ja se tietysti tulee siivottua säännöllisesti. Tosin sitäkään ei ole koskaan hajun takia tarvinnut siivota.
Karamellihän oli ihan toista maata, sen potansiivoustarpeen tiesi nenällään. Eihän Karamellilläkään duna haissut oikeastaan koskaan, puhdistin sen silti säännöllisesti kerran kuukaudessa. Jatkan Katariinan kanssa samaa, tämä ensimmäinen pidempi siivousväli nyt vain oli sellainen kokeilu.
Vai voiko olla niin, että vanhempien hamstereiden pissa haisee voimakkaammin ja enemmän?

Tein siivouksen kanssa taktisen valinnan ja aloitin sen jo puoli yhdeksän jälkeen. Katariina nukkui tuolloin vielä, mutta heräsi siinä sitten ihmettelemään, kun otin dunan kalusteita pois. Siirsin sen sitten pikkudunaan siivouksen ajaksi. Se oli vielä jokseenkin uninen, joten se ei viitsinyt paljon riehua pikkudunassa vaan oli kohtuullisen rauhallisesti.
Järjestelin siivouksen jälkeen dunan uudelleen, joten nyt Katariinalla onkin pähkäilemistä, että miten uudessa dunassa nyt oikein eletäänkään. Ruokakupin se löysi jo, joten valtakunnassa on kaikki hyvin.

Ei kommentteja: