27.11.11

Grand Gala Hyvinkäällä

Eilen pidettiin SHY:n näyttelyvuoden kohokohta, vuotuinen Grand Gala ja pitopaikkana oli Hyvinkään järjestötalo, Munckinkatu 49. Ihan yksikseen emme siellä olleet vaan valoisan salin toisella sivulla oli hiiriyhdistyksen näyttelyt. Ehdin hieman vilkuilla hiirulaisiakin ennen arvostelujen alkua ja olivathan ne kovin vekkuleita otuksia.

Minulla oli pitkästä aikaa sihteerinpesti, Ruotsista oli tullut peräti kolme tuomaria: Lotta Ling (uml, pk syyrialaiset), Sebastian Mårtensson (uml talvikot ja robot) ja Pernilla Rehnqvist (uml ei-standardisyyrialaiset, pet syyrialaisurokset). Minä oli tällä kertaa Sebastianin sihteerinä eli talvikoita ja roboja kulki meidän pöydän kautta.
Tämä on toinen kerta kun olen sihteeröinyt Sebastiania, ensimmäinen kerta oli puolitoista vuotta sitten juhlanäyttelyssä Littoisissa. Niinpä Sebastianin lyhyt ja ytimekäs arvostelutyyli oli jo tuttu. Sebastian käyttää paljon termejä good, very good ja excellent (hyvä, erittäin hyvä, erinomainen) eikä välttämättä anna sen enempää kommenttia niistä arvostelukohdista, jotka arvioi hyviksi. Sitten jos jotain on pielessä, tulee enemmän tekstiä, esimerkiksi tikkauksesta voi sanoa että on liian vaalea ja epätasainen.
Noita kääpiöitä ei ollutkaan tarjolla hirveitä määriä, talvikoita oli reilu 30 ja roboja parisenkymmentä ja kun Sebastian tuomaroi varsin sutjakasti, olimme sut nopeasti valmiita. Esimerkiksi Lotalla oli arvosteltavana käsittääkseni lähemmäs 80 pitkäkarvaista hamsteria... Itse en ehtinyt valitettavasti jäädä palkintojen jakoon, kun minun piti lähteä jo muualle.

Niin ja pitäähän minun mainita vielä meidän assistentti eli näyttelyissä se raukka, joka juoksuttaa hamsteribokseja boksipöydältä tuomaripöydälle ja takaisin. Meidän assistenttina oli pieneläinhoitajaksi opiskeleva Henna, joka otti hommansa vakavissaan. Bokseja tuli ja meni niin jouhevasti ja nämä kaikki kuvioihin kuuluvat satunnaiset "boksi kateissa"-, "arvosteluseteli jäi pöydälle"- ja "mikä hamsteri tää on?"-ongelmat hoituivat kädenkäänteessä.

Niin, meidän elukoita ei ollut mukana, tulin itse Nurmijärvelle jo perjantaina ja lähden täältä vasta tiistaina takaisin enkä voi ottaa terroja tai dunia mukaan kun kuljen junalla. Eikä Karri ole niin innostunut näyttelyistä että olisi lähtenyt kiikuttamaan lauantaiaamuna hamstereita Hyvinkäälle. Vielä joskus tekisi mieli viedä Loviisa ainakin lemmikkiluokkaan, se on näet niin ihana käsitellä, että tiedä vaikka pärjäisikin. Valitettavasti muiden menojen takia joudumme jättämään PiNan näyttelyt 10.12. väliin vaikka niin uhkasinkin ne sinne vielä.

Ei kommentteja: