27.8.08

Sankari itse

Tuleva hamsterini on siis syyrialainen hamsteri (Mesocricetus auratus), joka aiemmin on tunnettu kultahamsterina. Se on syntynyt muistaakseni heinäkuussa 2007 eli on jo hyvässä alussa toista ikävuottaan. Koska hamsteri ei ole pitkäikäinen eläin, se elää ehkä vielä vuoden päivät. Hyvinkin siis jo keski-ikäinen hamsteri. Sukupuolesta en tiedä, en muistanut kysyä, mutta selviäähän se sitten. Eikä se sukupuolitieto ole niin maailman tärkeä asia, yksineläjä se on eikä tarkoitus ollut ryhtyä kasvattamaan hamstereita.

Väriltään osuvasti Karamelliksi nimetty hamsteri on kirjava, luullakseni laikukas tai valkonauhainen laikukas. En ole ihan perehtynyt noihin väreihin enkä nähnyt meille tulevaa pikkukaveria kuin vähän vilaukselta kun veljen luona kävimme.

Melkein hamsterinomistaja

Ensimmäinen postaus uuteen hamsterinomistajan blogiin!

Saan siis hamsterin tässä syksyn mittaan. Kyse on tällaisesta "adoptiohamsterista", reilun vuoden ikäisestä syyrialaisesta hamsterista, joka muuttojen vuoksi jäi vähän niin kuin kodittomaksi ja viime viikonloppuna veljeni kyseli minulta ja avomieheltäni, jos meiltä liikenisi ei vanhalle, mutta keski-ikäiselle hamsterille koti. Harkinnan jälkeen päätimme avomiehen kanssa ottaa hamsterin meille. Kuljetus Keravalta Tampereelle järjestyy joskus tässä syksyn kuluessa, joten ihan vielä otus ei meidän hoivissa ole. Tässä on siis hyvää aikaa ottaa selvää uuden tulokkaan hoidosta.

Minulla ei ole piirun vertaa kokemusta hamstereista tai muista pikkujyrsijöistä eivätkä hamsterit ole kuuluneet "top ten"-suosikkilemmikkilistalleni ja päätös hamsterin ottamisesta tehtiin kovin nopealla aikataululla, joten joku nyt varmasti älähtää, ettei tuollaisilla perusteilla voi hamsteria tai muutakaan lemmikkiä ottaa. En kuitenkaan epäile, ettenkö pärjäisi hamsterin kanssa. Netistä on löytynyt hyvin ohjeita hoitoon, ruokintaan ja yhteen jos toiseenkin asiaan. Perushoito-ohjeet sain jo veljeltänikin. En ole enää mikään lapsi vaan melkein kolmikymppinen jo ja ymmärrän, mikä vastuu lemmikin omistamisessa on. Olihan päätös toki nopeasti tehty, mutta jotenkin en usko yhden hamsterin ottamisen keikauttavan elämää aivan päälaelleen. Lemmikistä olen haaveillut jo kauan, siinä mielessä hamsterin hankinta ei siis ole mitenkään täysin salama-kirkkaalta-taivaalta-juttu.