30.4.10

Päivitystä kuolinsyystä

Luultavasti Katariinalla ei ollut muuta vikaa kuin sydänongelmia. Minua itseäni hämäsi se kaatuilu, mutta konsultoituani ylintä hamsteritietopankkia (tunnetaan myös nimellä Satumetsän Niina) se kaatuilu sopii hyvin myös sydänoireisiin. Kun sydämen toiminta heikkenee, tietysti ääreisverenkierto myös heikkenee, aivoihinkaan ei riitä verta tarpeeksi ja hamsteria alkaa yksinkertaisesti huimata. Olisihan minun pitänyt tajuta tämä itsekin.
Niin että todennäköisesti nyt se eilisen iltayön vimmainen hamsteritarvikkeiden desinfiointioperaatio oli aika turha, mutta tulipa nyt tehtyä. Ei siitä varmaan haittaakaan ole ja ainoa varsinainen menetys oli keitettäessä mutkalle mennyt Hilman juomapullo, mutta onneksi meillä on varapulloja kyllä. Katariinan puukalusteet taidan tyytyä pesemään kuumalla vedellä ja harjalla kunhan ehdin.

Katariinan kuolemasta

Kirjoitan tähän nyt itse tarkemmin tuosta Katariinan kuolemasta. Kuten kirjoitin päivällä, Katariina on käyttäytynyt tänään varsin omituisesti. Se vain paheni illasta, kun Katariina alkoi heräillä ja liikuskella. Se liikkui todella vaivalloisen ja kömpelön näköisesti ja lisäksi se haukkoi henkeään ihan suu auki. Kun se alkoi kävellessään kaatuilla, tartuin kiireesti puhelimeen soittaakseni pieneläinklinikan yöpäivystykseen, jossa käskettiin tulla heti sinne, mutta paljon toivoa ei annettu selitettyäni tilanteen.
Se oli kuitenkin myöhäistä, heti puhelun loputtua Katariina kuoli dunaansa vesipullon alle. Sen nenänpieliin oli tullut jotain valkoista nestettä, joten ehkä sen keuhkoihin oli kertynyt nestettä ja ne tulivat kuollessa ulos.

Kuolinsyy on siis epäselvä, oireet viittaavat sydänoireisiin ja ehkä myös influenssaan ja sen aiheuttamaan korvatulehdukseen (hoipertelu, kaatuilu), mutta oli miten oli, desinfioin jo suurimman osan Katariinan tavaroista ja kaikki Hilman tavarat lukuunottamatta puumökkejä. Hilman tavarat eivät kuitenkaan ole olleet suorassa kontaktissa Katariinan kanssa. Tietysti jos Hilmakin nyt sairastuu, en anna tuota ikinä itselleni anteeksi... Toivotaan kuitenkin että meidän pikkuharmaa säilyisi terveenä.

29.4.10

Katariina Pieni on kuollut.


Katariina Pieni kuoli tänä iltana 29.4.2010 ihan silmiemme edessä. Aamulla Katariinalla oli jo selvästi paha olla ja illalla rakas lemmikkimme ei enää jaksanut pysyä pystyssä, vaikka urhoollisesti tulikin esiin piilostaan. Katariina kuoli niin kuin oli elänytkin, vauhdikkaasti ja ihanana. Kaipaamaan kovasti jäivät Sirpa ja Karri.

Hyvästi Katariina, tälläisenä ihanana hamsterina me sinut muistamme.

Terveyshuolia

Kirjoitin jo aikaisemmin, että Katariina on paitsi laihtunut myös rauhoittunut. Nyt taitaa olla jo suurempia huolia edessä, sillä viime viikosta Katariinan paino on noussut 5 grammaa ja se on todella selkeästi rauhoittunut. Tänä aamuna ilmeni viimeisimmät ongelmat, sen hengityksen näkee selkeästi kyljistä (on se tosin aiemminkin näkynyt, muttei niin selkeästi) ja muutenkin se käyttäytyi tänä aamuna todella oudosti. Se oli hereillä ennen puolta päivää ja vaelteli ympäri häkkiään, torkahdellen vähän minne sattuu. Se on aivan poikkeuksellista käytöstä, Katariina nimittäin ei yleensä juuri heräile päiväsaikaan ja jos heräileekin, se käy syömässä ja painuu äkkiä takaisin pehkuihin. Nyt se ei kuitenkaan halunnut mennä takaisin mökkiinsä vaan on nukkunut koko päivän isommassa mökissään, jossa se ei ole koskaan pitänyt pesäänsä, se on kaiketi liian iso ja avoin pesäksi.

Sydänongelmiin viittaisivat tuo laihtuminen, rauhoittuminen ja puuskuttava hengitys eivätkä sydänongelmat olekaan harvinaisia hamstereilla, varsinkaan vanhemmilla naarailla. Ylipaino on tietysti yksi altistava tekijä eikä Katariinakaan ole missään vaiheessa ainakaan liian laiha ollut, jos nyt ei ihan mikään tajuttoman tuhtikaan. Sydänongelmiin liittyy joskus myös nesteen kertyminen, joka voisi selittää tuon yhtäkkisen viiden gramman painon nousun.

Satumetsän nettisivujen hoito-ohjeen mukaan voi sydänsairaalle hamsterille antaa pikkuisen murenan asetyylisalisyylihappoa eli Aspirinia tai Disperiniä, niitähän käytetään ihmisillä myös sydän- ja verenkierto-ongelmien hoidossa. Mailitse käydyssä keskustelussa Satumetsän Niina antoi toivoa siitä, että Disperiini auttaisi Katariinaakin, kävin nimittäin sitä jo ostamassa apteekista. Ensimmäinen miniannos lääkettä onkin jo murennettu kermaviilin sekaan ja se odottelee Katariinaa ruokakupissa. Toivottavasti Katariina ei nyt heittäydy yhtä epäluuloiseksi kuin kissat matolääkkeiden kanssa (kokemusta...) vaan söisi kiltisti kermaviilit ja lääkkeen siinä samalla. Ja toivon kovasti, että se myös auttaisi Katariinaa!

Kävi miten kävi, Katariina ei välttämättä näe kaksivuotispäiväänsä, sillä Disperin ei poista ongelmaa sinänsä, se vain poistaa oireet hetkeksi. Ja kesäkin vielä tulossa, toivon mahdollisimman kylmää kesää, sillä kesähelteet eivät yleensäkään ole hamstereiden suosikkijuttuja ja sydänvikaiselle ne voivat olla kohtalokkaita. Vaan ei meillä kyllä todellakaan ole onnea näiden hamstereiden kanssa, jos Katariina kuolee vielä nuorempana kuin Karamelli (1v 8kk). Muut kertoilevat juttuja parivuotiaista hamstereistaan, jotka ovat vielä pirteitä ja aktiivisia ja meillä käy näin... Ei ole reilua tämä.

28.4.10

Jättiläisterraario!

Hahhaa! Olin katsellut Huuto.netistä erästä 140*50*50-senttistä terraariota, jossa oli verkkokansi valmiina, mutten ollut uskaltautunut ostamaan sitä tuolloin. Nyt kuitenkin, harkittuani asiaa ja saatuani aiempiin pohdintoihini vastauksen, että terrojen siistimiseen riittää purujenvaihto ja pyyhkiminen kostealla, päätin kysyä myyjältä, josko se olisi vielä myymättä. Terran mukana tulee myös sille sopiva taso, mikä on hyvä asia, koska meillä ei olisi sopivan kokoista tasoa noin isolle terralle.

Ja terraario on edelleen myymättä, joten lupauduin ostamaan sen pois! Käyn luultavasti hakemassa sen ensi viikolla, jos myyjälle vain sopii. Terra on niinkin sopivasti kuin Orivedellä eli ei kaukanakaan Tampereelta ja minulla on vielä ensi viikon auto käytössä, joten nouto ei ole ongelma. Toivon ainakin niin, sillä jos terra ja taso eivät mahdu auton perään kun takapenkit kääntää alas, niin sitten olenkin ihmeessä.

Nyt pitäisi vielä vain keksiä, mihin sijoitan nuo huonekalut, joiden tilalle terra tasoineen tulee ja että miten kerron tästä uusimmasta hankinnasta miehelle... Mutta on siinä Katariinalle tilaa kerrakseen! Olen kyllä sitä mieltä, että tuollainen olisi pitänyt hankkia jo aiemmin, koska Katariina ei ole nykyisin enää yhtä aktiivinen kuin aiemmin (tai sitten se on taas palannut yökyöpelimoodiinsa ja herää kunnolla vasta sen jälkeen kun me olemme menneet nukkumaan).
Mietiskelin sitäkin, että pitäisiköhän Hilma sitten sijoittaa Katariinan dunaan, jättää tuo 70-senttinen duna varadunaksi ja hukata kokonaan se pienin duna. Arvaan kyllä mitä mies siihen sanoo: "Nii, sit meille tulee kohta kolmas hamsteri, kun on kerran dunakin jo valmiina. Ja neljäs ja viides ja..."

Katariinan sisko ja emo

Kuten kirjoitin, näin viikonlopun PetExpo-messuilla sekä Katariinan emon Pain että sen siskon Ellan. Enkä tosiaan saanut kummastakaan juuri minkäänlaista kuvaa. Tässä yritykset.


Pai: "Voisitsä mitenkään antaa mun nukkua rauhassa, jooko?"


Ella: "No onko ihan pakko tulla herättämään kesken unien, häh?"

26.4.10

PetExpo

PetExpo oli nyt viikonloppuna Helsingin Messukeskuksessa ja siellä oli myös kaksipäiväiset hamsterinäyttelyt. Tuomareiksi oli kutsuttu Iso-Britanniasta kaksi tuomaria, Andrew Bryan ja Paul Sharkey, Andrew arvosteli lauantaina syyrialaisten ulkomuotoluokat ja sunnuntaina käsittääkseni kääpiöiden ukomuotoluokat. Paul arvosteli lauantaina syyrialaisten lemmikkiluokan ja sunnuntaina syyrialaisten ulkomuotoluokat. Pitkälle viime viikolle oli epävarmaa, pääsevätkö tuomarit Suomeen tuhkapilvien takia, mutta onneksi Hki-Vantaa avattiin loppuviikosta ja molemmat pääsivät paikalle. Ja toivottavasti ovat päässeet myös takaisinkin!

Olin kysellyt jo aiemmin, onko noille brittituomareille sihteereitä, sillä jos ei ole, minä voisin "uhrautua". Minähän olin englanninkielentaitoisena helmikuussa sihteeröimässä Susan Washbrookille Lempäälässä. Totesin jo tuolloin, että sihteerin homma on erittäin mielenkiintoista sen lisäksi, että siinä näkee itsekin kaikki luokan hamsterit ja hamsterithan ovat tunnetusti niin ihastuttavia, ettei mitään rajaa. Ja tälläkin kertaa näyttelyissä oli muutama niin suloinen ja muutenkin aivan ihana karvakaveri, että Andrew'n mielestä niiden bokseihin pitäisi kiinnittää tarra "If missing, ask secretary" (jos kateissa, kysy sihteeriltä).

Sihteerinhommista ei kuitenkaan kuulunut mitään, en tosin ottanut yhteyttä keneenkään hallituksen jäseneen henkilökohtaisesti, kunhan huutelin foorumilla vain. Lähdin kuitenkin lauantaina varmuuden vuoksi hyvissä ajoin messukeskukseen ja jos sihteeriä ei tarvittaisi, kiertelisin PetExpo-messut läpi ihan turistina. Ei pelkoa, minuthan napattiin heti hommiin. Lauantaina toimin Andrew'n sihteerinä ja sunnuntaina Paulin eli molempina päivinä sihteeröin syyrialaisten ulkomuotoluokat. Toisaalta olisin halunnut kyllä olla sunnuntainakin Andrew'n sihteerinä, kun hän tuomaroi kääpiöiden ulkkikset, mutta eipä minulla valittamista ole, sillä pääsin nyt kirjaamaan kahden eri tuomarin ulkomuoto-arvosteluja samasta lajista ja osin samoista eläimistäkin.

Niin että minä sähelsin kynän ja paperien kanssa molempina päivinä ja voin kyllä sanoa tehneeni ihan täyden päivätyön. Lauantaina oli yli 100 syyrialaista ulkomuotoluokassa ja sunnuntainakin melkein 80, joten hommaa riitti ja näyttelyt venyivät pitkiksi. Ei se sinänsä haitannut, molemmat tuomarit olivat todella mukavia ja aika kului rattoisasti vaikka kirjoittamista riitti. Kuten Lempäälässäkin, sihteerinä oppi taas kauheasti kaikkea uutta hamstereiden arvostelusta, niin ulkonäöstä kuin väreistäkin ja ihan kaikesta muusta.

SHY:n foorumilla on kalisteltu sapeleita näyttelyiden huonosta assistenttitilanteesta ja -toiminnasta. Totta on kyllä, että molempina aamupäivinä, mutta erityisesti lauantaina assareista ja heidän olemassaolostaan ei kyllä ottanut selvää ja muutaman kerran jouduin itse hakemaan häkkejä pöydälle. Ongelmana oli vähän se, että siinä hamsteripöytien luona pyöri niin paljon ihmisiä, ettei niistä tiennyt aina, kuka on assistentti ja kuka joku hamsterinomistaja tai ehkä vain yleisöä, niin ei siinä sitten viitsinyt alkaa käskyttää vieraita ihmisiä sen enempää. Enkä minä tunne esimerkiksi hallituksen jäseniä tai muita foorumiaktiiveja edes etunimeltä kuin muutaman, saati sitten ulkonäöltä. Iltapäivisin molempina päivinä assarit olivat löytäneet jo omat pöytänsä ja homma sujui suorastaan loistavasti.

Samalla tuli vastaan eroja Britannian ja Suomen hamsterijuttujen välillä. Sunnuntaina tuli hieman möhlittyä pitkäkarvaisten syyrialaisten arvosteluissa, koska Englannissa naarailla ei tule olla laahusta, mutta Suomen standardien mukaan se on sallittua ja toivottavaakin. Paul ei tiennyt tätä ja arvosteli brittistandardin mukaan eli muutamalle naaraalle tuli huomautus laahuksesta tai lähinnä laahustupsuista. Enkä minäkään ollut niin hyvin perillä Suomen standardeista (varsinkaan kun itselläni ei ole pitkiksiä ollut), että olisin osannut kertoa asiasta. No, onneksi se karvanmitta ei ollut arvosteluissa se kriittisin tekijä ja aika harvalle naaraalle siitä huomautettiin, joten arvosteluun tämä eroavaisuus ei vaikuttanut juuri mitään.

Andrew'n mukaan Britanniassa knikkiongelma on vähäinen ja se on enimmäkseen tiettyjen värien ongelma. Jokin harmaaista oli sellainen, joilla on knikkejä ja jokin toinenkin väri taisi olla. Niin että Britanniassa tuomarit eivät rutiininomaisesti tarkista syyristen häntiä näyttelyissä, kuten Suomessa tehdään. No, molemmat tuomarit tietysti tiesivät tämän ja tarkistivat hännät, joten se ei ollut ongelma. Ilmeisesti Britanniassa on onnistuttu knikit jalostamaan pois linjoista niin hyvin, että ongelma on likimain kadonnut. Tämä antaa varmasti uskoa Suomessakin siihen, että knikeistä on mahdollista päästä eroon häntien tarkkailulla ja jalostuksella. Britanniassa hamsteriharrastus on vuosikymmeniä pidemmällä kuin meillä, joten jalostusasioissakin he ovat meitä edellä.
Pääsin muuten itsekin viikonloppuna kokeilemaan parin knikkihamsterin häntiä, ulkomuotoluokissa oli muutama hamsteri, joiden hännissä oli sanomista ja tuomarit pyysivät minuakin kokeilemaan. Ihan kuin minä olisin mitään osannut sanoa, mutta yhdestä hännästä kyllä tunsin ihan selvästi omiin sormiini, että siinä on taitoskohta eli knikki.

Erään jännän asian molemmat tuomarit myös kertoivat. Olen nimittäin pitänyt täysin urbaanilegendana sitä uskomusta, että kilpikonnaväriset hamsterit olisivat jotenkin hankalampia luonteeltaan, samoin kuin keltaiset. Asiassa on kuulemma perää! Molemmat tuomarit nimittäin puhuivat tästä. Keltaiset (erityisesti naaraat) ja kilpparit eivät ole vihaisempia eivätkä hankalampia eivätkä ehkä temperamenttisempiakaan ja tutuille ihmisille ne ovat mitä ihastuttavimpia lemmikkihamstereita, mutta silti ne ovat vieraalle käsittelijälle hieman haastavampia. Voisi sanoa että ehkä vähän tarkempia omasta alueestaan.
Tämän huomasi myös kummankin tuomarin toiminnasta kun eteen tuli keltaisia tai kilpikonnia. Hamsterithan nukkuvat pääsääntöisesti näyttelybokseissaan ja muunväriset yleensä kannen avaamisen jälkeen suunnilleen napattiin suoraan tuomarin käsiin. Keltaisia ja kilppareita sen sijaan heräteltiin varovaisemmin, niistä nimittäin moni oli selkeästi sitä mieltä, että vieras käsi unia häiritsemässä ansaitsisi kyllä hammasta. Ne siis heräteltiin ensin kunnolla ja vasta sitten otettiin käsiin. Käsissä ne olivat aivan yhtä kiltisti kuin muutkin.

Ehdin minä vähän katsella näytteillä olevia hamstereita muutenkin, sillä esimerkiksi Katariinan emo Pai ja sen sisko Ella olivat molemmat lauantaina paikalla. Ellaa näin vain vähän, koska se oli kaivautunut nukkumaan boksinsa nurkkaan eikä vaivautunut juuri heräilemään meidän takia. Paita sen sijaan sain pitää omissa käsissänikin. Se oli aivan ihana ja iso meidän kuihtuneeseen Katariinaan verrattuna. Mitään hyviä valokuvia en saanut kummastakaan, harmi kyllä.

Saimme me pienen palkinnonkin, vaikka Katariina (tai Hilma) eivät vaivautuneet edes paikan päälle. Sunnuntaina jaettiin viime vuoden "Vuoden Voittaja"-palkinnot. Minä olin jäänyt sen ajaksi kirjoittamaan näyttelytuloksia puhtaaksi, koska tiesin ettei VV-palkinnot minua koske. Toki olin lukenut Poskipussin VV-listat läpi ja tiesin Katariinan sijoittuneen kolmanneksi syyrialaisten lemmikkipuolella, mutta eihän nyt kolmannelle mitään plakaatteja jaeta, eihän? Niinpä olikin iso yllätys, kun yhtäkkiä alettiin huutaa minun nimeäni, että tule hakemaan palkinto. "Mitä? Mikä?!", mietin ensin, muttei siinä auttanut muu kuin käydä pokkaamassa plakaatti.
Niin Katariina sai hienon pahvikyltin siitä kolmannesta sijastaan, joten tyhjin käsin ei tarvinnut kotiin tulla tälläkään kertaa vaikkei ollut edes hamstereita mukana. Täytyy varmaan kehystää se ja ripustaa seinälle, onhan se nyt hienoa, että meidän ihan omaksi iloksi hankittu lellikki on pärjännyt noin hienosti näyttelyissäkin.

25.4.10

Hilman kuvausta

... ja vaihteeksi taas hamsterien kuvia. Hilma poseerasi ruokakupillaan juuri sopivasti eilisiltana:

Hilma

22.4.10

Päivän painot

Punnitsin tänään molemmat hamsterit. Katariinan paino on tullut jouluisesta 204 grammasta alaspäin, itse asiassa aika huimastikin. Se painoi tänään vain 178 grammaa. Katariina ei ole ollut erityisen tiukalla dieetillä viime aikoina, mutta ei ole mitenkään ihmeellistä, että hamsterit vanhetessaan myös laihtuvat. Itse asiassa Katariina näyttääkin solakammalta, erityisesti sen lonkat erottuvat nyt selkeämmin kuin aikaisemmin ja siksi kiikutinkin sen puntarille.

Katariinasta on alkanut vähitellen tulla rauhallisempi, se ei enää jyrsi kaltereita samalla innolla kuin aikaisemmin eikä näin ollen ole enää pyytämässä pontevasti joka ilta ulkoilemaan. Itse asiassa viime aikoina se on ulkoillut komerossa vain suunnilleen joka toinen päivä joka päiväisen juoksentelun sijaan. Tosin nykyisin se kyllä vipeltää komerossa aktiivisemmin kuin aikaisemmin, sehän saattoi keskittyä pahvilaatikoiden jyrsimiseen suurimman osan siitä ajasta, mitä vaatekomerossa olimme sen kanssa. Nyt se ei enää juurikaan jyrsi mitään vaan viipottaa hyvin vikkelästi. Siinä mielessä ei siis uskoisi vanhuuden vielä iskeneen.

Ja toisaalta, eihän Katariina ole vasta kuin vuosi ja neljä kuukautta. Onhan sekin tietysti jo jonkinlainen ikä sekin, veteraaniluokkaan se kuuluisi näyttelyissä 28.4. lähtien, mutta kyllä minä nyt oletan, että Katariina pysyisi pirteänä ja pontevana ainakin puoleentoista vuoteen asti ja toivottavasti pidemmällekin.

Hilmakin joutui puntarille ensimmäistä kertaa (se on aina aiemmin nukkunut, kun olen kaivanut vaa'an kaapista) ja meidän tosi-pikkusintti painaa 53 grammaa. Se lienee ihan hyvä paino talvikolle, mutta niilläkin on kokovaihtelua niin paljon että pienikokoinen hamsteri voi olla reilusti liikalihava, jos se painaa tuon verran, mutta isokokoisempi on samanpainoisena ihan sopusuhtainen. Minusta Hilma ei ole suinkaan sieltä pienimmästä päästä talvikoita eikä se minusta näytä mitenkään turpealta, joten sovitaan, että 53 grammaa on sille ihan hyvä paino.

19.4.10

Nyt ei huvittais olla mannekiinina


"Noni, mee pois sen salamavalos kanssa. Ei jaksais ny."


"Ihan oikeesti, mä en arvosta nyt tätä. Sitä paitsi mä näytän tässä kuvassa ihan sfinksiltä."

Hilma herkuttelee

Tänään oli taas mökkien siivouspäivä ja samalla myös annoin molemmille tytöille uudet annokset kuivaruokaa. Tässä Hilma tutkimassa ruokakuppinsa sisältöä eli napsimassa parhaat herkut päältä.

17.4.10

Hamsterinpidon kustannukset

Harmittaa hieman, etten huomannut heti alusta lähtien alkaa pitää kirjaa kaikesta siitä, mitä olen hamstereille ostanut. Olisi mielenkiintoista nähdä, miten paljon rahaa noihin pikkuveijareihin onkaan tullut kulutettua. Nyt kirjanpidon aloittaminen on hieman myöhäistä, koska en muista enää kaikkien hankkimieni kalusteiden, häkkien ynnä muiden kestävien tavaroiden hintoja. Toisaalta, kirjanpidon tekeminen olisi voinut olla jokseenkin monimutkaista, koska esimerkiksi tuoreruuasta iso osa on sellaista, että niistä menee osa hamstereille ja loput syömme itse.

Kuitenkin voisin heitellä tähän jonkinlaisia arvioita rahankulusta. Luulen, että suurin menoerä on kuivikkeet eli Mörtti-Röpö, jota kuluu nykyisin hyvinkin pari, kolme 20 litran säkkiä kuukaudessa (á n. 10 euroa). Tähän voitaisiin vaikuttaa ostamalla Mörttiä isoissa säkeissä, varsinkin kun vielä on auto käytössä, se tulisi luullakseni ainakin jonkin verran halvemmaksi. Plus ettei tarvitsisi olla jatkuvasti raahaamassa Mörtti-pusseja kotiin.
Siinä ne hamsterin kulut sitten melkein ovatkin. Ihan totta. Vaikka meillä on kaksi hamsteria, ne eivät kuluta kuivaruokaa paljon ja yksi tuollainen 0,7-1 kilon pussi kestää kuukausia ja maksaa jotain 3-7 euron välillä. Tosin meillä on useampaa ruokaa yleensä varastossa, miksailen niistä jonkinlaisen sekoituksen hamstereille. Mutta oli miten oli, kuivaruokaa ei tosiaan tarvitse kovin usein olla ostamassa.

Hamsterin oma ostohinta on yleensä suorastaan mitättömän pieni, eläinkaupat saattavat pyytää 25-30 euroa yhdestä hamsterista, kasvattajat yleensä 5-10 euroa vähemmän, vähän kasvattajasta riippuen. Me maksoimme Katariinasta 10 euroa ja Hilma oli käytännössä ilmainen, kun sain sen aikuisena.

Häkki (tai duna tai terra) on yksittäisistä menoeristä ilman muuta suurin ja häkkiin voikin upottaa luultavasti ihan niin paljon rahaa kuin ikinä haluaa. Nyrkkisääntö häkin ostamisessa on se, että vaikka SHY onkin antanut minimisuosituskoot hamstereiden häkkien koolle, niin silti on parempi valita se reilusti niitä suurempi kuin karvan verran pienempi häkki.
Häkkien kanssa hintavertailu kannattaa, eri lemmikkiliikkeiden ja nettikauppojen hinnoissa voi olla isojakin eroja. Eikä kannata mitenkään väheksyä käytettyjen häkkien ostamista, esimerkiksi Huuto.netistä tai SHY:n myyntipalstalta voi löytää hyvän, ison käytetyn häkin jopa pilkkahinnalla.

Häkin kalusteista tärkeimmät lienevät juomapullo ja ruokakupit, jotka eivät montaa euroa maksa. Kuivaruualle on hyvä olla olemassa oma kuppinsa, mutta tuoreruuat voi tarjoilla esim. pilttipurkin kansista tms.
Pesämökkiä ei ole pakko ostaa, hamsterille käy aivan yhtä hyvin sopivankokoinen pahvilaatikko pesäksi ja ne on myös helppo vaihtaa uusiin, kun ne jyrsitään ja pissataan piloille. Muoviset mökit eivät ole suositeltavia, mutta puisten kanssa tulee vastaan tämä pissausongelma. Pesän pehmusteeksi kelpaa vessa- tai talouspaperisilppu. Usein hamsterit hoitavat sen silppuamisenkin itse.

Muuhun häkin sisustukseen ja hamsterin viihdyttämiseen voi käyttää rahaa ihan niin paljon kuin haluaa tai olla käyttämättä. Lemmikkiliikkeet pursuavat mitä erilaisimpia tuotteita hamstereille ja muille pikkujyrsijöille. Kaikkien tuotteiden kohdalla ei kuitenkaan ole ajateltu eläinten parasta, vain omistajien rahastusta. Pesävanu, juoksupallot, hamsterinvaljaat ja useimmat muovitavarat ovat turhia ja vaarallisiakin tavaroita.
Mutta hamsterit eivät katsele tavaroiden hintalappuja. Pahvilaatikot, keraamiset kukkaruukut, pahvitunnelit, puhtaat puunoksat, kivet ja muut sellaiset kelpaavat hamstereille virikkeiksi ihan yhtä hyvin kuin kalliit, kaupasta ostetut puumökit ja muut systeemit.

Häkki ja useat kalusteet ovat kuitenkin pitkäikäisiä tavaroita. Kun kerralla ostaa kunnolliset, voi niitä käyttää jatkossa seuraavilla hamstereilla hamaan tulevaisuuteen asti.

Näyttelyihin ei kovin paljon rahaa mene, jos on vain muutama hamsteri. Näyttelyiden osallistumismaksut ovat aika pienet ja yleensä enemmän rahaa meneekin matkoihin, jos näyttelyt ovat jossain kauempana. Liittymällä SHY:n jäseneksi saa ainakin joistain näyttelymaksuista alennusta. SHY:n jäsenmaksu on naurettavan pieni, 16 euroa vuodessa yli 15-vuotiaalta ja sillä saa liityttyään Hoitopussi-tietovihkosen ja vuoden Poskipussi-lehdet, niin että se kannattaa vaikkei näyttelyihin osallistuisikaan.

Eläinlääkärikulut ovat sitten asia erikseen. Harvoin terve, hyvin hoidettu hamsteri lääkäriä tarvitsee, mutta sitten jos tarvitsee, kulut nousevat helposti korkeiksi. Mutta tämä on sellainen asia, josta ei hamsterinomistaja voi tinkiä. Kun eläimen on vapaaehtoisesti ottanut, on siitä huolehdittava kunnolla.

16.4.10

Talvikko ja haiseminen

Viime kesänä kun kuumeisesti pohdin talvikon hankintaa, mieleen juolahti myös kysymys siitä, mahtavatko talvikot haista enemmän kuin syyrialaiset. Syyrialainenhan on käytännössä hajuton otus, ainakin jos häkin siivous on kunnossa eikä naaraalla ole kiimapäivä.
Talvikoista sen sijaan liikkui erilaisia mielipiteitä hamsteriyhdistyksen foorumilla. Toisten mielestä se on ihan yhtä hajuton kuin syyrialainenkin, toisten mielestä talvikkourokset saattavat lievästi haista, toisten mielestä ennemminkin taas talvikkonaaraat ja joidenkin mielestä haiseminen on jopa yksilökohtaista. Missään ei kuitenkaan väitetty talvikon hajuhaittoja mitenkään suuriksi tai häiritseviksi, ja kun Satumetsän Niinakin totesi, ettei talvikko juuri haise, niin ajattelin ettei ainakaan hajun takia pitäisi jättää ottamatta talvikkoa.

Hajut, varsinkin pahat hajut ovat minulle toisinaan varsin hankalia sietää. Syy on migreenini, kohtauksen sattuessa hajuaistini käy ylikierroksilla ja pahat hajut pahentavat myös oloani. Ja vaikka saisin säryn nitistettyä lääkkeillä, hajut häiritsevät silti. Ymmärrettävää siis että haiseva lemmikki ei juuri houkuttele.

Hilma on osoittautunut likimain yhtä hajuttomaksi kaveriksi kuin Katariinakin. Sellainen aivan pieni ominaishaju Hilmalla tuntuu kuitenkin olevan, kuvailisin sitä ehkä sanalla "hiirimäinen", mutta se on todellakin hyvin, hyvin kevyt haju. Sen huomaa oikeastaan vain silloin kun pitää Hilmaa kädessään. Ainakaan siis asunnon hajusta ei voi kukaan sanoa, että meillä olisi ainoatakaan lemmikkiä.

14.4.10

Hamster Rock!

Animotolla saa tälläistä aikaan Flickr:ssä olevista hamsterikuvista:

Create your own video slideshow at animoto.com.


Paremman nimen puutteessa video sai nimen Hamster Rock.

11.4.10

Häkkimietintöjä

Eksyin muutamille saksalaisille hamsterisivuille, jossa todettiin muunmuassa sellaista, että syyrialaisen hamsterin häkin minimi-suosituskoko on 100*50 cm, kääpiöille jotain 80*40 cm. Jahah, tällä meillä päin syyrialaiselle suositellaan yleensä vähintään tuota 80*40 cm häkkiä, mutta Saksassa se kelpaa kääpiöille. Mutta yleisesti tiedetty tosiasiahan on se, että mitä isompi asumus, sen parempi.

No, minä tietenkin pidän aina silmät ja korvat auki siltä varalta, että jostain löytyisi Katariinalle vieläkin suurempi asumus, nythän sillä on 95*55-senttinen duna ja on tunnustettava, että varmasti se viihtyisi isommassakin. Hamstereille soveltuvia häkkejä ei kuitenkaan ole tarjolla tuon isompina, isommissa häkeissä ja dunissa on sitten jo senttiä suurempi pinnaväli, josta Katariina joko tulee läpi tai ainakin yrittää ja pahimmassa tapauksessa jää pinnojen väliin kiinni. Olisihan se komeata, jos Katariinalle voisi ostaa esimerkiksi tällaisen kolmikerroksisen häkin, mutta eihän siitä mitään tule. Tai ainakin häkki pitäisi kauttaaltaan verkottaa pienisilmäisemmällä metalliverkolla.

Mutta eihän häkki tai duna ole ainoa vaihtoehto, voihan hamsteri asustella myös terraariossa, jonka katto on verkotettu. Terroja ja akvaarioita löytyykin sitten ihan joka kokoa, isoimmat akvaariot olivat pari metriä pituudeltaan (hintaakin oli kyllä samassa suhteessa), mutta luulen että se olisi ehkä jo vähän liioittelua hamsterille... Huuto.netistäkin katselin ja silmiin osui jo yksi iso terra, joka on ollut käytössä gerbiileillä ja siinä tulisi mukana verkkokansikin valmiiksi.

Lasinen terraario olisi siinäkin suhteessa parempi, että sen pohjaan ei jäisi samanlaisia pissajälkiä pesusta huolimatta, mitä meidän muovidunan pohjassa on. Lisäksi siihen ei oikein voisi hampaitaan kokeilla. Haittapuolina lienee sitten paino, ison terran raahaaminen kerran kuukaudessa kylppäriin pestäväksi ei houkuttele pätkän vertaa. Mietiskelin kyllä, että mitenköhän paljon lasista terraa on tarvista pestä ylipäänsä, miten pitkälle pääsisi pelkällä tyhjennyksellä ja kostealla rätillä pyyhkimisellä?

Muuten, satuinpa surffailemaan samalla myös muutaman saksalaisen lemmikkitarvikekaupankin sivuja läpi. Niistä kyllä löytyisi vaikka minkälaisia häkkejä ja mikäli olin ymmärtävinäni oikein, myös isoja häkkejä löytyy hamstereille sopivalla kalterilla. Ja hinnat olivat paljon Suomen liikkeiden hintoja alhaisemmat. Saksasta saa jo metrisen häkin samalla hinnalla kuin Suomesta jonkun minidunan. Ikävä kyllä nämä katsomani nettikaupat toimittavat häkkejä vain Saksaan...

10.4.10

Ideaparkin Faunattaren hamsteripäivä takana

Olen juuri kotiutunut Ideaparkin Faunattaressa pidetystä hamsteripäivästä. Siellähän oli tänään virallisesti kani- ja jyrsijäpäivä, ts. niiden tuoteryhmien tarjouksia jonkin verran, mutta esitteillä oli myös kaikki hamsterilajit ja Hamsteriyhdistys noin muutenkin.
Päivä oli huomattavasti vilkkaampi kuin mitä tammikuussa Linnainmaalla pidetty, mutta onhan tietysti melkoinen ero Linnainmaan Citymarketilla ja Ideaparkilla. Ihmisiä riitti koko ajan hamsterihäkkien luona, lapset saivat silitellä useita hamsuja ja joitain pitää sylissäänkin. Kiinnosti se silittely aikuisiakin, ettei se pelkästään lasten huvi ollut. Kaikkia lajeja pääsi katsomaan ihan lähietäisyydeltä eikä vain boksin läpi.
Minskin Buddy-hamsteri (syyrialaisuros Rio Grande Saunabad) osoittautui tälläkin kerralla todella loistavaksi esittelyhamsteriksi. Sitä sai vieraatkin pitää sylissään ja se ei tuntunut saavan vellaamisesta tarpeekseen.
SHY:n esitteitä jaeltiin aika monelle ja toivottavasti hamsteritietous leviää sitä kautta. Eikä pahaa tekisi vaikka saataisiin Tampereenkin seudulle uusia hamsteri-ihmisiä.

*edit*
Niin ja olihan kyseisessä Faunattaressa myynnissä helmiäisvärisiä talvikonpoikasia. Varsinkin niistä naaraista yksi ihan varmasti huusi minun nimeäni ja harkitsin jo ihan vakavasti, että ostaisin sen...

Tässä vähän alkupaloja kuvista.

Susa-Erma's-talvikkopoikanen, taisi olla ehkä neliviikkoinen.


Syyrialaispoikue


Uninen Buddy

9.4.10

Katariina ei arvosta

Tästä voisi ehkä päätellä, että Katariina ei arvosta My Little Ponya ... :)

i... hate ... my ... little ... pony ...

Hamsteripäivä Ideaparkissa

Olen ihan unohtanut mainita että huomenna lauantaina on Ideaparkin Faunattaressa kani - ja jyrsijäpäivä. Hamsteriyhdistykseltä on jäseniä paikalla klo 11-16. Hilma tai Katariina ei ole tulossa mutta itse menen paikalle.