30.4.10

Katariinan kuolemasta

Kirjoitan tähän nyt itse tarkemmin tuosta Katariinan kuolemasta. Kuten kirjoitin päivällä, Katariina on käyttäytynyt tänään varsin omituisesti. Se vain paheni illasta, kun Katariina alkoi heräillä ja liikuskella. Se liikkui todella vaivalloisen ja kömpelön näköisesti ja lisäksi se haukkoi henkeään ihan suu auki. Kun se alkoi kävellessään kaatuilla, tartuin kiireesti puhelimeen soittaakseni pieneläinklinikan yöpäivystykseen, jossa käskettiin tulla heti sinne, mutta paljon toivoa ei annettu selitettyäni tilanteen.
Se oli kuitenkin myöhäistä, heti puhelun loputtua Katariina kuoli dunaansa vesipullon alle. Sen nenänpieliin oli tullut jotain valkoista nestettä, joten ehkä sen keuhkoihin oli kertynyt nestettä ja ne tulivat kuollessa ulos.

Kuolinsyy on siis epäselvä, oireet viittaavat sydänoireisiin ja ehkä myös influenssaan ja sen aiheuttamaan korvatulehdukseen (hoipertelu, kaatuilu), mutta oli miten oli, desinfioin jo suurimman osan Katariinan tavaroista ja kaikki Hilman tavarat lukuunottamatta puumökkejä. Hilman tavarat eivät kuitenkaan ole olleet suorassa kontaktissa Katariinan kanssa. Tietysti jos Hilmakin nyt sairastuu, en anna tuota ikinä itselleni anteeksi... Toivotaan kuitenkin että meidän pikkuharmaa säilyisi terveenä.

Ei kommentteja: