27.12.11

Loviisan joulumättö

Joulun jälkeen tuli tarkastettua hamstereiden kunto. Loviisa oli erityisesti vahtinut linjojaan eikä ollut joulun aikaan varastoiduista herkuista huolimatta lihonut yhtään. Pertti oli jopa laihtunut muutaman gramman ja painoi nyt 42g, mutta vaikutti muuten voivan hyvin. Loviisalle palkinnoksi ja lohdutukseksi pitikin varastojen siivouksen jälkeen järjestää oikein kunnollinen tapaninpäivän illallinen, josta kuvasarja alla.

Koska en jaksa kirjoittaa yli 5000 sanaa, puhukoon kuvasarja puolestaan...







Sen pituinen se.

24.12.11

Joululahjoja

Aatonaattona ennen kuin pukki oli edes lähtenyt matkaan, henkilökuntatonttu viritteli pukin puolesta Loviisalle joululahjaa.

Munarasiaan kerättiin jouluherkkuja ja pienen haasteen luomiseksi vähän heinää.
Jouluherkkuihin kuuluivat herkulliset pähkinät, popcornit, mantelit ja kaikki sellaiset, mitä ei hamsterikaan ihan joka päivä saa.







Pelkästään herkkujen tuoksukin sai jo Loviisan vääntäytymään uniltaan päiväaikaan katsomaan, että mistä ihmeestä moiset sulotuoksut tulevat.
Tarkastuskäynnille oli pakko lähteä, vaikka vähän korvat littanassa ja unisena.
Eipä löytynyt vieä mitään kummempaa kuin normaali ruokakuppi, mutta sitäkin toki kannatti varmuuden vuoksi tyhjentää siltä varalta, että henkilökunta syyllisyyden tunnosta täyttäisi sitä ehkä lisää.
Loviisan touhutessa ruokakuppinsa kimpussa, henkilökuntatonttu valmisti varmuuden vuoksi toisen lahjan, jossa vastaavia herkkuja oli jemmattu ja kiilattu laatikon kattoon heinällä ja vessapaperin palasilla. Tämä lahja ei kuitenkaan jäänyt valppaalta Loviisalta huomaamatta, vaan se tottuneen taitavasti tyhjennettiin niin nopeasti, että henkilökuntatonttu ei onnistunut edes kuvaa saamaan muuta tehdessään. Sen jälkeen Loviisa vetäytyi nukkumaan.


Loviisan nukkuessa henkilökuntatonttu sai vielä viimeisen lahjansa paketoitua ja sijoitettua valppaan hamsterin huomaamatta lahjan paikalleen. Joulun jälkeen nähdään, mitä paketista jäi jäljelle.

Sen pituinen tällä kertaa se.

20.12.11

Lisää Pertti-päivitystä

Kirjoitan nyt lisää tuosta Pertin voinnista ja lääkityksestä. Eläinlääkärin määräämä antibiootti on nimeltään Ditrim ja sitä annetaan 0,04 ml kaksi kertaa päivässä. Kyseessä on tosiaan siis pikkuinen tippanen lääkettä. Tällä hetkellä parhaaksi keinoksi on osoittautunut tiputtaa lääketippa salaatinlehden päälle. Sen verran yhteistä Loviisalla ja Pertillä tuntuu olevan, että salaattia ei kumpikaan jätä haaskuulle! Myös popcornin kanssa lääke on mennyt, mutta suoraan suuhun syöttämistä emme ole kokeilleet. Voi olla, ettei Pertti toipuisi siitä traumasta, kun se jo kynsienleikkuun jälkeen menee paperikasaansa tärisemään dramaattisesti.

Pertin vointi vaikuttaa muuten ihan normaalilta. Vinkumista kuuluu edelleen silloin tällöin, mutta mielestäni se on vähentynyt siitä, mitä se oli ennen lääkekuuria. Silmät ovat kirkkaat, vauhti ja ruoka maistuvat, ripulia ei ole ollut havaittavissa ja kaiken kaikkiaan meillä tuntuu olevan hyvin pirteä roboherra. Lääkekuuria kestää vielä jouluun asti.

15.12.11

Pertti-päivitystä

Päivän aikana Pertti oli pistellyt poskeensa myös eläinlääkäristä saadun antibiootin ovelasti popcorniin imeytettynä versiona. Myös muu tuoreruoka oli kelvannut, joten ruokahalu ei Pertiltä ollut kadonnut missään vaiheessa.

Varmuuden vuoksi säädin myös huoneen patteria vähän lämpimämmäksi niin, että lämpötila Pertin dunan päällä ja sisällä sai nostettua asteen tuonne 22-23 asteeseen.

Siivotessani dunaa Pertti vaikutti varsin aktiiviselta ja muutenkin vähemmän ahdistuneelta kuin eilen yöllä. Yöksi laitoin uuden lääkepopcornin houkuttelemaan Perttiä ja toivoakseni tämä tapa toimii tässä jatkossakin. Voin vain kuvitella minkälainen operaatio olisi yrittää ruutata ruiskulla lääkettä suoraan roborowskin suuhun, kun hädin tuskin saan sitä pyydystettyä kuljetusboksiinsa.

En myöskään ole vielä haudannut epäilystä, että tämä oli Pertin toistaiseksi ovelin juoni karata dunasta tai vähintään päästä huviajelulle. Eikös ne vankilaleffoissakin melkein aina karkaa sieltä sairastuvalta käsin?

14.12.11

Blogin uudistusta

Tein muutamia pieniä muokkailuja blogiin. Ensinnäkin vaihdoin nimen pelkästä Hamsteriblogista muotoon "Sirpan ja Karrin hamsteriblogi". Silloin alkuunsa kun tätä blogia aloiteltiin, ei hamsteriblogeja ollut ja oli luonnollista nimetä blogi yksinkertaisesti vain hamsteriblogiksi. Nyt erilaisia hamsteriblogeja on useampia aktiivisiakin ja tuntui vähän siltä, ettemme me voi "omia" nimitystä hamsteriblogi yksinomaan itsellemme. Eipä tuota "Sirpan ja Karrin hamsteriblogi"-nimeäkään voitane pitää minään lentävän mielikuvituksen tuotteena, mutta menköön nyt niin kauan kunnes tulee jotain parempaa mieleen.

Sitten tuossa oikeassa reunassa on ensin haku, sitten arkisto, esittelyt, tunnisteet ja alimmaisena lista muista hamsteriblogeista. Päivitin sinne nyt kaikki seuraamani hamsteriblogit, listassa näkyy aina 10 viimeksi päivitettyä blogia. Otankin vastaan linkkejä sekä suomalaisiin että ulkomaisiin hamsteriblogeihin, joita listalla ei vielä ole.

Pertti-murheita

Pertti on jo jonkin aikaa pitänyt silloin tällöin vinkuvaa ääntä hengittäessään. Yleensä se on kuulunut nukkuessa, mutta joskus vähän muulloinkin. Viime aikoina se on vain lisääntynyt.
Kaivelin infoa Hamsteriyhdistyksen foorumista ja yhdestä viestiketjusta löytyi ihan äänitodistetta siitä, miten hieman vanhempi talvikko pitää tismalleen samanlaista ääntä. Asiantuntija antoi vastaukseksi, ettei ainakaan talvikoiden kohdalla ole syytä huoleen, varsinkin nukkuessaan ne saattavat sellaista ääntä pitää. Niinpä en kantanut suurempaa huolta Pertin vinkumisesta, vaikka se onkin robo. Ja muuten se on ollut oma vauhdikas itsensä.

Mietin kyllä sitäkin vaihtoehtoa, että jos Pertin duna on lähellä ikkunaa ja ikkunasta vetää sen verran, että pikkuherra on saanut kylmää ja vilustunut. Vinkuminen on nimittäin alkanut nyt vasta syksyllä ilmojen kylmetessä ja sen jälkeen kun rymsteerasimme hamsterihuonetta uuteen uskoon ja siirsimme Pertin dunan alla olleen lipaston toiselle seinustalle, lähemmäs ikkunaa. Ehkä meidän täytyy siirtää lipastoa ja dunaa vähän kauemmas, sitten kuitenkin.

Nyt aamulla (olen tällä hetkellä taas Nukarilla/Helsingissä) mieheltä viestiä, että ovat menossa Pertin kanssa eläinlääkäriin. Pertti oli vaikuttanut illalla liian rauhalliselta ja jollain tavoin ahdistuneelta ja hengitys oli edelleen vinkunut, kuulemma hieman toisella tavalla kuin aiemmin. Karri soitti päivystykseen, varasi tälle aamulle ajan sieltä ja ovat nyt juuri poliklinikalla odottelemassa. Luonnollisesti Pertti pöheltää kuljetusboksissaan ihan normaalisti eikä pidä minkäänlaista ylimääräistä ääntä...

Karrin pikkuveli oli lähtenyt aamulla hamsteritaksiksi, kun minä olen tosiaan poissa Tampereelta ja auto samoin. Olisihan toki taksilla päässyt, mutta halvempi se näin. Olisi kuulemma ollut valmis lähtemään yölläkin kyytimään, jos olisi ollut kiiretilanne. Hienoa, että apua löytyy siitäkin suunnasta.

12.12.11

Mielenosoitus

Mistä tietää ettei Loviisa ole saanut tarpeeksi popcornia eikä päässyt illalla ulkoilemaan?

No siitä, että maisema terrassa näyttää seuraavana päivänä tältä:


Ei ole nimittäin suinkaan ensimmäinen kerta, kun Loviisa ruopii terran pohjaa paljaaksi puruista ja hautaa mökkiään niihin sen jälkeen kun ei pääse ulkoilemaan illalla. Meidän tekosyymme eiliselle hylkäämiselle ja laiminlyönnille oli se, että molemmilla oli aamulla aikainen herätys ja menoa. Lupaamme tänä iltana ulkoiluttaa Loviisaa ekstra-kauan ja tarjoilla popcornia ja muita herkkuja.

2.12.11

Hamsteriyhdistyksen joulukalenteri

Muistakaahan sitten kaikki SHY:n joulukalenteri!
Eilisestä jouluaattoon asti foorumin jäsenet julkaisevat jouluaiheiden hamsterikuvan kerran päivässä. Ja kalenteria voi tietysti kommentoida omassa ketjussaan.