Kimatra Kuukrokantti (Jane) 20.4.12 - 28.1.14



Hopeasoopeli valkonauhainen Jane, viralliselta nimeltään Kimatra Kuukrokantti, tuli meille kesäkuussa 2012. Sen kasvattaja on Karoliina Vainio ja suvusta löytyy muutaman sukupolven päästä Julius Jamboree, yksi ihastuttavimmista hamstereista, joihin koskaan olen törmännyt. Oli erityisen hienoa, että sain varattua Karoliinan poikueesta itselleni yhden poikasen ja että kyytikin Laitilasta Tampereelle onnistui.

Janen kutsumanimeä mietittiin pitkään ja hartaasti. Ensimmäinen ehdotus oli Silvia, mutta Karri torppasi sen heti ensimmäisenä päivänä. Kuulemma niin pliisu nimi ei sovi sellaiselle apinalle kuin Jane poikasena (ja vähän myöhemminkin) oli. Jane tuli sitten sekä kuningatar Jane Greyn että Tarzanin vaimon, lady Jane Greystoken, mukaan. Ja melkoinen apinoiden kuningatar tämä olikin.

Jane oli pienikokoisempi kuin meidän aikaisemmat naaraat, Karamellia ehkä lukuunottamatta. Se ei aikuisenakaan painanut juuri 160 grammaa enempää (vrt. Loviisa ja Katariina olivat molemmat suurimmillaan noin 200-grammaisia). Janen käytöksen oudoin piirre oli sen "mietiskely": se saattoi jäädä dunaan laitettaessa nököttämään paikoilleen useiksi minuuteiksi ennen kuin lähti liikkeelle ja välillä piti käteen tulemistakin miettiä ja harkita pitkään. En kyllä yhtään ymmärrä, mistä tällainen paikoilleen jähmettyminen johtui, mutta vaihtoehtojahan on kaksi: se oli joko suuri ajattelija, joka ei tehnyt mitään hätiköidysti tai sitten se kävi vähän hitaalla. Veikkaan jälkimmäistä... Noin muuten Jane oli varsinainen sporttimimmi varsinkin nuorena, se porhalsi juoksupyörässään ahkerasti ja vaatehuoneessa erittäin aktiivinen.

Jane kävi elämänsä aikana kaksissa näyttelyissä. Ulkomuotoluokissa se ei pärjännyt, sen nauha oli erittäin rikkonainen ja väri oli varsinkin vanhemmiten todella ruskeasävyinen. Lisäksi se oli kapeapäinen eikä muutenkaan mikään loistelias. Lemmikkiluokista se sen sijaan pokkasi mainiot arvostelut ja kunniamaininnat: se oli kiltti käsitellä ja erinomaisen lihaksikas.

Jane jouduttiin lopettamaan tammikuussa 2014 sen sairastuttua oletettavasti kohtutulehdukseen. Oireet viittasivat siihen, mutta ensimmäinen antibiootti ei auttanut ja vanhempi lääke saatiin liian myöhään.

Ei kommentteja: