Hiiri, jolla on päästäisen häntä

Siinä se nyt on, meidän pieni sintti. Kutsumanimeksi tälle taisi tulla Ada.

On tunnustettava, että vielä on vähän hakusessa, että miten tämän kiinarin kanssa toimitaan. Se on hirveän pieni ja hirveän vilkas eikä se oikeastaan ole kiinnostunut käsistä. Ei se niitä erityisesti pelkää, mutta ei vapaaehtoisesti kyllä tule lähelle. Pitäisikö tämä siis vain koukata julmasti dunastaan (ei hemmetissä, eihän sitä saa kiinni) vai pitäisikö kärsivällisesti yrittää pitää kättä saapuvilla (toinen käsi on käytössä ensi vuonna ehkä). Mihinkään pahviputkiloon sitä on turha houkutella, tämä on fiksumpi kaveri.

Mutta on se aivan tolkuttoman suloinen tuon pienen häntänsä kanssa!

Kouvolan kuulumiset

Eilen oli se Kouvolan näyttely ja päivä matkoineen venähti sen verran pitkäksi, että illalla ei enää huvittanut päivittää blogia.

Aamulla auto starttasi Hervannasta klo 6 kohti Kouvolaa tai tarkemmin ottaen Anjalaa, näyttelyt pidettiin Anjalan kartanon alueella, Kouvolan seudun ammattiopiston tiloissa. Yhdeksäksi piti olla paikalla, arvostelut alkoivat kello kymmenen ja matkaa oli parisataa kilometriä, niin ei muuta kuin viideltä pystyyn ja kuudelta matkaan. Karoliina tarjosi kyydin, mukana oli minun lisäksi Marjut ja Iina sekä tietenkin aimo läjä hamstereita, niin että tunnelma oli suhteellisen tiivis.

Moriarty osallistui siis ensimmäistä kertaa sekä lemmikki- että ulkomuotoluokkaan. Ensinmainitussa tuomarina oli Sarita Kokkoniemi, ulkomuotoluokassa Ely Vihavainen. Näyttelypaikalla odotti myös kasvattaja Jonna Tikka, jolle Moriartyn hienoutta piti tietenkin esitellä. Komea poika on, se tuli todettua.
Itse puuhailin näyttelypaikalla sekalaisissa tehtävissä, tuurasin jonkin aikaa robo- ja talvikkoluokan sihteeriä (oli aivan ihania talvikoita, kyllä olisin vienyt muutaman kotiin ihan mielelläni!), kannoin bokseja parillekin koearvostelua tekevälle tuomarikokelaalle ja kuuntelin Jonnan ajatuksia campbellien ulkomuotoarvostelusta. Campbelleissäkin oli pari kolmen uroksen laumaa, jotka olisin mielihyvin kaapannut taskuuni kaikessa hiljaisuudessa. Niin ja jännitin tietenkin Moriartyn arvosteluita.

Lemmikkiluokassa arvosanaksi tuli erittäin hyvä - ja arvostelukaavake näyttää tältä:

Yleiskunto: Melko tuhti. Tarkista ruokavalio, lisää liikuntaa. Lihaksia kuitenkin löytyy.
Turkki: Iho kuiva, hilseilee. Puhdas ja pehmeä turkki.
Korvat, silmät, hampaat: Kaikki kunnossa.
Kynnet: Hieman pistelee.
Käsiteltävyys, luonne: Jännittää välillä, kuitenkin rauhallinen.
Yleisvaikutelma: Kaunis norre. Sympaattinen <3

Minä vaikka vannon että Moriarty paisui näyttelyitä edeltävän yön aikana! Sillä ei se ole minusta niin paksu ollut kuin se eilen oli. Mutta joo, pähkinä- ja popcorn-tarjoilua kiristetään, vaaka kaivetaan taas esille ja ulkoilua vaatekomerossa lisätään. Huhtikuun lopulla on näyttelyt Helsingissä ja siellä pitää olla rantakunnossa! Mutta lemmikkiluokasta ei siis hienon yleisarvosanan lisäksi muuta palkintoa.

Ulkomuotoluokan kaavakkeesta löytyy tällaiset merkinnät:

Pää, silmät, korvat: Leveys ok, erinomainen pituus. Hyvät silmät ja korvat, korvat saisivat olla edemmäs sijoittuneet.
Tyyppi, koko: Tyyppi ja koko hyvä.
Perusväri, värimerkit, kuvio: Perusväri hyvä, erinomaiset merkit ja tikkaus.
Turkki: Hyvä tiheys ja pituus.
Kunto: Erittäin hyvä.

Luonteestakin tuli hyvä (kuten ulkomuototuomareilta yleensä) ja kokonaisarvosana erittäin hyvä. Tämä sitten riittikin luokan kolmanteen sijaan, ruusukkeeseen ja sertiin. Tiedotin tuloksia Karrille suoraan näyttelypaikalta ja totesimme hetken ynnäilyn jälkeen, että olipahan muuten ensimmäinen serti meidän talouteen!
Karamellia ei koskaan käytetty näyttelyissä meidän aikana, eikä Perttiäkään. Hilma kunnostautui pääosin lemmikkiluokissa, eikä tainnut monessa ulkomuotoluokassa ollakaan. Jane ja Loviisa eivät koskaan pärjänneet ulkomuotoluokissa, kummankaan tyyppi ei ollut kovin kummoinen ja värissäkin oli sanomista. Sirinkään väri ei ollut kovin hyvä vaan epätasainen eikä sekään koskaan sijoittunut ulkomuotoluokissa. Katariina oli meidän menestyksekkäin hamsteri, mutta se kilpaili aikanaan värinsä takia koestandardiluokassa ja vaikka sijoituksia saikin jokusen, ei sille ks-sertiä koskaan annettu.

Joten olemme nyt hyvin ylpeitä serti-palkitun hamsterin omistajia, jo pelkästään tämän takia kannatti lähteä Kouvolaan. Tämä tietää myös hyvää Moriartyn suunniteltua jalostuskäyttöä ajatellen: muotoseikat ovat kunnossa!

Ja sitten se, mihin vihjaisin jo edellisessä postauksessa: meille todellakin kotiutui uusi hamsteri. Lajiksi valikoitui tällä kertaa... kiinankääpiöhamsteri! Kyseessä on 8.10.14 syntynyt naaras Goldilock's Keisarin Morsian Goldilock's-kasvattajalta Veeralta Helsingistä. Olin SHY:n foorumilla osoittanut sortumisen merkkejä ja Veera tietenkin iski heti tehden tarjouksen tästä tytöstä. Olin aluksi hieman epäröivällä kannalla, tokihan sitä voisi kiinariakin kokeilla ja olihan tyttö tosi söpö, mutta kun minä olin salaa haaveillut helmiäs- tai norretalvikosta tai jostain kivanvärisestä campbellista tai parista. Varasin kiinarin alustavasti, sillä varauksella tosin että jos näyttelyissä on myynnissä maailman ihanin talvikko tai campbelli, jota ilman elämä ei jatku, niin ostan sen sitten, muussa tapauksessa lähtee Keisarin Morsian mukaan.

No, tiesin olevani koko lailla turvassa, kun Tarinan-kasvattaja sanoi ettei hänellä ole myynnissä muita kuin syyrialaisia ja aamusella myyntipöytä näytti muutenkin kovin syyrispainotteiselta. Totesin että turha sitä valintaa sen enempää on miettiä, marssin Veeran luo, löin rahat kouraan ja sitten aloin ihmetellä, miten saan pienen ja vikkelän kiinarin edes siirrettyä uuteen kuljetusboksiinsa. Veeraahan siinä vielä tarvittiin auttamaan, ja iltasella kotona tyttö siirrettiin pahviputkilossa uuteen kotidunaansa. Kuvia pienestä ujopiimästä ei vielä ole, mutta alan tänä iltana ihmetellä että miten tuo kiinari oikein toimii. Kutsumanimikin sille pitäisi keksiä.

Jännitystä ilmassa

Eilen oli taas tällainen päivä. Mitähän meillä on taas meneillään?

No, kuten aiemmin mainitsin, päätin vähän extempore lähteä sinne Kouvolaan näyttelyihin. Pari päivää kesti ennen kuin tajusin seuraavat seikat:
a. Meillä on tyhjä duna.
b. Näyttelyihin on tulossa kasvattajia ympäri maata.

Tässä voisi siis olla nyt vihdoin sopiva sauma hankkia Sirille seuraaja.

Mutta mikä? Talvikko on aina ihana ja söpö, helmiäisten tilannetta en tiedä, mutta kelpaisi minulle norrekin. Campbellejä ei ole tullut kokeiltua, niistäkin löytyisi kyllä hienoja värejä. Kiinariakin voisi harkita, mutta robot jätän ehkä suosiolla pois laskuista.
Yhden tarjouksen jo sain ja harkitsen sitä vakavasti, mutta enpäs vielä kerrokaan että mitä on mietinnässä. Ja koska asia tosiaan on harkinta-asteella, en ole luvannut kyseistä eläintä vielä 100% varmasti itselleni ostaa, sen näkee sitten vasta lauantaina mitä Kouvolasta kotiutuu.

Haisemisasioita

Tämä postaus perustuu Hamsuttimet-blogin tekstiin Hajuvertailua, jossa näistä hamstereiden haisemisista on puhuttu ja siellä on mielestäni varsin hyödyllinen listakin, jos tosin se perustuu bloginpitäjän omiin mielipiteisiin ja hamstereissakin on yksilöllistä vaihtelua.
Täällä meidänkin blogissa on puhuttu näistä haisuasioista aina silloin tällöin, en minäkään pahoista hajuista pidä ja pahan migreenin yllättäessä pahat hajut eivät todellakaan tee hyvää. Siksi hamsterit ovatkin olleet oivallinen lemmikkivalinta, sillä vaikka sekä täällä että tuolla Hamsuttimet-blogissa on sanottu hamsterien haisevan, ne eivät haise kauas. Itse asiassa meidän eläinmäärillä ei asunnossa, edes hamsterien huoneessa, ole minkäänlaista hajua, mikä kavaltaisi eläinten olemassaolosta. Haistaakseen hamsterit ne pitää ottaa käsiin (ja siivota mökinalunen).

Oman (vähäisen) kokemukseni perusteella toistaiseksi pahimpia hajusinttejä ovat olleet syyrialaisnaaraat kiimapäivinä ja välillä vähän kiimojen välilläkin. Näissäkin on tosin ollut aika paljon vaihtelua:
– Karamelli haisi vain kiimapäivinä ja silloinkin yleensä vähän. Toisaalta se oli jo iäkäs naaras tuolloin ja oli myös talvi, jolloin hormonitoiminta on vähäisempää.
– Katariinalla oli sama juttu, se tuoksahti kiimapäivinä, joskus muistaakseni aika voimakkaastikin, muttei aina.
– Loviisa, voi Loviisa. Se lemusi varsinkin nuorena harva se päivä.
– Janesta ei ole juuri muistikuvia, mikä tarkoittanee sitä Jane ei juuri haissut. Tosin Janella oli myös hyvin heikot kiimat, siltä ei kovin usein löytynyt edes tätä kökötystä.

Sitten tuli Moriarty, jolla ei tällaisia ongelmia ole. Se nimittäin ei haise yhtään miltään! Miten ihana hamsteri! No, myönnettäköön, että minulla on sellainen kutina, että Moriartyn virtsa haisisi voimakkaammin kuin naaraiden, mutta en mene tätä vannomaan, kun ei satu nyt olemaan naarasta vertailukohdaksi.

Kääpiöistähän meillä on ollut kaksi talvikkonaarasta ja yksi robouros. Ja olen näiden kanssa kyllä samaa mieltä haisemisjärjestyksestä kuin Hamsuttimien Asta tuossa listassaan: robouros haiskahti enemmän kuin talvikkonaaraat, jotka taas haisivat vähän enemmän kuin syyrialaisuros. Olen kuvaillut näiden hajua hiirimäiseksi, se nyt on ainoa termi, jonka siitä keksin. Haju ei ollut todellakaan voimakas varsinkaan noilla talvikkonaarailla ja kyllä Perttiäkin piti mennä nuuskimaan dunan päälle haistaakseen mitään.

Summa summarum, meidän kokemusten perusteella (siis niistä lajeista mitä meillä on ollut), haisemislista on samansuuntainen kuin Astallakin, mutta syyrialaisnaaraiden kohdalla haiseminen tuntuu olevan hamsterikohtaista. Mutta jos syyrialaisnaaras haisee, se haisee sitten yleensä varsin voimakkaasti, joten sillä perusteella ne saavat haisulistan kärkipaikan:
1. syyrialaisnaaras
2. robouros
3. talvikkonaaras
4. syyrialaisuros

Purun osto-ongelmia

Meidän hamstereilla on käytetty Mörtti-Röpö-haapahaketta alusta asti, lähinnä sen takia että se ei pölyä kovin paljon ja näin ollen ei aiheuta allergiaongelmia hamstereille eikä omistajille. Minulla nimittäin kävi nenään purupöly (toisaalta minusta kyllä tuntuu siltä, että nenään käy myös hamstereiden virtsa, nyt sitä ongelmaa ei juuri ole, kun Moriarty käyttää vessakoppia ja kääpiötä ei ole). Olen ostanut Mörttiä jo pitkän aikaa isoissa säkeissä, tulee edullisemmaksi eikä tarvitse aina olla kantamassa pusseja kaupasta kotiin.

Autottomalle oli näppärintä se, että kävi ostamassa säkin paikallisesta Musti&Mirristä, soitti taksin siihen oven eteen ja ajoi sillä kotiin. Kun liike oli niin lähellä, ei taksimatkan hinnaksi tullut kuin 7-8 euroa. Silloin kun oli auto käytössä, hyödynsin tietenkin sitä ja toisinaan on Karrin pikkuveli lähtenyt autoineen purukuskiksi.

Vaan nytpä Hervannan Musti ja Mirri lopetettiin! Katastrofia lähentelevä tilanne, koska minulla ei ole pienintäkään käsitystä mistä muualta, järkevän matkan päästä, isoja Mörtti-säkkejä saisi. Ilmeisesti kokonsa takia ne eivät nimittäin lukeudu kaikkien lemmikkitarvikeliikkeiden valikoimaan. Ja sitten se kuljetuspuoli, kun todellakaan autoa ei ole säännönmukaisesti käytössä ja puruille tulisi kohtuullisesti hintaa, jos niitä lähtisi taksilla kuljettamaan jostain kauempaa.

Käännyin siis internetin puoleen ja lähdin etsimään verkkokauppaa, joka toimittaisi säkkejä sopuhintaan kotiovelle asti. En minä kauas päässyt, parhaan tarjouksen teki Musti ja Mirri: Mörtti-säkki 29.90€ ja Matkahuollon kuljetus kotiovelle 7.90. Kiitos, minulle yksi sellainen.

Vähän tulevaisuuden kannalta kyllä huolestuttaa se, että miten tuo kuljetus oikein toimii, soitetaanko tosiaan hyvissä ajoin etukäteen tuonnista ja saako sitä tuontia sovittua esim. ilta-aikaan. Minulla on vähän huonoja kokemuksia noista pakettien toimittamisista, soittamisesta ja sen sellaisesta. Siksi valitsinkin Matkahuollon, en Postin vastaavaa palvelua.
Nyt asia on helppo, kun minä olen päivät kotona, mutta kun tulevaisuudesta ei tiedä. Voi hyvinkin olla, että olen töissä toisella puolella Tamperetta tai pääkaupunkiseudulla. Onneksi sentään Karri on tässä lähellä töissä, että ainakin teoriassa hän pystynee vartin varoitusajalla vastaanottamaan toimituksen, muttei se ole niin sanottua, etteikö juuri sinä päivänä voisi olla asiakaspalaveri Helsingissä. Tai Australiassa. Tietenkin yksi vaihtoehto on se, että tilaa säkin Karrin toimistolle päiväsaikaan ja hoitaa sen siitä sitten kotiin työpäivän loputtua, taksilla tai jotenkin muuten.

Kouvolaan näyttelemään 21.2.

Tulipa sitten ilmoitettua Moriarty Kouvolan näyttelyihin 21.2.! Syy tähän oli pääasiassa se, että Karoliina tarjoaa kyydin suoraan Hervannasta näyttelypaikalle ja takaisin, ei sitä kai muuten Kouvolaan asti olisi lähdetty, varsinkin kun ei ole itsellä autoa käytössä. Siitä onkin kauan kun olen viimeksi näyttelyissä ollut, vajaa pari vuotta.

Ilmoitin Moriartyn mukaan sekä ulkomuoto- että lemmikkiluokkiin. Pääsee sekin esittelemään hienouttaan virallisille tuomareille, saa sitten nähdä mitä ne tykkäävät Moriartysta. Minusta se on kovin hieno poika, turkki on tiheä ja samettinen ja väri tumma, mutta oikeasti minä en noista kyllä tiedä mitään.

"Näyttelyihin? Ei kai nyt helkkarissa sentään uroshamsteria missikisoihin..."

Lautanenhan on hamstrattava aina tyhjäksi

Tämä seuraava video on pitänyt kuvata jo vähän aikaa sen jälkeen kun sain tilattua itselleni tuollaisen uuden One Plus One -kännykän ja löysin, että se osaa kuvata tuollaista hidastettua videota 60 tai 120 kuvaa sekunnissa riippuen tarkkuudesta. Moriartyä ulkoiluttaessa kännykän kameralla on tullut jo leikittyä, mutta näin julkiseen levitykseen paras versio tuli kuvattua eilen illalla, kun Moriarty ulkoilun jälkeen pääsi tuoreruoka-astiansa kimppuun. Videolla esiintyy myös välillä kuvaajan sormi, mutta älkää antako sen häiritä.

Videon asetuksia säätämällä ja/tai YouTubessa voi katsella videon tuollaisena 720p HD-kuvana vaikka sitten kokoruudulla.