12.3.14

Moriarty kasvaa

Moriarty on ollut meillä nyt kuukauden ja ikää sillä on jo vähän yli kaksi kuukautta. Se olisi siis jo näyttelyikäinen, menisi nuorten luokkaan. Minusta se kuitenkin näyttää jo ihan isolta hamsterilta! Hiirimäisestä pikkuluikerosta on kasvanut kohtuullinen mötkäle. Kasvunvaraa kuitenkin lienee vielä, muutama päivä sitten punnitessa paino oli 138 grammaa. Kasvutahti on ollut siis oikein hyvä, Loviisa aikoinaan kasvoi tämän ikäisenä samaan tahtiin, 2-3 grammaa vuorokaudessa.

Eikä kasvaminen ole mikään ihme, Moriarty syö kuin hevonen tai ainakin varastoi. Mielestäni nämä meidän aikaisemmat naaraat eivät ole hoksanneet hamstraamisen jaloa aatetta ihan vielä poikasina, vaikka vanhempina ovatkin kiikuttaneet kaiken mahdollisen suojaan. Moriartylla kuitenkin on hirvittävät ruokavarastot pesämökissä. Tuoreruokakuppi tyhjenee yön aikana säännöllisesti ja kuivaruokaakin saa olla antamassa aina siivouksen jälkeen, kun kupista pohja paistaa. Ja minä kuvittelin, että naaraat ovat ahneita! Kyllä eivät ole mitään Moriartyyn verrattuna. Sukupuolenmäärityksessä ei kuitenkaan ole tapahtunut mitään mokaa, Moriartylla on niin selkeät sukukalleudet ahterin jatkona, ettei erehtymisen vaaraa kertakaikkiaan ole.

Pesämökistä löytyy siivottaessa, paitsi huolella kerätyt varastot, myös aimo kasa papanoita. Pikkuherra on järjettömän tuottelias, mielestäni aiemman syyrialaiset eivät ole tuollaista papanamäärää saaneet aikaiseksi kahdessa vuorokaudessa. Ja kun vessa-asioihin päästiin, niin ensimmäisen kerran meidän hamsteri on oppinut käyttämään erillistä vessaa. Kaikillehan olen tarjonnut vessakuppia nuorempana ja vanhempana, erilaisia astioita, pannut sinne hiekkaa ja pissaisia puruja, mutta ei: tytöt ovat tonkineet vessasta hiekat pihalle, haudanneet sen puruihin tai jyrsineet laatikon reunoja ja jatkaneet pissaamista mökkiin. Moriarty sen sijaan hoksasi heti mistä on kyse ja tekee nyt pissat vessalaatikkoon. On se vaan ihme epeli!

Ei kommentteja: