Tarina alkoi muutama viikko sitten, kun Karoliina (Janen kasvattaja) kyseli norreurosta jalostuslainaan joskus ensi keväänä. Minulla kesti vähän aikaa ennen kuin tajusin, että hei, meillähän on uros. Ja vielä normaali! Joten ei muuta kuin raapustamaan viestiä, että meillä olisi ja kun satutaan nykyisin asumaan samassa kaupungissakin, niin käytännössäkin jalostuslaina onnistuisi helposti.
Sukukin natsasi kohdilleen, asiaa tietysti auttaa se, että Moriartyn sukupuusta 75% on brittiläisiä hamstereita ja se kotimainenkin osuus soveltui hyvin kaavaillun morsiamen sukuun. Joten ainoa murhe olikin se, että kun herralla ei ole minkään valtakunnan näyttelykokemusta eli en yhtään tiedä, mitä asiantuntijat tykkäisivät sen rakenteesta ja ulkonäöstä. Söpöhän se on ja minun mielestäni ihan hamsterin näköinenkin, mutta kun ei minun arvostelukykyyn ole luottamista. Niinpä kutsuin Karoliinan katsomaan aiottua sulhasta.
No, Karoliina kävi tänään ja toi näytille myös naaraan, itse kasvattamansa pk norre-tytön. Karoliinakaan ei ole ulkomuototuomari, mutta totesi hänkin, että kyllä se Moriarty hamsterista menee. Kuviot on tummat ja tikkaus myös, pää on hyvänmuotoinen ja häntäkin suora. Että kyllä siitä kelvollinen sulhanen tulee.
Moriarty itse oli ensin ihmeissään kun kesken unien kaivetaan lääpittäväksi, mutta nopeasti se haistoi meidän käsistä huumaavat tuoksut (olimme käsitelleet sitä naarasta ensin). Siitä alkoi sellainen toheltaminen, ettei Moriarty rauhoittunut lainkaan ennen kuin Karoliina neitokaisen kanssa lähti. Se mennä veuhtasi pitkin dunaansa, mallin vuoksi jyrsi kaltereitakin (yleensä se ei niihin koskekaan!), juoksi pyörässä ja kello oli vasta neljä iltapäivällä.
Niin että jos Moriartyn mielipidettä kysytään, niin vastaus on kyllä: naisiin on päästävä. Mieluiten heti. Ikävä kyllä, herra joutuu odottelemaan loppukevääseen asti. Onneksi urokset eivät vanhene jalostuskäyttöä ajatellen niin nopeasti kuin naaraat.
Tässä muutaman päivän takainen vipellyskuva vaatekomerosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti