15.9.12

Jane ja paino

Jane alkaa olla kasvaa vaille viisikuinen eli aivan jo täysikokoinen. Loviisa oli samanikäisenä jo likimain 200-grammainen eli aivan aikuispainossaan. Niinpä olenkin ollut vähän ihmeissäni, kun Janen paino pysyy sitkeästi vähän yli 140 grammassa. Ruokinta ja liikutus kuitenkin ovat olleet samankaltaisia kuin Loviisalla aikoinaan.

Tietenkin hamsterit ovat erikokoisia johtuen jo ihan suvusta ja perintötekijöistä eikä kahta hamsteria kannata vertailla keskenään. Ainoa keneen kannattaa vertailuja tehdä ovat sisarukset ja ehkä muu lähisuku. Aloinkin Petsiessä kysellä sinne rekisteröityjen sisarusten painoja. Yksi veli painaa tällä hetkellä noin 110 grammaa, mutta syyrialaisurokset ovat naaraita pienempiä. Siskon löysin Petsiestä myös ja sen paino on omistajan mukaan noin 150 grammaa. Hyvin on siis samoissa mitoissa Janen kanssa, joten ilmeisesti tämä pesue on sitten tällaisia hyttyssarjalaisia Loviisaan verrattuna.

Sikäli kuin itse mitään ymmärrän hamsterien kunnon päälle, Jane ei ole liian laiha, muttei siinä ole ylimääräistä rasvaakaan. Kädessä se tuntuu hyvin napakalta. Lihaksikkuus ja jäntevyys on varmastikin perua innokkaasta juoksupyöräilystä ja kiipeilystä, ehkä osansa tekee myös iso duna, jossa on tilaa harrastaa. Haaveissa olisi kuitenkin vielä Jane (ja Siri) näyttelyihin tässä syksyllä, niin saataisiin vähän asiantuntija-arviota neitien kunnosta. Lokakuun lopulla olisi Turussa näyttelyt ja marraskuussa Grand Gala Hyvinkäällä. Jälkimmäiseen ainakin suunnittelin meneväni.

2 kommenttia:

Riina kirjoitti...

Teille on tunnustus blogissani :)

http://roborovskit.blogspot.fi/2012/09/tunnustus.html

Julia kirjoitti...

Janen veli painaa nyt n. 142g :)
Aika jännä kun poikaset ovat noin pieniä, no niitten isä on aika pienikokoinen :) niiden äiti taas oli nuorempana melkoinen järkäle (painoi 2kk ikäisenä 174g) ja sitten painavimmillaan oli 210g, mutta nyt paino on tippunut iän myötä siihen 170g :)