Muutama viikko sitten Siri siirrettiin pienempään dunaan, jos se vaikka viellä vartioisi vähemmän reviiriään. Muilta harrastajilta tuli kahtalaista kommenttia: se joko auttaa tai sitten ei auta. Tai ehkä dunan pitäisi olla vielä pienempi (nythän se on 75-senttisessä). Siitä sitten sopii arpoa tuloksia...
No, ei ole auttanut, meillä on edelleen raivopäinen vahtitalvikko. Kärttyisä vanha ämmä, ilmaisee Karri asian, mutta häntä ei pidä kuunneltaman. Nykyisin kaappaankin Sirin pois dunasta jollain laatikolla tai putkella, sillä säästyy puraisuilta. Ja käsissähän tuo on edelleen ihan kiltti, se on vain tuo oma reviiri, jota puolustetaan tiukasti.
Olen yrittänyt viime aikoina opettaa Siriä siihen, että käsi dunassa tarkoittaisi ruokaa, Rapistelen sormineni dunassa silloin kun on tarjolla jotain syötävää. Tuoreruokakuppi on hyvä: kun Siri hyökkää hätistämään tukeilevaa kättä pois, lykkään täysinäisen kupin sen nenän eteen. Yleensä se siitä hämääntyykin sen verran, että alkaa tsekata illan menua.
Tänään yritin pähkinänpalalla. Aina kun Siri tulee lähelle, tarjoan sille pähkinää. En tiedä oikein mitä kokeilusta pitäisi ajatella. Siri ei näykkinyt sormia, ei se voinut kun pähkinä oli aina tiellä, mutta ei se pähkinäkään Sirille kelvannut. Eihän sitä nyt voi lahjuksia ottaa vastaan! Kun jätin pähkinän puruihin, Siri korjasi sen kiireesti poskiinsa, mutta kädestä se ei kelvannut.
Niin että meillä on piraija talvikkona. Itsepä sen aikanaan valitsin, muistaakseni kasvattaja varoitteli jo tuolloin, että kyseessä on tomera tyttö, jonka nenälle, tai tässä tapauksessa reviirille, ei hypitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti