15.9.14

Siri 27.12.11 - 15.9.14



Tänään on taas surullinen päivä: meidän terästalvikko lopetettiin. Onhan Siri ollut jo jonkin aikaa kovin hoikka ja menokin on ollut välillä hoipertelevaista. Nyt sillä alkoi toinen silmä rähmiä ja voimat alkoivat olla sen verran vähissä ettei enää onnistunut kiipeäminen puusillan päälle juomaan. Niinpä päätimme päästää Sirin paremmille hamstrausmaille, olihan sillä ikää jo kunnioitettavat 2 vuotta ja viikkoa vaille 9 kuukautta. Se on meidän hamstereista ilman muuta pitkäikäisin.

Pitkän iän salaisuus taisi olla liikunta ja paha sisu. Siri juoksi pyörässään ahkerasti melkein loppuun asti, vain muutama viimeinen kuukausi oli hiljaisempaa. Ja se paha sisu sitten... Kuten sanottua, sain jo ostaessani Siriä kasvattajalta huomautuksen otuksen temperamentista. Siri oli varsin tomera ja itsetietoinen neiti, jonka nenälle ei hypitty. Jossain vaiheessa se oli vähän äksynsorttinenkin, mutta aina kuitenkin aina käsiteltävissä. Vielä yli puolentoista vuoden iässä se kävi näyttämässä närhen munat nuoremmilleen, kun pokkasi lemmikkiluokasta viidennen sijan ja huippuhienon arvostelun ulkomuototuomariltakin.

Nyt on sitten kotona yksi tyhjä duna ja taloudessa miesenemmistö ensimmäistä kertaa ikinä.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Otan osaa :'( muuten oliko muutenkin huonosti liikkuva vai miksette laskeneet vesipulloa? Tosin ihanaa että on vielä näitäkin omistajia ketkä tajuavat päästää omat pienokaisensa aikaisin paremmille hamstrausmaille :') <3

Anonyymi kirjoitti...

Voi pikkuista, mutta parempi näin. Ikävä on aina luopua lemmikistä.

ÄITI

Sirpa kirjoitti...

Anonyymille selvennyksenä, että Sirin liikkuminen oli ollut vähän huononnäköistä jo pidemmän aikaa, mutta aina se jaksoi itsensä punnertaa puusillan päälle juomaan. Nyt viikonloppuna sitten sekään ei enää onnistunut ainakaan kunnolla, joten laskimme vesipullon alemmas ja teimme lopetuspäätöksen (plus sen silmän rähmimisen ja laihuuden takia). Tuo 2v 8kk on talvikolle jo varsin hyvä ikä.

Anonyymi kirjoitti...

Juu siis ethän ymmärtänyt viestiäni mitenkään negatiivisesti? :o Se ei nimittäin ollut tarkoitukseni, pahoittelut. Ja vielä kerran: ihanaa että on vielä näitäkin omistajia ketkä tajuavat päästää omat pienokaisensa aikaisin paremmille hamstrausmaille :') <3 ja hyvään ikään pääsi :)

Anonyymi kirjoitti...

Tai siis aikaisella tarkoitan sitä että ei jätä hamsua viimeiseen asti periaatteella: "kyllä se vielä liikkuu"

Anonyymi kirjoitti...

Lepää rauhassa Siri Sisutar!