17.12.10

Hyvästi Hilma!

Tänään on meillä taas yksi murhen päivä: Hilma-talvikko lopetettiin tänä iltana.
Tulin kotiin Tampereelle vähän ennen kahdeksaa illalla ja kävin katsomassa miten hamsterit jakselevat. Loviisa veti tietysti sikeitä, mutta Hilma oli ruokakupissaan mutustelemassa. Katsoessani sitä tarkemmin huomasin, että sen toinen silmä oli rähminyt umpeen ja näytti muutenkin turvonneelta ja ikävältä. Lopetuspäätös syntyi sekunneissa, Hilmahan on kesästä lähtien vain laihtunut, toisinaan liikkuminenkin on ollut kömpelömpää ja on sillä kieltämättä ikääkin. Olin jo aikaisemmin miettinyt, että mahtaakohan Hilmalla olla jotain pahemminkin vialla sen laihtumisen lisäksi, eläinlääkärihän heitti sen mahdollisuuden että sillä voisi olla esimerkiksi maksan vajaatoimintaa.
Tämä oli sitten viimeinen niitti, en halunnut lähteä hoitamaan Hilman silmää enää, koska ei ole varmuutta siitä, mikä sillä varsinaisesti on vialla. Niin Hilma päästettiin paremmille hamstrausmaille. Se ehti elää yhden vuoden ja 11 kuukauden ikäiseksi ja olla meidän ilona hieman toista vuotta.


© KH

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi sentään,miten ikäviä uutisia!

-MUR-MUR-

Anonyymi kirjoitti...

Sellaista sattuu... harmi sinänsä.
Mutta kyllä tuo vuosi ja 11kk on aivan riittävä ikä tuon kokoiselle hiirulle kun ei ne muutenkaan elä paljoakaan yli 2 vuotta.
-M-