6.6.12

Uusi tulokas on saapunut!

Uusin tulokas, Kimatra Kuukrokantti on tullut meille tänään. Kävin hakemassa sen Särkänniemen edestä ennen puolta päivää, toin kotiin ja olen sen jälkeen katsellut silmät pyöreinä pikkuneidin kohellusta. Sillä vauhtiahan piisaa! Parissa vuodessa sitä näemmä ihminen unohtaa, millainen veuhtaaja syyrialaispoikanen oikein onkaan. Nyt se on onneksi rauhoittunut johonkin nukkumaan.

Mielessä kyllä kävi jo pari kertaa, että pitäisiköhän tuo tenava sittenkin siirtää lasiterraan, sillä se on äänestä päätellen jo käynyt kokeilemassa hampaitaan muovidunan pohjaan... Ei nyt mitään supernakerrusta, mutta saattaisin silti tuntea oloni luottavaisemmaksi, jos pikkusintti olisi hampaankestävässä terraariossa. Siri saisi sitten tuon jättidunan, tässä asiassa luotan enemmän talvikkoon.

Kuten näkyy, ei meillä ole vielä kutsumanimeä uusimmalle tulokkaalle. Yksi vahva ehdokas olisi, mutta Karri ehdotti jo ensimmäisten kuulumisten ("No nyt se järsii dunaansa!") jälkeen jotain hieman toimeliaampaa nimeä. Mutta nimi julkistetaan sitten kun siitä päästään sopuun.

Tässä vielä pari kuvaa pikkuisesta. Ne on otettu eilen kasvattajan luona, kun minä en ole vielä saanut otettua siitä minkäänlaisia kuvia. Ja se on luonnossa vielä nätimpi kuin kuvissa!

© Karoliina Vainio


© Karoliina Vainio



Ei kommentteja: