7.11.12

Hamsteriasiaa meiltä ja muualta

Anteeksi pitkä blogihiljaisuus, meillä vain ei ole tapahtunut mitään uutta ja toisaalta söpöjä kuviakaan ei ole tullut räpsittyä viime aikoina. Nyt olisi sitten kertynyt muutama asia kerrottavaksi.

Ensimmäiseksi ihan asiaa. Veera ja Ely omien sanojensa mukaan löivät viisaat päänsä yhteen ja tekaisivat uuden nettisivuston: Hamsterit.net!
Periaatteessa siellä ei ainakaan tällä hetkellä ole kovinkaan paljon uutta materiaalia, monet noista kirjoituksista on julkaistu aiemmin jossain: kirjoittajien blogeissa, Poskipussissa tai muualla. Nyt ne on kuitenkin koottu yhteen, helposti löydettävään paikkaan. Toivottavasti tästä tulee jatkossa olemaan paljon iloa aloitteleville ja jo vähän vanhemmillekin hamsterinomistajille.

Sitten törmäsin japanilaistutkimukseen, jonka mukaan suloisten eläinten kuvien katselu parantaa kykyä keskittyä tarkkuutta vaativiin tehtäviin. Kysyin jo työpaikalla, voisinko laskuttaa firmalta toimistolle raahaamani hamsterikalenterit, sehän nyt sentään on luettavissa ympärivuotiseksi työtehon parantamisvälineeksi. Lisäksi tein ehdotuksen tehokkuuskonsultin palkkaamisesta ja ehdotin tehtävään osa-aikaiseksi Siriä. Palkkatoive söpöilyn ammattilaisella on tietysti kova, pähkinä per tunti.

Kalentereista kun tuli puhe, jos olen oikein ymmärtänyt, SHY saattaisi tarjota hamsteriaiheisia seinäkalentereita ensi vuodelle. Ainakin Poskipussissa ja foorumilla julkaistiin hamsterikuvakisa kalenteria varten. Odotan sitä kuin kuuta nousevaa, saadaan kerrankin ERILAINEN hamsterikalenteri. Ostin kyllä jo Musti&Mirristä hamsterikalenterin ensi vuodelle, mutta se on vähän pettymys, koska siinä kierrätetään aika paljon samoja kuvia mitä tämän vuoden kalenterissa on. Ensi vuoden kalenterissa ei ole yhtään kääpiöhamsterin kuvaa, tämän vuoden kalenterissa oli, mutta minua nyppi pahasti kun syyskuun robolla oli niin kamalan rasvaisen näköinen turkki.

SHY tarjoaa jäsenilleen myös mahdollisuuden tilata yhdistyksen logolla varustettuja t-paitoja ja huppareita. Linkki tiedotukseen. Minulla on kaksi hupparia, mutta kumpikin on päätynyt Nukarille, koska ne ovat äärimmäisen käteviä siellä ulkoilukäytössä ja muutenkin. Nyt voisin ostaa tänne Tampereellekin hupparin tai vaikka pari eikä t-paitojakaan koskaan ole liikaa.

Jane osoittaa nykyisin bodarin taipumuksia. Sillä on ollut jonkinlainen massakausi menossa ja paino oli viimeksi punnittaessa jotakuinkin 157 grammaa. Se on tullut kymmenen grammaa ylöspäin viimeisen kuukauden aikana. Kestävyysharjoittelua Jane on tehnyt jo kauan juoksupyörässään, notkeus- ja kiipeilyharjoitteita se tekee vaatekomerossa ja nyt mukaan on lisätty siis voimaharjoittelukin. Karri oli Janen kanssa eilen vaatekomerossa ja poistullessaan näytti isoa kiveä, joka meillä on vaatekomerossa: tätä Jane puski pois tieltään menestyksekkäästi. Kiven punnitus kertoi, että se painaa melkein puoli kiloa, siis kolme kertaa sen verran kuin hamsteri itse. Ja tällaista siis punnerretaan pois tieltä...

2 kommenttia:

A kirjoitti...

SHY tosiaan tarjoaa ensi vuodelle kalentereita, niiden pitäisi olla tulossa piakkoin myyntiin :)

M kirjoitti...

Olenkin miettinyt kuinkahan paljon hamsu jaksaa työntää :) Meillä siirrettiin lähes kilon painoinen kirja häkin kannen päältä syrkin toimesta - ja sitten olikin helppo lähteä livohkaan.. Hamstereiden innovaatiot ja itsepintaisuus on päässyt yllättämään monesti.