30.9.09

Syksyn syömiset

Syksy on hamstereillekin hyvää aikaa, kun tupa on täynnä tuoreita, kotimaisia hedelmiä, vihanneksia ja juureksia. Sisko toi meille satsin itse kasvattamiaan kasviksia ja osa niistä päätyy tietenkin myös Katariinan kuppiin.

Katariinan ykkössuosikki tuntuu olevan omena. Omenanpalat katoavat ruokakupista yleensä nopeammin kuin ehdin silmiäni räpäyttää. Enpä ihmettele, luomuna kasvanut, herkullisen kypsä punakaneli on minunkin herkkua. Tuoreet luumut maistuvat yleensä hyvin Katariinalle.
Kesäkurpitsa on myös jonkinasteinen suosikki. Kaupan porkkanoille Katariina saattaa joskus nyrpistellä nenäänsä ja jättää ne kerrassaan ruokakuppiin, mutta oli syy nyt mikä tahansa, niin nämä kotona kasvatetut porkkanat kelpaavat mainiosti.
Perunoita en ole Katariinalle vielä keittänyt, raakanahan sitä ei saa syöttää. En ole aikaisemmin ylipäänsä tarjoillut sille keitettyä perunaa, joten tämä olisi pienimuotoinen laajennus ruokavalioon.

Kaupan herkuista Katariinalle tarjoillaan usein parsa- ja kukkakaalia, päärynää, lanttua ja banaania. Banaani ei ole kovin suosittu ruoka, muut yleensä menevät. Olenpa joskus ostanut sille persikkaakin.
Kurkkua, tomaattia ja salaattia Katariina saa aina silloin tällöin. Meidän parveke-salaattipenkissä taitaa olla vielä hieman salaattia jäljellä, voisi katsoa siitä Katariinalle vielä syksyn viimeiset itsekasvatetut salaatit.

Ei kommentteja: