5.3.10

Sisustusta

Olen tiennyt jo kauan, että iso duna on noin kaksi tuumaa liian iso sen lipaston päälle, jonka päällä se kuitenkin on jo toista vuotta möllöttänyt (todistusaineistoa väitteelleni). Aikaisemmin ei ollut vaihtoehtoja, kun Hilmankin pienempi duna oli sijoitettu ensin työpöydälleni ja sitten nojatuoliin.
Nyt sain ostettua ja kasattua huoneen toiselle seinustalle senkin, jonka päälle sijoitin ensin Hilman dunan pois nojatuolista. Minulta meni kuitenkin viikko sen tajuamiseen, että Hilman 70-senttinen duna olisi ihan täydellisen kokoinen lipaston päälle ja että pitkä senkki riittäisi hyvin Katariinan ison dunan alustaksi.

Dunat siis vaihtoivat paikkaa ja nostamisteknisistä syistä sekä juomapullon sijoittelun kannalta (Hilman kohdalla) dunat myös kääntyivät toisin päin (ei siis ylösalaisin, vaan vaakasuunnassa peilikuvikseen). Siinä oli molemmilla hamstereilla suuntimat vähän aikaa sekaisin kun maailma olikin äkkiä väärin päin. Katariina oli tosin ulkoilemassa siirron aikana, mutta kun se palautettiin häkkiinsä, oli ihmetys suuri, kun siitä tutusta nurkasta ei löytynytkään enää pesämökkiä vaan se oli ihan toisella puolen häkkiä.

En tiedä miten nuo hamsterit oikein pitävät suunnat selvillä, havaitsevatko ne muuttolintujen tapaan magneettikentän ja sen suunnan vai onko niillä jokin sisäänrakennettu kompassi, mutta ihmeen tarkasti ne ovat aina selvillä siitä, missä suunnassa mökin ja ruokakupin pitäisi olla. Ja häkin kääntäminen toisin päin saa tutunkin häkin tuntumaan ihan uudelta ja ihmeelliseltä, kun kaikki ovat vaihtaneet paikkaa.

Ei kommentteja: