Näyttelyvuosi saatiin pakettiin viime viikonloppuna. Itse en osallistunut näyttelyihin tällä kertaa, Moriarty alkaa olla hoikassa kunnossa ja muutenkin vanha, ja Ada... no, hullun söpö se on ja ehkä tuomarit osaisivat käsitellä sitä paremmin ja varmemmin kuin minä. Se on nimittäin edelleen liian vikkelä meikäläiselle!
Vuoden viimeiset näyttelyt tarkoittavat myös sitä, että vuoden voittaja-pisteet on laskettu ja tulokset julkistettu. Ne löytyvät SHY:n foorumilta.
Mikä toki ilahduttavinta, Moriartykin mainitaan, se on sijalla 5. lyhkis-syyrialaisten luokassa ja minä olen tietysti pakahtua ylpeyteeni. Hieno poika!
2.11.15
Moriartyn poikaset, osa 2
Kuten aiemmassa poikasesittelyssä mainitsin, Moriarty pääsi uudestaan tositoimiin Neelan kanssa. Karoliinan mukaan kuitenkin näytti siltä, ettei olisi tärpännyt, Neelalle ei kasvanut minkäänlaista vauvamahaa ja laskettu aika oli ja meni ilman sen kummempia tapahtumia. Huono juttu, ajattelin, noinkohan Moriarty olisi alkanut käydä jo niin vanhaksi ettei saa naarasta tiinehtymään.
Kuitenkin jonkin aikaa arvioidun syntymäpäivän jälkeen Karoliina löysi pesästä kaksi hyvävoimaista poikasta! Väriä oli päässyt kehittymään jo sen verran, että toinen näytti normaalilta ja toinen suklaalta, siis sama kombinaatio kuin edellisessäkin poikueessa. Aluksi molemmat myös näyttivät uroksilta, mutta myöhemmin poikasten kasvettua molemmat osoittautuivatkin naaraiksi. Ja se on hyvä, koska Karoliina itse oli vailla sitä norre-naarasta!
Paitsi sukupuolet, myös värit ja turkinpituudet ovat varmistuneet ja nyt tyttöset ovat saaneet nimetkin:
– Cutiepie's Hakuna Matata, pk normaali
– Cutiepie's Lala Salama, lk suklaa
Tässä on niistä muutamia kuvia, kuvaajana kasvattaja eli Karoliina Vainio
Kuitenkin jonkin aikaa arvioidun syntymäpäivän jälkeen Karoliina löysi pesästä kaksi hyvävoimaista poikasta! Väriä oli päässyt kehittymään jo sen verran, että toinen näytti normaalilta ja toinen suklaalta, siis sama kombinaatio kuin edellisessäkin poikueessa. Aluksi molemmat myös näyttivät uroksilta, mutta myöhemmin poikasten kasvettua molemmat osoittautuivatkin naaraiksi. Ja se on hyvä, koska Karoliina itse oli vailla sitä norre-naarasta!
Paitsi sukupuolet, myös värit ja turkinpituudet ovat varmistuneet ja nyt tyttöset ovat saaneet nimetkin:
– Cutiepie's Hakuna Matata, pk normaali
– Cutiepie's Lala Salama, lk suklaa
Tässä on niistä muutamia kuvia, kuvaajana kasvattaja eli Karoliina Vainio
16.10.15
Ada 1v
Melkein unohtui tuossa karkaamistohinassa, että Ada täytti vuoden jääkaapin alla oleskellessaan, tarkalleen ottaen siis 8.10.15. Tässä potretti synttärisankarista tänään.
10.10.15
Moriartyn poikaset ja jatkoa seuraa
En keväällä muistanut/ehtinyt tehdä esittelypostausta Moriartyn poikasista, vaikka kävimme niitä kertaalleen katsomassa Karrin kanssa, kun ne olivat neliviikkoisia saippuanpalasia. Itse otetut kuvat poikasista eivät oikein onnistuneet, mutta onneksi kasvattaja Karoliina on räpsinyt niistä riittävästi kuvia.
Kakarat ovat siis tässä (kaikkien © Karoliina Vainio):
suklaa naaras Cutiepie's Ina Introna
normaali naaras Cutiepie's Ivy Indivina
normaali uros Cutiepie's Ivo Insomin
Näistä Ivy oli se "pahnanpohjimmainen", poikasena sisaruksiaan pienikokoisempi, ja sen takia sitä ei myyty jalostuskäyttöön lainkaan, vaan lemmikiksi. Inaa luultiin aluksi urokseksi, mutta sittemmin selvisi että se onkin naaras ja nimi muuttui Ian Inovelonista Ina Intronaksi. Ja porukan ainoa uros Ivo oli kuin Moriarty pienoiskoossa, minun silmääni todella kauniin näköinen ja värinen pieni hamsupoika! Ivo saattoikin mennä sellaiseen kotiin, jossa olisi mahdollisesti tarjolla jalostuskäyttöä.
Minulla ei ole mitään hajua siitä, mihin nuo poikaset päätyivät, joten jos omistajat sattuvat lukemaan tätä blogia, niin ihan mielelläni lukisin kuulumisia ja näkisin vaikka kuviakin.
Mutta koska poikue jäi noin pieneksi eikä siinä ollut sitä Karoliinan kaipaamaa jalostuskelpoista norre-naarasta, hän kyseli Moriartya lainaan uudestaankin. Kesä kuitenkin meni vähän siinä, ettei ehtinyt mutta pari viikkoa sitten Neelalta löytyi kiima ja minäkin satuin olemaan kaupungissa. Astutus onnistui ainakin teknisesti, poikasia voisi odotella pikapuolin syntyväksi, joten taas vähän jännittää, että tuleeko mitään ja mitä tulee.
Kakarat ovat siis tässä (kaikkien © Karoliina Vainio):
suklaa naaras Cutiepie's Ina Introna
normaali naaras Cutiepie's Ivy Indivina
normaali uros Cutiepie's Ivo Insomin
Näistä Ivy oli se "pahnanpohjimmainen", poikasena sisaruksiaan pienikokoisempi, ja sen takia sitä ei myyty jalostuskäyttöön lainkaan, vaan lemmikiksi. Inaa luultiin aluksi urokseksi, mutta sittemmin selvisi että se onkin naaras ja nimi muuttui Ian Inovelonista Ina Intronaksi. Ja porukan ainoa uros Ivo oli kuin Moriarty pienoiskoossa, minun silmääni todella kauniin näköinen ja värinen pieni hamsupoika! Ivo saattoikin mennä sellaiseen kotiin, jossa olisi mahdollisesti tarjolla jalostuskäyttöä.
Minulla ei ole mitään hajua siitä, mihin nuo poikaset päätyivät, joten jos omistajat sattuvat lukemaan tätä blogia, niin ihan mielelläni lukisin kuulumisia ja näkisin vaikka kuviakin.
Mutta koska poikue jäi noin pieneksi eikä siinä ollut sitä Karoliinan kaipaamaa jalostuskelpoista norre-naarasta, hän kyseli Moriartya lainaan uudestaankin. Kesä kuitenkin meni vähän siinä, ettei ehtinyt mutta pari viikkoa sitten Neelalta löytyi kiima ja minäkin satuin olemaan kaupungissa. Astutus onnistui ainakin teknisesti, poikasia voisi odotella pikapuolin syntyväksi, joten taas vähän jännittää, että tuleeko mitään ja mitä tulee.
9.10.15
Ada karkuteillä, osa 2
Johan siitä edellisestä kerrasta puolitoista kuukautta ehti kuluakin, kun havahduin lauantaiaamuna siihen, että keittiöstä kuuluu metkaa rapinaa. Mitään ei näkynyt ja rapinakin lakkasi kun menin keittiöön. Minulle tuli paha aavistus, todella paha, ja säntäsin laskemaan hamsterit. Jep, Adaa ei ole taaskaan missään. Tällä kertaa sen on ollut pakko luikerrella dunansa kattokalterista läpi, väliä niissä on melko tasan sentin verran, että aika mato saa olla vaikka aina kyllä sanotaan, että syyrialaisille sentti ja kääpiöille vähän vähemmän. Mutta ei voi todellakaan kuvitella, että joku meidän talvikoista olisi mahtunut tai edes yrittänyt tuollaisesta raosta, mutta Ada onkin kiinari, notkea pieni pirulainen.
Hetken hakemisen jälkeen bongasimme Adan jääkaapin alta. Ihan hyvä tietysti että se on siellä, onpahan näköhavainto ja Karrikin uskalsi alkaa pakata matkalaukkuaan työmatkalle Singaporeen ilman pelkoa salamatkustajista. Mutta eihän Ada sieltä pois suostunut tulemaan eikä sitä mitenkään saanut edes koukittua sieltä. Tarjotut popcornit houkuttelivat kyllä kovasti, mutta eivät kuitenkaan niin paljon, että olisimme saaneet Adan niillä kiikkiin. Ei auttanut muu kuin rakennella aitaus jääkaapin ympärille ja sinne sisään elävänäpyytävä hamsterinpyydys. Ensimmäinen versio näytti tältä:
No, ei Ada siihen mennyt, mahtoiko tuo kiipeilyosuus olla liian epäilyttävä. Rakentelin yöksi seuraavaa ansaa ja olin itse paljon pois kotoa, että kotona olisi hiljaista ja rauhallista, ja että arka pikkuhamsteri uskaltautuisi pois turvapaikastaan tutkimaan ansan ruokatarjontaa. Mutta ei.
Sitten minun piti lähteä muutamaksi päiväksi käymään Ruokolahdella ja hamsteri on edelleen sitkeästi jääkaapin alla. Rakentelin matkan ajaksi uudenlaisen ansan:
Siinä oli oikein hienot, kirjoista rakennetut portaat (niille oli ripoteltu vähän ruokaakin) ja varsinaisen ansan houkuttimena popcornia. Dunassa itsessään oli tarjolla vettä ja lisää ruokaa (vettä oli myös ansan ulkopuolella, ettei raukka ihan kuivuisi vaikkei ansaan menisikään). Siellä hamsteri selviäisi kyllä muutaman yön. Takaisin tullessani vessapaperi oli pudonnut dunaan kyllä, mutta Ada ei ollut pudonnut mukana. Se oli liian herkkä. Taskulampun valossa ja hieman popcornilla houkuttelemalla sain eilenkin Adan näköpiiriini siellä jääkaapin alla, joten oli se edelleen elossa.
Viime yöksi virittelin samanlaisen ansan, mutta dunan päällä oli pyyhe taiteltuna sopivasti ja keskellä pyyhkeen päällä oli muutama popcorni. Ada on kuitenkin niin pieni ja kevyt, että vähän epäilin, jos tuo ansa toimisi sen alla. Aamulla herätessäni piti ensimmäiseksi mennä tarkistamaan ansa. Näytti lupaavalta, pyyhe oli pudonnut. Ja mikä kaikkein parasta, Ada löytyi pyyhkeen mutkasta, vahingoittumattomana ja ihan hyvävointisen näköisenä, jos tosin naamalta saattoi paistaa tympääntyminen. Kuuden päivän vapaus jääkaapin alla oli päättynyt. Jännä yö sillä kyllä on ollut, sillä meidän vessan nurkasta löytyi papanoita ja ruokavarasto (syytin mielessäni jo Moriartya tästä, mutta Moriarty oli turvallisesti tallessa omassa asunnossaan).
Mitäs nyt sitten?
No, Ada päätyi meidän pienempään dunaan, jossa kalteriväli on 8 milliä. Sen päällä on vielä tiuhasilmäisempi metalliritilä. Pienempi asumus on ollut harkinnassa aiemminkin, jospa se siellä olisi vähän enemmän kiinnostunut käsistä. Tuossa olisi toki tuo iso lasiterraariokin, jossa on tiheä kattokalteri, mutta Adan kokoinen hamsteri hukkuisi kyllä 120-senttiseen terraan. Pitäisi ehkä miettiä jonkinlainen väliseinä, jolla terrasta saisi käyttöön vain puolikkaan.
Sitten siihen terran toiseen puolikkaaseen voisi ottaa vaikka toisen kääpiöhamsterin. Ei kiinaria, Ada on ensimmäinen kiinari meillä ikinä ja näiden tempauksiensa jälkeen saattaa hyvinkin olla viimeinen. Se pikku vihulainen.
Hetken hakemisen jälkeen bongasimme Adan jääkaapin alta. Ihan hyvä tietysti että se on siellä, onpahan näköhavainto ja Karrikin uskalsi alkaa pakata matkalaukkuaan työmatkalle Singaporeen ilman pelkoa salamatkustajista. Mutta eihän Ada sieltä pois suostunut tulemaan eikä sitä mitenkään saanut edes koukittua sieltä. Tarjotut popcornit houkuttelivat kyllä kovasti, mutta eivät kuitenkaan niin paljon, että olisimme saaneet Adan niillä kiikkiin. Ei auttanut muu kuin rakennella aitaus jääkaapin ympärille ja sinne sisään elävänäpyytävä hamsterinpyydys. Ensimmäinen versio näytti tältä:
No, ei Ada siihen mennyt, mahtoiko tuo kiipeilyosuus olla liian epäilyttävä. Rakentelin yöksi seuraavaa ansaa ja olin itse paljon pois kotoa, että kotona olisi hiljaista ja rauhallista, ja että arka pikkuhamsteri uskaltautuisi pois turvapaikastaan tutkimaan ansan ruokatarjontaa. Mutta ei.
Sitten minun piti lähteä muutamaksi päiväksi käymään Ruokolahdella ja hamsteri on edelleen sitkeästi jääkaapin alla. Rakentelin matkan ajaksi uudenlaisen ansan:
Siinä oli oikein hienot, kirjoista rakennetut portaat (niille oli ripoteltu vähän ruokaakin) ja varsinaisen ansan houkuttimena popcornia. Dunassa itsessään oli tarjolla vettä ja lisää ruokaa (vettä oli myös ansan ulkopuolella, ettei raukka ihan kuivuisi vaikkei ansaan menisikään). Siellä hamsteri selviäisi kyllä muutaman yön. Takaisin tullessani vessapaperi oli pudonnut dunaan kyllä, mutta Ada ei ollut pudonnut mukana. Se oli liian herkkä. Taskulampun valossa ja hieman popcornilla houkuttelemalla sain eilenkin Adan näköpiiriini siellä jääkaapin alla, joten oli se edelleen elossa.
Viime yöksi virittelin samanlaisen ansan, mutta dunan päällä oli pyyhe taiteltuna sopivasti ja keskellä pyyhkeen päällä oli muutama popcorni. Ada on kuitenkin niin pieni ja kevyt, että vähän epäilin, jos tuo ansa toimisi sen alla. Aamulla herätessäni piti ensimmäiseksi mennä tarkistamaan ansa. Näytti lupaavalta, pyyhe oli pudonnut. Ja mikä kaikkein parasta, Ada löytyi pyyhkeen mutkasta, vahingoittumattomana ja ihan hyvävointisen näköisenä, jos tosin naamalta saattoi paistaa tympääntyminen. Kuuden päivän vapaus jääkaapin alla oli päättynyt. Jännä yö sillä kyllä on ollut, sillä meidän vessan nurkasta löytyi papanoita ja ruokavarasto (syytin mielessäni jo Moriartya tästä, mutta Moriarty oli turvallisesti tallessa omassa asunnossaan).
Mitäs nyt sitten?
No, Ada päätyi meidän pienempään dunaan, jossa kalteriväli on 8 milliä. Sen päällä on vielä tiuhasilmäisempi metalliritilä. Pienempi asumus on ollut harkinnassa aiemminkin, jospa se siellä olisi vähän enemmän kiinnostunut käsistä. Tuossa olisi toki tuo iso lasiterraariokin, jossa on tiheä kattokalteri, mutta Adan kokoinen hamsteri hukkuisi kyllä 120-senttiseen terraan. Pitäisi ehkä miettiä jonkinlainen väliseinä, jolla terrasta saisi käyttöön vain puolikkaan.
Sitten siihen terran toiseen puolikkaaseen voisi ottaa vaikka toisen kääpiöhamsterin. Ei kiinaria, Ada on ensimmäinen kiinari meillä ikinä ja näiden tempauksiensa jälkeen saattaa hyvinkin olla viimeinen. Se pikku vihulainen.
22.8.15
Hamsteri karkuteillä
Tapahtuipa tänään sellaista, mitä ei ole koskaan vielä tapahtunut. Eikä toivottavasti tule tapahtumaankaan. Hamsteri oli lähtenyt karkuteille dunastaan.
Illalla kotiin tullessa aloin siivota Adan dunaa. Karri alkoi siinä vaiheessa puhua, että onko se Ada nyt oikeasti dunassaan. Ihmettelin, että miksei olisi, mutta järkytys oli suuri kun Adaa todellakaan ei löytynyt mistään. Kyllä minä sen tänne panin takaisin toissailtana siivouksen jälkeen! Ja eilen se kävi päivällä rapistelemassa puruja ja oli eilisiltana tarjoiltuun maissiin käynyt hampaitaan kokeilemassa. Duna oli ehjä, luukku kiinni, mutta hamsteria ei ole missään.
Karrilla oli onneksi havainto asiasta. Viime yönä hän oli herännyt olohuoneessa ja kirjahyllyn päältä oli pudonnut pelikortti, pakka kun on siinä ylähyllyn päällä ihan sinällään. Rapinaakin oli kuulunut, mutta hän oli kuitannut sen tuulenvireenä (koska ikkunat kuitenkin olivat yön kiinni, ilmavirran syntymiselle ei ollut oikein selitystä). Minä vielä äimistelin tyhjää dunaa kun Karri alkoi tyhjentää varovasti ylähyllyä ja totesi Adan kurkkivan sieltä.
Helpotus! On se vielä tallessa ja elossa. Vaan miten se on päässyt kirjahyllyn päälle, kuitenkin parin metrin korkeuteen? Ja ennen kaikkea: millä ihmeellä me saamme sen sieltä kiinni?! Varsinkin kun Ada ei todellakaan arvosta käsiä tai käsissä olemista ja on vikkelä kuin... no, kiinankääpiöhamsteri.
Meille selvisi hyvin äkkiä, miten Ada oli hyllyn päälle päässyt. Kirjahyllyssä on takaseinä, jonka ulkopinta on karheaa levyä. Takaseinän ja seinän välissä on juuri sellainen Adan mentävä rako ja se sitä pitkin on onnistunut kinkeämään itsensä ylös. Sitä pitkin onnistui myös alaspäin meneminen, kuten huomasimme, nimittäin heti kun Ada totesi, että nyt hänen vaivalla hankittua vapautta uhataan, se lähti rapistelemaan hyllyn ja seinän väliä pitkin alaspäin. Popkorni houkuttimena yritimme houkutella Adaa takaisin ylöspäin, mutta itsepäinen neiti palasi vasta siinä vaiheessa kun tunsi olonsa turvalliseksi.
Vahtaamista jatkui jonkin aikaa, sitten Karri sai Adan pyydystettyä pahviputkeen ja sitä kautta karkulainen joutui ensin kuljetusboksiinsa ja sitten dunaan. Joten tarinalla on siis onnellinen loppu, jos Adalta itseltään ei kysytä.
Mitä tästä opimme? Emme yhtään mitään. Emme vieläkään tajua, miten Ada on päässyt pois dunastaan. Yhtään hamsterinmentävää reikää se ei ole jyrsinyt muoviosiin, joten vaihtoehdoiksi jää dunan yläosassa olevat about sormenpään mentävät pyöreät aukot tai kaltereiden läpi luikertelu. Myönnän toki, että olin viimeksi siivotessa laittanut kattokaltereihin kiinni puutikkaat, joten niitä pitkin Ada on päässyt kiipeämään kattokaltereihin. Vaan pääsisihän se kiipeämään kaltereihin myös kaksikerrosmökkinsä katolta! Tuskin Ada sentään on osannut häkin luukkua sulkea perässään... Mutta niin tai näin, kovin pieniä nuo mainitut aukot ovat ja minä kyllä elin siinä uskossa, ettei edes Adan kaltainen luikero mahtuisi niistä ulos.
No, nyt ne reiät on tukittu ja kalterinkin päällä on ylimääräinen metalliritilä, että jos se nyt tuolta pääsee karkuun, niin vaihtoehdoiksi jää teleportautuminen tai yhdennentoista ulottuvuuden madonreikä. Kuvia tähän postaukseen ei ole saatavilla, kas kun ensimmäiseksi ei tullut mieleen ottaa kuvaa Adasta kirjahyllyn päällä.
Illalla kotiin tullessa aloin siivota Adan dunaa. Karri alkoi siinä vaiheessa puhua, että onko se Ada nyt oikeasti dunassaan. Ihmettelin, että miksei olisi, mutta järkytys oli suuri kun Adaa todellakaan ei löytynyt mistään. Kyllä minä sen tänne panin takaisin toissailtana siivouksen jälkeen! Ja eilen se kävi päivällä rapistelemassa puruja ja oli eilisiltana tarjoiltuun maissiin käynyt hampaitaan kokeilemassa. Duna oli ehjä, luukku kiinni, mutta hamsteria ei ole missään.
Karrilla oli onneksi havainto asiasta. Viime yönä hän oli herännyt olohuoneessa ja kirjahyllyn päältä oli pudonnut pelikortti, pakka kun on siinä ylähyllyn päällä ihan sinällään. Rapinaakin oli kuulunut, mutta hän oli kuitannut sen tuulenvireenä (koska ikkunat kuitenkin olivat yön kiinni, ilmavirran syntymiselle ei ollut oikein selitystä). Minä vielä äimistelin tyhjää dunaa kun Karri alkoi tyhjentää varovasti ylähyllyä ja totesi Adan kurkkivan sieltä.
Helpotus! On se vielä tallessa ja elossa. Vaan miten se on päässyt kirjahyllyn päälle, kuitenkin parin metrin korkeuteen? Ja ennen kaikkea: millä ihmeellä me saamme sen sieltä kiinni?! Varsinkin kun Ada ei todellakaan arvosta käsiä tai käsissä olemista ja on vikkelä kuin... no, kiinankääpiöhamsteri.
Meille selvisi hyvin äkkiä, miten Ada oli hyllyn päälle päässyt. Kirjahyllyssä on takaseinä, jonka ulkopinta on karheaa levyä. Takaseinän ja seinän välissä on juuri sellainen Adan mentävä rako ja se sitä pitkin on onnistunut kinkeämään itsensä ylös. Sitä pitkin onnistui myös alaspäin meneminen, kuten huomasimme, nimittäin heti kun Ada totesi, että nyt hänen vaivalla hankittua vapautta uhataan, se lähti rapistelemaan hyllyn ja seinän väliä pitkin alaspäin. Popkorni houkuttimena yritimme houkutella Adaa takaisin ylöspäin, mutta itsepäinen neiti palasi vasta siinä vaiheessa kun tunsi olonsa turvalliseksi.
Vahtaamista jatkui jonkin aikaa, sitten Karri sai Adan pyydystettyä pahviputkeen ja sitä kautta karkulainen joutui ensin kuljetusboksiinsa ja sitten dunaan. Joten tarinalla on siis onnellinen loppu, jos Adalta itseltään ei kysytä.
Mitä tästä opimme? Emme yhtään mitään. Emme vieläkään tajua, miten Ada on päässyt pois dunastaan. Yhtään hamsterinmentävää reikää se ei ole jyrsinyt muoviosiin, joten vaihtoehdoiksi jää dunan yläosassa olevat about sormenpään mentävät pyöreät aukot tai kaltereiden läpi luikertelu. Myönnän toki, että olin viimeksi siivotessa laittanut kattokaltereihin kiinni puutikkaat, joten niitä pitkin Ada on päässyt kiipeämään kattokaltereihin. Vaan pääsisihän se kiipeämään kaltereihin myös kaksikerrosmökkinsä katolta! Tuskin Ada sentään on osannut häkin luukkua sulkea perässään... Mutta niin tai näin, kovin pieniä nuo mainitut aukot ovat ja minä kyllä elin siinä uskossa, ettei edes Adan kaltainen luikero mahtuisi niistä ulos.
No, nyt ne reiät on tukittu ja kalterinkin päällä on ylimääräinen metalliritilä, että jos se nyt tuolta pääsee karkuun, niin vaihtoehdoiksi jää teleportautuminen tai yhdennentoista ulottuvuuden madonreikä. Kuvia tähän postaukseen ei ole saatavilla, kas kun ensimmäiseksi ei tullut mieleen ottaa kuvaa Adasta kirjahyllyn päällä.
7.6.15
Hamster of Doom
Normilauantai kotona. Moriarty ja henkilökunta (tai ainakin se toinen henkilökunnasta) suunnittelevat maailman valloitusta oluen äärellä -- perinteinen poikien lauantai-ilta siis.
23.5.15
Juhlanäyttely 23.5.15 Liedossa
(Ihan kuin olisi päässyt blogi pikkuisen unohtumaan, vaikka oikeasti olisi kirjoitettavaakin. Yritämme korjata tilanteen.)
Tänään oli vuorossa SHY:n juhlanäyttely Liedossa, Lujalan seurantalolla. Olin ilmoittanut Moriartyn mukaan vain ulkomuotoluokkaan, kun sain sen ilmaiseksi siihen edellisistä näyttelyistäni saamalla talkookortilla. Aamulla ei ollut ihan yhtä kamalan aikainen herätys kuin joskus, Google Maps oli antanut ajoajaksi 1h 45 min, eikä tällä kertaa mukana ollut ketään sellaista, jonka olisi pitänyt olla paikalla aikaisemmin. Keli toki oli haastava, Tampereen tihkusade muuttui Viialan ja Urjalan kohdilla rankemmaksi eikä asiaa auttanut yhtään ysitien kulumaurat. Vesiliirto uhkasi jatkuvasti. Onneksi keli poutaantui Loimaan nurkilla ja paluumatkalla oli enemmän tarvetta aurinkolaseille kuin pyyhkijöille. Tosin on sanottava, että tuuli oli ihan tarpeeksi navakkaa (sanoo ihminen, jolla on korkeahko, mutta kevyt auto...).
Olin jo hyvissä ajoin varannut itselleni pestin Veera Kujansuun sihteerinä. Veera tuomaroi lasten lemmikkiluokan, ja talvikoiden ja kiinankääpiöiden ulkomuotoluokat. Eläinmäärät olivat maltilliset ja saimme hommat pakettiin hyvissä ajoin alkuiltapäivästä. LK-syyrialaisia sen sijaan oli ulkomuotoluokassa jonkin verran ja niiden arvostelu venyi lähemmäs neljää. Tosin olin päättänyt, että lähtisin näyttelypaikalta heti kun kehtaisin, jos Moriartyn arvostelu näyttäisi siltä, ettei mitään erityistä ole tulossa.
Mutta niinpä vain kävi, että pakko siellä oli istua loppuun asti! Moriartyn kaavake näytti tältä (tuomarina Päivi Virtanen).
Pää, silmät, korvat: mukavan leveä pää ja otsa, päässä kauniit mittasuhteet. Kauniit silmät.
Tyyppi, koko: tyyppi sopusuhtainen, koko mukava.
Perusväri, värimerkit, kuvio: perusvärissä melko hyvä sävy, voisi olla voimakkaampi ja punertavampi. Tikkaus voisi olla voimakkaampi. Hyvin piirtynyt hilkka ja poskimerkit. Pohjavärin sävy hyvä.
Turkki: melko hyvässä kunnossa ikäisekseen, saisi olla lyhyempi, melko tiheä, hyvä vatsaturkki ikäisekseen.
Kunto: irtonahkaa hieman.
Yleisvaikutelma: charmantti herrasmies.
Luonteesta tuli hyvä ja tällä litanialla sai kokonaisarvosanan ERI-.
Luokan tuloksia kuunnellessa jännittikin kovasti. Lopputulos oli se, että Moriarty sai kunniamaininnan päästä (paras pää -ruusuke), parhaan veteraanin tittelin ja sitten se vielä sijoittuikin kolmanneksi ja pokkasi itselleen toisen sertinsä. Ylpeä täytyy olla meidän hienosta pojasta!
Tänään oli vuorossa SHY:n juhlanäyttely Liedossa, Lujalan seurantalolla. Olin ilmoittanut Moriartyn mukaan vain ulkomuotoluokkaan, kun sain sen ilmaiseksi siihen edellisistä näyttelyistäni saamalla talkookortilla. Aamulla ei ollut ihan yhtä kamalan aikainen herätys kuin joskus, Google Maps oli antanut ajoajaksi 1h 45 min, eikä tällä kertaa mukana ollut ketään sellaista, jonka olisi pitänyt olla paikalla aikaisemmin. Keli toki oli haastava, Tampereen tihkusade muuttui Viialan ja Urjalan kohdilla rankemmaksi eikä asiaa auttanut yhtään ysitien kulumaurat. Vesiliirto uhkasi jatkuvasti. Onneksi keli poutaantui Loimaan nurkilla ja paluumatkalla oli enemmän tarvetta aurinkolaseille kuin pyyhkijöille. Tosin on sanottava, että tuuli oli ihan tarpeeksi navakkaa (sanoo ihminen, jolla on korkeahko, mutta kevyt auto...).
Olin jo hyvissä ajoin varannut itselleni pestin Veera Kujansuun sihteerinä. Veera tuomaroi lasten lemmikkiluokan, ja talvikoiden ja kiinankääpiöiden ulkomuotoluokat. Eläinmäärät olivat maltilliset ja saimme hommat pakettiin hyvissä ajoin alkuiltapäivästä. LK-syyrialaisia sen sijaan oli ulkomuotoluokassa jonkin verran ja niiden arvostelu venyi lähemmäs neljää. Tosin olin päättänyt, että lähtisin näyttelypaikalta heti kun kehtaisin, jos Moriartyn arvostelu näyttäisi siltä, ettei mitään erityistä ole tulossa.
Mutta niinpä vain kävi, että pakko siellä oli istua loppuun asti! Moriartyn kaavake näytti tältä (tuomarina Päivi Virtanen).
Pää, silmät, korvat: mukavan leveä pää ja otsa, päässä kauniit mittasuhteet. Kauniit silmät.
Tyyppi, koko: tyyppi sopusuhtainen, koko mukava.
Perusväri, värimerkit, kuvio: perusvärissä melko hyvä sävy, voisi olla voimakkaampi ja punertavampi. Tikkaus voisi olla voimakkaampi. Hyvin piirtynyt hilkka ja poskimerkit. Pohjavärin sävy hyvä.
Turkki: melko hyvässä kunnossa ikäisekseen, saisi olla lyhyempi, melko tiheä, hyvä vatsaturkki ikäisekseen.
Kunto: irtonahkaa hieman.
Yleisvaikutelma: charmantti herrasmies.
Luonteesta tuli hyvä ja tällä litanialla sai kokonaisarvosanan ERI-.
Luokan tuloksia kuunnellessa jännittikin kovasti. Lopputulos oli se, että Moriarty sai kunniamaininnan päästä (paras pää -ruusuke), parhaan veteraanin tittelin ja sitten se vielä sijoittuikin kolmanneksi ja pokkasi itselleen toisen sertinsä. Ylpeä täytyy olla meidän hienosta pojasta!
27.4.15
Helsingin hamsterinäyttelyiden kuulumiset
Eilen oli SHY:n näyttelyt Helsingissä ja olin ilmoittanut Moriartyn mukaan toisen sertin toivossa (ja tietenkin myös kannatuksen vuoksi), varsinkin kun Karoliina tarjosi taas kyydin pelipaikalle ja pois.
No, serti jäi saamatta, mutta muuten Moriarty sai kyllä hienot arvostelut. Koska itse toimin Andrew Bryanin, lyhytkarvaisten syyrialaisten ulkomuototuomarin sihteerinä, näin kaikki Moriartyn kilpakumppanit. Ja voin sanoa, ettei Moriarty huonoille hamstereille hävinnyt!
Hamstereita oli ilmoitettu mukaan varsin kohtuullinen lukumäärä, lyhytkarvaisten ulkomuotoluokassa oli vain 30 hamsteria (itse pitäisin 50-60 hamsteria normaalina ja on niitä sadankin hamsterin luokkia ollut, tosin niissä saattoi olla lyhkikset ja pitkikset samassa vielä). Koe- ja ei-standardiluokissa oli kummassakin alle 10 osallistujaa.
Minun täytyy sanoa, että vaikka melko monelle tuomarille olenkin sihteerinä tähän mennessä ollut, niin kukaan ei kyllä vedä mukavuudessa vertoja Andrew'lle ja Susanille. Tietenkin tällä kertaa asiaa auttoi tuo hamstereiden vähäinen määrä, jos olisi ollut isompi määrä mukana, en olisi kyllä uskaltanut kysellä yhtään mitään ylimääräistä.
Ulkomuotoluokassa Andrew tykkäsi Moriartysta ja arvosana oli EH (erittäin hyvä), mutta koska mukana oli useampia ERIn saaneita eläimiä, ei EH:lla irronnut sijoitusta. Moriarty oli kuitenkin paras veteraani (veteraani-ikäisiä oli vain kaksi) ja se sai myös erikoispalkinnon päivän parhaasta normaali-väristä. Itse arvostelukaavake näyttää tältä:
Pää, silmät, korvat: hienot
Tyyppi, koko: hyvä
Perusväri, värimerkit, kuvio: kaunis, rikas väri, hyvä tikkaus
Turkki: hieman rasvainen
Kunto: hyvä ikäisekseen
Lemmikkiluokassa arvostelu oli kriittisempi, mutta sieltäkin Moriarty sai kunniamaininnan käsiteltävyydestä. Luulen että Moriarty on ollut niin uninen, ettei ole jaksanut kiemurrella.
Yleiskunto: hyvässä massassa, melko löysä, ikäisekseen hyvä
Turkki: iho kuiva ja hilseilee, turkki rasvainen
Korvat, silmät, hampaat: kauniit silmät, puhtaat korvat, alahampaat liian pitkät
Kynnet: hyvät
Käsiteltävyys, luonne: kärsivällinen, jaksaa vääntelyä ja kääntelyä
Yleisvaikutelma: kauniin värinen
Kokonaisarvosana jäi tällä litanialla Hyvään.
Minua huolestuttaa tuo alahampaiden pituus, koska en todellakaan osaa lyhentää hampaita itse (puhumattakaan siitä että Moriarty räpiköi ihan kiitettävästi jo pelkkää hampaiden tsekkausta vastaan). Lisäksi tämä "helppoluonteinen, kiltti uros" ei jyrsi dunaansa eikä juuri kaltereitakaan, vaatekomerossa myös lattialistat ja oven alareuna jäävät rauhaan. Herra ei kohta kyllä saa muuta ruokaa kuin näkkileipää...
Moriarty unisena luttakorvana:
No, serti jäi saamatta, mutta muuten Moriarty sai kyllä hienot arvostelut. Koska itse toimin Andrew Bryanin, lyhytkarvaisten syyrialaisten ulkomuototuomarin sihteerinä, näin kaikki Moriartyn kilpakumppanit. Ja voin sanoa, ettei Moriarty huonoille hamstereille hävinnyt!
Hamstereita oli ilmoitettu mukaan varsin kohtuullinen lukumäärä, lyhytkarvaisten ulkomuotoluokassa oli vain 30 hamsteria (itse pitäisin 50-60 hamsteria normaalina ja on niitä sadankin hamsterin luokkia ollut, tosin niissä saattoi olla lyhkikset ja pitkikset samassa vielä). Koe- ja ei-standardiluokissa oli kummassakin alle 10 osallistujaa.
Minun täytyy sanoa, että vaikka melko monelle tuomarille olenkin sihteerinä tähän mennessä ollut, niin kukaan ei kyllä vedä mukavuudessa vertoja Andrew'lle ja Susanille. Tietenkin tällä kertaa asiaa auttoi tuo hamstereiden vähäinen määrä, jos olisi ollut isompi määrä mukana, en olisi kyllä uskaltanut kysellä yhtään mitään ylimääräistä.
Ulkomuotoluokassa Andrew tykkäsi Moriartysta ja arvosana oli EH (erittäin hyvä), mutta koska mukana oli useampia ERIn saaneita eläimiä, ei EH:lla irronnut sijoitusta. Moriarty oli kuitenkin paras veteraani (veteraani-ikäisiä oli vain kaksi) ja se sai myös erikoispalkinnon päivän parhaasta normaali-väristä. Itse arvostelukaavake näyttää tältä:
Pää, silmät, korvat: hienot
Tyyppi, koko: hyvä
Perusväri, värimerkit, kuvio: kaunis, rikas väri, hyvä tikkaus
Turkki: hieman rasvainen
Kunto: hyvä ikäisekseen
Lemmikkiluokassa arvostelu oli kriittisempi, mutta sieltäkin Moriarty sai kunniamaininnan käsiteltävyydestä. Luulen että Moriarty on ollut niin uninen, ettei ole jaksanut kiemurrella.
Yleiskunto: hyvässä massassa, melko löysä, ikäisekseen hyvä
Turkki: iho kuiva ja hilseilee, turkki rasvainen
Korvat, silmät, hampaat: kauniit silmät, puhtaat korvat, alahampaat liian pitkät
Kynnet: hyvät
Käsiteltävyys, luonne: kärsivällinen, jaksaa vääntelyä ja kääntelyä
Yleisvaikutelma: kauniin värinen
Kokonaisarvosana jäi tällä litanialla Hyvään.
Minua huolestuttaa tuo alahampaiden pituus, koska en todellakaan osaa lyhentää hampaita itse (puhumattakaan siitä että Moriarty räpiköi ihan kiitettävästi jo pelkkää hampaiden tsekkausta vastaan). Lisäksi tämä "helppoluonteinen, kiltti uros" ei jyrsi dunaansa eikä juuri kaltereitakaan, vaatekomerossa myös lattialistat ja oven alareuna jäävät rauhaan. Herra ei kohta kyllä saa muuta ruokaa kuin näkkileipää...
Moriarty unisena luttakorvana:
9.4.15
Moriartyn poikasista
Vähän päivitystä tuohon poikasasiaan. Poikaset ovat nyt pariviikkoisia ja poikueesta on jäljellä 3. Niistä kaksi urosta ovat hyvänkokoisia ja sitten on yksi naaras, joka on melko pienikokoinen veljiinsä verrattuna. Se selviäminen ei ole vielä varmaa, mutta vaikka se selviäisikin elossa aikuiseksi asti, ei sitä uskalla jalostukseen käyttää.
Nimiksi rääpäleille on Karoliina päättänyt seuraavat:
normaali u. Cutiepie's Ivo Insomin
suklaa u. Cutiepie's Ian Inovelon
normaali n. Cutiepie's Ivy Indivina
Karoliinalla oli toiveissa saada itselleen normaali naaras jalostuskäyttöön ja tästä poikueesta sitä nyt ei sitten tullut. Koska Neela on vielä nuori, on suunnitelmissa mahdollisesti teettää sillä toinen poikue joskus vähän myöhemmin. Kun Moriartykaan ei ole vielä ihan ikäloppu, se kelpaisi isäksi toisellekin poikueelle, kun muutenkin on sopiva uros.
Ilmoitin muuten Moriartyn Helsingin näyttelyihin 26.4. Toisen sertin metsästys jatkukoon!
Nimiksi rääpäleille on Karoliina päättänyt seuraavat:
normaali u. Cutiepie's Ivo Insomin
suklaa u. Cutiepie's Ian Inovelon
normaali n. Cutiepie's Ivy Indivina
Karoliinalla oli toiveissa saada itselleen normaali naaras jalostuskäyttöön ja tästä poikueesta sitä nyt ei sitten tullut. Koska Neela on vielä nuori, on suunnitelmissa mahdollisesti teettää sillä toinen poikue joskus vähän myöhemmin. Kun Moriartykaan ei ole vielä ihan ikäloppu, se kelpaisi isäksi toisellekin poikueelle, kun muutenkin on sopiva uros.
Ilmoitin muuten Moriartyn Helsingin näyttelyihin 26.4. Toisen sertin metsästys jatkukoon!
27.3.15
Kakaroita on syntynyt
Kuten sanottu, ei pitäisi koskaan hehkuttaa, mutta fakta nyt kuitenkin on että 24.3. syntyi kuulemma peräti 9 poikasta Moriartyn tyttöstävälle. Nähtäväksi jää, miten monta niistä selviää luovutusikään, sinänsä 9 poikasta on isohko poikue, mutta isompiakin on selvinnyt täysimääräisenä aikuisiksi asti. Mitään siis ei voida sanoa vielä eikä oikeastaan tehdäkään, tärkeintä on antaa emon hoitaa rauhassa poikasiaan pari viikkoa ja toivoa, että ensikertalainenkin osaa hoitaa kersansa kunnialla (kuten ne yleensä osaavat, mutta kaikenlaista voi sattua).
Palataan aiheeseen siis muutaman viikon kuluttua!
Palataan aiheeseen siis muutaman viikon kuluttua!
24.3.15
Ada – koska se on niin nätti
Sitä sanotaan, että kiinarit ovat hyviä kiipeilemään, mutta kyllä ne kaivelevatkin. Tai sitten meidän pitäisi tarjota Adalle enemmän kiipeilumahdollisuuksia (käsiä ei lasketa kiipeilymahdollisuuksiksi).
Enimmäkseen Ada keskittyy olemaan söpö, silloin kun siitä sattuu vilauksen näkemään.
Enimmäkseen Ada keskittyy olemaan söpö, silloin kun siitä sattuu vilauksen näkemään.
23.3.15
Onko se... poikasmaha?
© Karoliina Vainio
Kyllä se on Moriartyn morsian sen verran tuhdissa kunnossa päivä ennen laskettua aikaa, että luulisi sieltä pentusia tulevan.
Koskaanhan ei pitäisi hehkuttaa etukäteen mitään, kun kyse on kuitenkin elävistä eläimistä, joiden kanssa voi sattua mitä tahansa. Pidetään nyt peukkuja pystyssä, että kaikki menisi hyvin ja maailmaan tupsahtaisi elävä ja hyvinvoiva kasa pikku-Moriartyja ja -Neeloja.
15.3.15
Neuvot hamsteria harkitsevalle
En ole esimerkiksi töissä pyrkinyt mitenkään peittelemään sitä, että meillä on hamstereita lemmikkinä. Vaikea sitä olisi peitelläkään, jos sattuu työkoneen työpöydän taustakuvana komeilemaan vaikkapa Katariina. Suunnilleen samanikäisillä työkavereilla on eri-ikäisiä lapsia ja monessa lapsiperheessä joudutaan kuuntelemaan kärttämistä aiheesta "Mä haluan lemmikin!". Aika moni kollega onkin minulta kysynyt, että heillä saattaisi olla lemmikin hankkiminen ajankohtaista, mitenkäs hamstereiden kanssa, sopisivatko ne lasten lemmikeiksi.
Yksiselitteinen vastaus tuohon nimenomaiseen kysymykseen on "Ei". Lapsi ei pysty pitämään huolta edes itsestään itsenäisesti, saati sitten elävästä eläimestä. Jos lemmikki hankitaan, se on myös vanhempien lemmikki, vaikka lapsi olisikin siitä nimellisesti vastuussa. Tästä olen kirjoittanut jo aikaisemmin: Hamsterisaarna ja yleisestikin lemmikeistä.
Joillekin vanhemmille tämä asia on ihan itsestäänselvyys. Joskus pohdinta sitten menee siihen pisteeseen, että he kysyvät minulta mitä pitäisi ottaa huomioon hamsteria hankittaessa ja hoidettaessa. Minä tietäisin noin miljoona asiaa, joita pitäisi ottaa huomioon ja mitä voi tulla vastaan varsinkin hoidossa, mutta koska päivän kestävä paasaus karkottaisi kaikki vähänkään kiinnostuneet, olen tiivistänyt ohjeeni kahteen seikkaan:
1. Ostakaa se ensimmäinen hamsteri kasvattajalta.
2. Ostakaa tarpeeksi iso asumus.
Koska se ensimmäinen hamsteri nyt vain kannattaa ostaa kasvattajalta. Kasvattaja oletusarvoisesti myy käsiteltyjä eläimiä, joiden tausta on tiedossa, ja jotka ovat kasvaneet koko elinikänsä kelvollisissa olosuhteissa. Ainakin jotkin eläinkaupat myyvät tukkuhamstereita, joista tätä ei voida sanoa ja eläinkaupoissa poikasten käsittely voi jäädä melko vähäiseksi, jos henkilökunnalla ei ole aikaa ja kokemusta. Toki jotkit eläinkaupat myyvät kotimaisilta kasvattajilta tulleita eläimiä. Kasvattaja saattaa pystyä myös valikoimaan monen poikasen joukosta sen, joka on esimerkiksi luonteeltaan rauhallisin ja näin sopivin ensimmäiseksi lemmikiksi.
Tällä tavoin delegoin sen paasaus-osuuden kasvattajalle. Kasvattajaa kiinnostaa millaiseen kotiin kasvatti on menossa ja miten sitä hoidetaan, ei raha. Kasvattaja myös tietää eläinten hoidosta ehkä enemmän kuin eläinkaupan myyjät, jotka eivät välttämättä ole lainkaan perehtyneet pikkujyrsijöihin ja ainoa hoito-ohje saattaa olla puutteellinen ja pahimmassa tapauksessa virheellinen lappunen, joka annetaan eläimen mukana. Yleensä kasvattajat myös tarjoavat elinikäisen tuen poikasen ostajille, sen lisäksi että moni tarjoaa perushoito-ohjeet myös kirjallisena ostettaessa. Jos siis hoidossa tai hamsterin käyttäytymisessä tulee vastaan jotain outoa, voi ensimmäiseksi ottaa yhteyttä kasvattajaan ja kysyä neuvoa.
Ja sitten kun raha tuntuu olevan joillekin se tärkein seikka, hamsterinpoikanen saattaa hyvinkin olla hinnaltaan halvempi kasvattajalla kuin eläinkaupassa. Saat enemmän, maksat vähemmän, kuulostaa hyvältä diililtä. Kannattaa kuitenkin muistaa hamsterinostajan etiketti. Kasvattajalta ostettaessa saattaa poikasen joutua hakemaan kauempaa tai odottelemaan sopivaa poikasta. Meille on haettu useampi kuin yksi hamsteri pääkaupunkiseudulta, varsinaisesti Tampereella tai lähialueilla ei taida olla yksikään niistä syntynyt.
Kakkoskohdasta, eli riittävän suuresta asumuksesta, kasvattajakin varmasti sanoo, mutta mielestäni tämä on sen verran tärkeä asia, että kertaus on opintojen äiti. Asumus on yleensä kallein yksittäisistä hankinnoista, moninkertaisesti hamsterin itsensä hintainen, mutta siitä huolimatta siinä ei kannata pihistellä. Käytettyjä kannattaa katsella ja toisaalta kannattaa muistaa se, että jos hamsteriharrastus ei pidemmän päälle kiinnosta, on asumuksilla yleensä jonkinlaista jälleenmyyntiarvoa.
Kannattaa käydä lukemassa myös Astan tämänpäiväinen blogipostaus Hankkimassa ensimmäistä hamsteria? Tässäpä hieman ohjeita!
Yksiselitteinen vastaus tuohon nimenomaiseen kysymykseen on "Ei". Lapsi ei pysty pitämään huolta edes itsestään itsenäisesti, saati sitten elävästä eläimestä. Jos lemmikki hankitaan, se on myös vanhempien lemmikki, vaikka lapsi olisikin siitä nimellisesti vastuussa. Tästä olen kirjoittanut jo aikaisemmin: Hamsterisaarna ja yleisestikin lemmikeistä.
Joillekin vanhemmille tämä asia on ihan itsestäänselvyys. Joskus pohdinta sitten menee siihen pisteeseen, että he kysyvät minulta mitä pitäisi ottaa huomioon hamsteria hankittaessa ja hoidettaessa. Minä tietäisin noin miljoona asiaa, joita pitäisi ottaa huomioon ja mitä voi tulla vastaan varsinkin hoidossa, mutta koska päivän kestävä paasaus karkottaisi kaikki vähänkään kiinnostuneet, olen tiivistänyt ohjeeni kahteen seikkaan:
1. Ostakaa se ensimmäinen hamsteri kasvattajalta.
2. Ostakaa tarpeeksi iso asumus.
Koska se ensimmäinen hamsteri nyt vain kannattaa ostaa kasvattajalta. Kasvattaja oletusarvoisesti myy käsiteltyjä eläimiä, joiden tausta on tiedossa, ja jotka ovat kasvaneet koko elinikänsä kelvollisissa olosuhteissa. Ainakin jotkin eläinkaupat myyvät tukkuhamstereita, joista tätä ei voida sanoa ja eläinkaupoissa poikasten käsittely voi jäädä melko vähäiseksi, jos henkilökunnalla ei ole aikaa ja kokemusta. Toki jotkit eläinkaupat myyvät kotimaisilta kasvattajilta tulleita eläimiä. Kasvattaja saattaa pystyä myös valikoimaan monen poikasen joukosta sen, joka on esimerkiksi luonteeltaan rauhallisin ja näin sopivin ensimmäiseksi lemmikiksi.
Tällä tavoin delegoin sen paasaus-osuuden kasvattajalle. Kasvattajaa kiinnostaa millaiseen kotiin kasvatti on menossa ja miten sitä hoidetaan, ei raha. Kasvattaja myös tietää eläinten hoidosta ehkä enemmän kuin eläinkaupan myyjät, jotka eivät välttämättä ole lainkaan perehtyneet pikkujyrsijöihin ja ainoa hoito-ohje saattaa olla puutteellinen ja pahimmassa tapauksessa virheellinen lappunen, joka annetaan eläimen mukana. Yleensä kasvattajat myös tarjoavat elinikäisen tuen poikasen ostajille, sen lisäksi että moni tarjoaa perushoito-ohjeet myös kirjallisena ostettaessa. Jos siis hoidossa tai hamsterin käyttäytymisessä tulee vastaan jotain outoa, voi ensimmäiseksi ottaa yhteyttä kasvattajaan ja kysyä neuvoa.
Ja sitten kun raha tuntuu olevan joillekin se tärkein seikka, hamsterinpoikanen saattaa hyvinkin olla hinnaltaan halvempi kasvattajalla kuin eläinkaupassa. Saat enemmän, maksat vähemmän, kuulostaa hyvältä diililtä. Kannattaa kuitenkin muistaa hamsterinostajan etiketti. Kasvattajalta ostettaessa saattaa poikasen joutua hakemaan kauempaa tai odottelemaan sopivaa poikasta. Meille on haettu useampi kuin yksi hamsteri pääkaupunkiseudulta, varsinaisesti Tampereella tai lähialueilla ei taida olla yksikään niistä syntynyt.
Kakkoskohdasta, eli riittävän suuresta asumuksesta, kasvattajakin varmasti sanoo, mutta mielestäni tämä on sen verran tärkeä asia, että kertaus on opintojen äiti. Asumus on yleensä kallein yksittäisistä hankinnoista, moninkertaisesti hamsterin itsensä hintainen, mutta siitä huolimatta siinä ei kannata pihistellä. Käytettyjä kannattaa katsella ja toisaalta kannattaa muistaa se, että jos hamsteriharrastus ei pidemmän päälle kiinnosta, on asumuksilla yleensä jonkinlaista jälleenmyyntiarvoa.
Kannattaa käydä lukemassa myös Astan tämänpäiväinen blogipostaus Hankkimassa ensimmäistä hamsteria? Tässäpä hieman ohjeita!
9.3.15
K18: Moriarty heilastelemassa
Minähän tarjosin loppuvuodesta Moriartya astutuslainaan Karoliinalle (Arvovieraita), jolla muuten nykyään on SHY:n virallinen kasvattajanimi Cutiepie's. Tarkoitus oli alunperin astuttaa naaras vasta loppukeväästä, mutta muiden poikassuunnitelmien takia Karoliina kyselikin Moriartya lainaan jo nyt. Kiimapäivä löytyi naaraalta eilen ja niinpä minä lähdin illalla kiikuttamaan Moriartya naisiin.
Astuminen sujui hyvin, Moriarty sai hetken nuuskuttelun jälkeen juonen päästä kiinni, että mitä tässä pitää oikein tehdä. Olen kasvattajilta kuullut toisinaan tarinoita siitä, että jotain urosta ei kertakaikkiaan kiinnosta naaras tai astuminen, tai että kiinnostaisi kyllä, mutta tekniikkapuolessa on hiomisen varaa. No tietenkin hommat useimmiten sujuvat, luonto ja tikanpojat jne. Nyt sitten odotamme jännityksellä, vieläkö naaras näyttää kiimoja vai tärppäsikö heti kerrasta. Ja jos tärppäsi, niin mitä sieltä tulee. Meillä itsellämme ei ole poikueeseen varausta, koska yksi syyrialainen on meille ihan sopiva määrä ja tuskin Moriarty tässä välissä ehtii veiviään heittää. Poikasjuttuja varmaan tulee kyllä kerrottua täällä blogissakin jonkin verran, jos ja toivottavasti kun sellaiseen on aihetta.
Ja sitten se K18-osuus, kun Bloggerkin perui aikuisviihde-pykälänsä: Moriarty tositoimissa.
Astuminen sujui hyvin, Moriarty sai hetken nuuskuttelun jälkeen juonen päästä kiinni, että mitä tässä pitää oikein tehdä. Olen kasvattajilta kuullut toisinaan tarinoita siitä, että jotain urosta ei kertakaikkiaan kiinnosta naaras tai astuminen, tai että kiinnostaisi kyllä, mutta tekniikkapuolessa on hiomisen varaa. No tietenkin hommat useimmiten sujuvat, luonto ja tikanpojat jne. Nyt sitten odotamme jännityksellä, vieläkö naaras näyttää kiimoja vai tärppäsikö heti kerrasta. Ja jos tärppäsi, niin mitä sieltä tulee. Meillä itsellämme ei ole poikueeseen varausta, koska yksi syyrialainen on meille ihan sopiva määrä ja tuskin Moriarty tässä välissä ehtii veiviään heittää. Poikasjuttuja varmaan tulee kyllä kerrottua täällä blogissakin jonkin verran, jos ja toivottavasti kun sellaiseen on aihetta.
Ja sitten se K18-osuus, kun Bloggerkin perui aikuisviihde-pykälänsä: Moriarty tositoimissa.
6.3.15
Ahaa-elämys
No nymmää sen honasin, mite tää kiinari toimii.
Tarttee olla päivä, sit tarttee vähä rapistella purui, et se herää, muttei nii palioo et se lähtis pesän ulkopuolelle toimittaa. Sit kopataa pesämökki sem pään päältä mäkee ja napataa elukka käsii. Se ei ehri olleskaa tajuta mitä tapahtuu ja sit se on nii hämillää, et se vaa istuu käres vähä aikaa ja ihmettelee, että mite mää tähä jourui. Sit ku se siit tokenee, ni se menee taas, mut oli se ny vähä aikaa siinä iha paikoillaa. On sil kyä nätti häntä.
Tarttee olla päivä, sit tarttee vähä rapistella purui, et se herää, muttei nii palioo et se lähtis pesän ulkopuolelle toimittaa. Sit kopataa pesämökki sem pään päältä mäkee ja napataa elukka käsii. Se ei ehri olleskaa tajuta mitä tapahtuu ja sit se on nii hämillää, et se vaa istuu käres vähä aikaa ja ihmettelee, että mite mää tähä jourui. Sit ku se siit tokenee, ni se menee taas, mut oli se ny vähä aikaa siinä iha paikoillaa. On sil kyä nätti häntä.
25.2.15
Hiiri, jolla on päästäisen häntä
Siinä se nyt on, meidän pieni sintti. Kutsumanimeksi tälle taisi tulla Ada.
On tunnustettava, että vielä on vähän hakusessa, että miten tämän kiinarin kanssa toimitaan. Se on hirveän pieni ja hirveän vilkas eikä se oikeastaan ole kiinnostunut käsistä. Ei se niitä erityisesti pelkää, mutta ei vapaaehtoisesti kyllä tule lähelle. Pitäisikö tämä siis vain koukata julmasti dunastaan (ei hemmetissä, eihän sitä saa kiinni) vai pitäisikö kärsivällisesti yrittää pitää kättä saapuvilla (toinen käsi on käytössä ensi vuonna ehkä). Mihinkään pahviputkiloon sitä on turha houkutella, tämä on fiksumpi kaveri.
Mutta on se aivan tolkuttoman suloinen tuon pienen häntänsä kanssa!
On tunnustettava, että vielä on vähän hakusessa, että miten tämän kiinarin kanssa toimitaan. Se on hirveän pieni ja hirveän vilkas eikä se oikeastaan ole kiinnostunut käsistä. Ei se niitä erityisesti pelkää, mutta ei vapaaehtoisesti kyllä tule lähelle. Pitäisikö tämä siis vain koukata julmasti dunastaan (ei hemmetissä, eihän sitä saa kiinni) vai pitäisikö kärsivällisesti yrittää pitää kättä saapuvilla (toinen käsi on käytössä ensi vuonna ehkä). Mihinkään pahviputkiloon sitä on turha houkutella, tämä on fiksumpi kaveri.
Mutta on se aivan tolkuttoman suloinen tuon pienen häntänsä kanssa!
22.2.15
Kouvolan kuulumiset
Eilen oli se Kouvolan näyttely ja päivä matkoineen venähti sen verran pitkäksi, että illalla ei enää huvittanut päivittää blogia.
Aamulla auto starttasi Hervannasta klo 6 kohti Kouvolaa tai tarkemmin ottaen Anjalaa, näyttelyt pidettiin Anjalan kartanon alueella, Kouvolan seudun ammattiopiston tiloissa. Yhdeksäksi piti olla paikalla, arvostelut alkoivat kello kymmenen ja matkaa oli parisataa kilometriä, niin ei muuta kuin viideltä pystyyn ja kuudelta matkaan. Karoliina tarjosi kyydin, mukana oli minun lisäksi Marjut ja Iina sekä tietenkin aimo läjä hamstereita, niin että tunnelma oli suhteellisen tiivis.
Moriarty osallistui siis ensimmäistä kertaa sekä lemmikki- että ulkomuotoluokkaan. Ensinmainitussa tuomarina oli Sarita Kokkoniemi, ulkomuotoluokassa Ely Vihavainen. Näyttelypaikalla odotti myös kasvattaja Jonna Tikka, jolle Moriartyn hienoutta piti tietenkin esitellä. Komea poika on, se tuli todettua.
Itse puuhailin näyttelypaikalla sekalaisissa tehtävissä, tuurasin jonkin aikaa robo- ja talvikkoluokan sihteeriä (oli aivan ihania talvikoita, kyllä olisin vienyt muutaman kotiin ihan mielelläni!), kannoin bokseja parillekin koearvostelua tekevälle tuomarikokelaalle ja kuuntelin Jonnan ajatuksia campbellien ulkomuotoarvostelusta. Campbelleissäkin oli pari kolmen uroksen laumaa, jotka olisin mielihyvin kaapannut taskuuni kaikessa hiljaisuudessa. Niin ja jännitin tietenkin Moriartyn arvosteluita.
Lemmikkiluokassa arvosanaksi tuli erittäin hyvä - ja arvostelukaavake näyttää tältä:
Yleiskunto: Melko tuhti. Tarkista ruokavalio, lisää liikuntaa. Lihaksia kuitenkin löytyy.
Turkki: Iho kuiva, hilseilee. Puhdas ja pehmeä turkki.
Korvat, silmät, hampaat: Kaikki kunnossa.
Kynnet: Hieman pistelee.
Käsiteltävyys, luonne: Jännittää välillä, kuitenkin rauhallinen.
Yleisvaikutelma: Kaunis norre. Sympaattinen <3
Minä vaikka vannon että Moriarty paisui näyttelyitä edeltävän yön aikana! Sillä ei se ole minusta niin paksu ollut kuin se eilen oli. Mutta joo, pähkinä- ja popcorn-tarjoilua kiristetään, vaaka kaivetaan taas esille ja ulkoilua vaatekomerossa lisätään. Huhtikuun lopulla on näyttelyt Helsingissä ja siellä pitää olla rantakunnossa! Mutta lemmikkiluokasta ei siis hienon yleisarvosanan lisäksi muuta palkintoa.
Ulkomuotoluokan kaavakkeesta löytyy tällaiset merkinnät:
Pää, silmät, korvat: Leveys ok, erinomainen pituus. Hyvät silmät ja korvat, korvat saisivat olla edemmäs sijoittuneet.
Tyyppi, koko: Tyyppi ja koko hyvä.
Perusväri, värimerkit, kuvio: Perusväri hyvä, erinomaiset merkit ja tikkaus.
Turkki: Hyvä tiheys ja pituus.
Kunto: Erittäin hyvä.
Luonteestakin tuli hyvä (kuten ulkomuototuomareilta yleensä) ja kokonaisarvosana erittäin hyvä. Tämä sitten riittikin luokan kolmanteen sijaan, ruusukkeeseen ja sertiin. Tiedotin tuloksia Karrille suoraan näyttelypaikalta ja totesimme hetken ynnäilyn jälkeen, että olipahan muuten ensimmäinen serti meidän talouteen!
Karamellia ei koskaan käytetty näyttelyissä meidän aikana, eikä Perttiäkään. Hilma kunnostautui pääosin lemmikkiluokissa, eikä tainnut monessa ulkomuotoluokassa ollakaan. Jane ja Loviisa eivät koskaan pärjänneet ulkomuotoluokissa, kummankaan tyyppi ei ollut kovin kummoinen ja värissäkin oli sanomista. Sirinkään väri ei ollut kovin hyvä vaan epätasainen eikä sekään koskaan sijoittunut ulkomuotoluokissa. Katariina oli meidän menestyksekkäin hamsteri, mutta se kilpaili aikanaan värinsä takia koestandardiluokassa ja vaikka sijoituksia saikin jokusen, ei sille ks-sertiä koskaan annettu.
Joten olemme nyt hyvin ylpeitä serti-palkitun hamsterin omistajia, jo pelkästään tämän takia kannatti lähteä Kouvolaan. Tämä tietää myös hyvää Moriartyn suunniteltua jalostuskäyttöä ajatellen: muotoseikat ovat kunnossa!
Ja sitten se, mihin vihjaisin jo edellisessä postauksessa: meille todellakin kotiutui uusi hamsteri. Lajiksi valikoitui tällä kertaa... kiinankääpiöhamsteri! Kyseessä on 8.10.14 syntynyt naaras Goldilock's Keisarin Morsian Goldilock's-kasvattajalta Veeralta Helsingistä. Olin SHY:n foorumilla osoittanut sortumisen merkkejä ja Veera tietenkin iski heti tehden tarjouksen tästä tytöstä. Olin aluksi hieman epäröivällä kannalla, tokihan sitä voisi kiinariakin kokeilla ja olihan tyttö tosi söpö, mutta kun minä olin salaa haaveillut helmiäs- tai norretalvikosta tai jostain kivanvärisestä campbellista tai parista. Varasin kiinarin alustavasti, sillä varauksella tosin että jos näyttelyissä on myynnissä maailman ihanin talvikko tai campbelli, jota ilman elämä ei jatku, niin ostan sen sitten, muussa tapauksessa lähtee Keisarin Morsian mukaan.
No, tiesin olevani koko lailla turvassa, kun Tarinan-kasvattaja sanoi ettei hänellä ole myynnissä muita kuin syyrialaisia ja aamusella myyntipöytä näytti muutenkin kovin syyrispainotteiselta. Totesin että turha sitä valintaa sen enempää on miettiä, marssin Veeran luo, löin rahat kouraan ja sitten aloin ihmetellä, miten saan pienen ja vikkelän kiinarin edes siirrettyä uuteen kuljetusboksiinsa. Veeraahan siinä vielä tarvittiin auttamaan, ja iltasella kotona tyttö siirrettiin pahviputkilossa uuteen kotidunaansa. Kuvia pienestä ujopiimästä ei vielä ole, mutta alan tänä iltana ihmetellä että miten tuo kiinari oikein toimii. Kutsumanimikin sille pitäisi keksiä.
Aamulla auto starttasi Hervannasta klo 6 kohti Kouvolaa tai tarkemmin ottaen Anjalaa, näyttelyt pidettiin Anjalan kartanon alueella, Kouvolan seudun ammattiopiston tiloissa. Yhdeksäksi piti olla paikalla, arvostelut alkoivat kello kymmenen ja matkaa oli parisataa kilometriä, niin ei muuta kuin viideltä pystyyn ja kuudelta matkaan. Karoliina tarjosi kyydin, mukana oli minun lisäksi Marjut ja Iina sekä tietenkin aimo läjä hamstereita, niin että tunnelma oli suhteellisen tiivis.
Moriarty osallistui siis ensimmäistä kertaa sekä lemmikki- että ulkomuotoluokkaan. Ensinmainitussa tuomarina oli Sarita Kokkoniemi, ulkomuotoluokassa Ely Vihavainen. Näyttelypaikalla odotti myös kasvattaja Jonna Tikka, jolle Moriartyn hienoutta piti tietenkin esitellä. Komea poika on, se tuli todettua.
Itse puuhailin näyttelypaikalla sekalaisissa tehtävissä, tuurasin jonkin aikaa robo- ja talvikkoluokan sihteeriä (oli aivan ihania talvikoita, kyllä olisin vienyt muutaman kotiin ihan mielelläni!), kannoin bokseja parillekin koearvostelua tekevälle tuomarikokelaalle ja kuuntelin Jonnan ajatuksia campbellien ulkomuotoarvostelusta. Campbelleissäkin oli pari kolmen uroksen laumaa, jotka olisin mielihyvin kaapannut taskuuni kaikessa hiljaisuudessa. Niin ja jännitin tietenkin Moriartyn arvosteluita.
Lemmikkiluokassa arvosanaksi tuli erittäin hyvä - ja arvostelukaavake näyttää tältä:
Yleiskunto: Melko tuhti. Tarkista ruokavalio, lisää liikuntaa. Lihaksia kuitenkin löytyy.
Turkki: Iho kuiva, hilseilee. Puhdas ja pehmeä turkki.
Korvat, silmät, hampaat: Kaikki kunnossa.
Kynnet: Hieman pistelee.
Käsiteltävyys, luonne: Jännittää välillä, kuitenkin rauhallinen.
Yleisvaikutelma: Kaunis norre. Sympaattinen <3
Minä vaikka vannon että Moriarty paisui näyttelyitä edeltävän yön aikana! Sillä ei se ole minusta niin paksu ollut kuin se eilen oli. Mutta joo, pähkinä- ja popcorn-tarjoilua kiristetään, vaaka kaivetaan taas esille ja ulkoilua vaatekomerossa lisätään. Huhtikuun lopulla on näyttelyt Helsingissä ja siellä pitää olla rantakunnossa! Mutta lemmikkiluokasta ei siis hienon yleisarvosanan lisäksi muuta palkintoa.
Ulkomuotoluokan kaavakkeesta löytyy tällaiset merkinnät:
Pää, silmät, korvat: Leveys ok, erinomainen pituus. Hyvät silmät ja korvat, korvat saisivat olla edemmäs sijoittuneet.
Tyyppi, koko: Tyyppi ja koko hyvä.
Perusväri, värimerkit, kuvio: Perusväri hyvä, erinomaiset merkit ja tikkaus.
Turkki: Hyvä tiheys ja pituus.
Kunto: Erittäin hyvä.
Luonteestakin tuli hyvä (kuten ulkomuototuomareilta yleensä) ja kokonaisarvosana erittäin hyvä. Tämä sitten riittikin luokan kolmanteen sijaan, ruusukkeeseen ja sertiin. Tiedotin tuloksia Karrille suoraan näyttelypaikalta ja totesimme hetken ynnäilyn jälkeen, että olipahan muuten ensimmäinen serti meidän talouteen!
Karamellia ei koskaan käytetty näyttelyissä meidän aikana, eikä Perttiäkään. Hilma kunnostautui pääosin lemmikkiluokissa, eikä tainnut monessa ulkomuotoluokassa ollakaan. Jane ja Loviisa eivät koskaan pärjänneet ulkomuotoluokissa, kummankaan tyyppi ei ollut kovin kummoinen ja värissäkin oli sanomista. Sirinkään väri ei ollut kovin hyvä vaan epätasainen eikä sekään koskaan sijoittunut ulkomuotoluokissa. Katariina oli meidän menestyksekkäin hamsteri, mutta se kilpaili aikanaan värinsä takia koestandardiluokassa ja vaikka sijoituksia saikin jokusen, ei sille ks-sertiä koskaan annettu.
Joten olemme nyt hyvin ylpeitä serti-palkitun hamsterin omistajia, jo pelkästään tämän takia kannatti lähteä Kouvolaan. Tämä tietää myös hyvää Moriartyn suunniteltua jalostuskäyttöä ajatellen: muotoseikat ovat kunnossa!
Ja sitten se, mihin vihjaisin jo edellisessä postauksessa: meille todellakin kotiutui uusi hamsteri. Lajiksi valikoitui tällä kertaa... kiinankääpiöhamsteri! Kyseessä on 8.10.14 syntynyt naaras Goldilock's Keisarin Morsian Goldilock's-kasvattajalta Veeralta Helsingistä. Olin SHY:n foorumilla osoittanut sortumisen merkkejä ja Veera tietenkin iski heti tehden tarjouksen tästä tytöstä. Olin aluksi hieman epäröivällä kannalla, tokihan sitä voisi kiinariakin kokeilla ja olihan tyttö tosi söpö, mutta kun minä olin salaa haaveillut helmiäs- tai norretalvikosta tai jostain kivanvärisestä campbellista tai parista. Varasin kiinarin alustavasti, sillä varauksella tosin että jos näyttelyissä on myynnissä maailman ihanin talvikko tai campbelli, jota ilman elämä ei jatku, niin ostan sen sitten, muussa tapauksessa lähtee Keisarin Morsian mukaan.
No, tiesin olevani koko lailla turvassa, kun Tarinan-kasvattaja sanoi ettei hänellä ole myynnissä muita kuin syyrialaisia ja aamusella myyntipöytä näytti muutenkin kovin syyrispainotteiselta. Totesin että turha sitä valintaa sen enempää on miettiä, marssin Veeran luo, löin rahat kouraan ja sitten aloin ihmetellä, miten saan pienen ja vikkelän kiinarin edes siirrettyä uuteen kuljetusboksiinsa. Veeraahan siinä vielä tarvittiin auttamaan, ja iltasella kotona tyttö siirrettiin pahviputkilossa uuteen kotidunaansa. Kuvia pienestä ujopiimästä ei vielä ole, mutta alan tänä iltana ihmetellä että miten tuo kiinari oikein toimii. Kutsumanimikin sille pitäisi keksiä.
18.2.15
Jännitystä ilmassa
No, kuten aiemmin mainitsin, päätin vähän extempore lähteä sinne Kouvolaan näyttelyihin. Pari päivää kesti ennen kuin tajusin seuraavat seikat:
a. Meillä on tyhjä duna.
b. Näyttelyihin on tulossa kasvattajia ympäri maata.
Tässä voisi siis olla nyt vihdoin sopiva sauma hankkia Sirille seuraaja.
Mutta mikä? Talvikko on aina ihana ja söpö, helmiäisten tilannetta en tiedä, mutta kelpaisi minulle norrekin. Campbellejä ei ole tullut kokeiltua, niistäkin löytyisi kyllä hienoja värejä. Kiinariakin voisi harkita, mutta robot jätän ehkä suosiolla pois laskuista.
Yhden tarjouksen jo sain ja harkitsen sitä vakavasti, mutta enpäs vielä kerrokaan että mitä on mietinnässä. Ja koska asia tosiaan on harkinta-asteella, en ole luvannut kyseistä eläintä vielä 100% varmasti itselleni ostaa, sen näkee sitten vasta lauantaina mitä Kouvolasta kotiutuu.
17.2.15
Haisemisasioita
Tämä postaus perustuu Hamsuttimet-blogin tekstiin Hajuvertailua, jossa näistä hamstereiden haisemisista on puhuttu ja siellä on mielestäni varsin hyödyllinen listakin, jos tosin se perustuu bloginpitäjän omiin mielipiteisiin ja hamstereissakin on yksilöllistä vaihtelua.
Täällä meidänkin blogissa on puhuttu näistä haisuasioista aina silloin tällöin, en minäkään pahoista hajuista pidä ja pahan migreenin yllättäessä pahat hajut eivät todellakaan tee hyvää. Siksi hamsterit ovatkin olleet oivallinen lemmikkivalinta, sillä vaikka sekä täällä että tuolla Hamsuttimet-blogissa on sanottu hamsterien haisevan, ne eivät haise kauas. Itse asiassa meidän eläinmäärillä ei asunnossa, edes hamsterien huoneessa, ole minkäänlaista hajua, mikä kavaltaisi eläinten olemassaolosta. Haistaakseen hamsterit ne pitää ottaa käsiin (ja siivota mökinalunen).
Oman (vähäisen) kokemukseni perusteella toistaiseksi pahimpia hajusinttejä ovat olleet syyrialaisnaaraat kiimapäivinä ja välillä vähän kiimojen välilläkin. Näissäkin on tosin ollut aika paljon vaihtelua:
– Karamelli haisi vain kiimapäivinä ja silloinkin yleensä vähän. Toisaalta se oli jo iäkäs naaras tuolloin ja oli myös talvi, jolloin hormonitoiminta on vähäisempää.
– Katariinalla oli sama juttu, se tuoksahti kiimapäivinä, joskus muistaakseni aika voimakkaastikin, muttei aina.
– Loviisa, voi Loviisa. Se lemusi varsinkin nuorena harva se päivä.
– Janesta ei ole juuri muistikuvia, mikä tarkoittanee sitä Jane ei juuri haissut. Tosin Janella oli myös hyvin heikot kiimat, siltä ei kovin usein löytynyt edes tätä kökötystä.
Sitten tuli Moriarty, jolla ei tällaisia ongelmia ole. Se nimittäin ei haise yhtään miltään! Miten ihana hamsteri! No, myönnettäköön, että minulla on sellainen kutina, että Moriartyn virtsa haisisi voimakkaammin kuin naaraiden, mutta en mene tätä vannomaan, kun ei satu nyt olemaan naarasta vertailukohdaksi.
Kääpiöistähän meillä on ollut kaksi talvikkonaarasta ja yksi robouros. Ja olen näiden kanssa kyllä samaa mieltä haisemisjärjestyksestä kuin Hamsuttimien Asta tuossa listassaan: robouros haiskahti enemmän kuin talvikkonaaraat, jotka taas haisivat vähän enemmän kuin syyrialaisuros. Olen kuvaillut näiden hajua hiirimäiseksi, se nyt on ainoa termi, jonka siitä keksin. Haju ei ollut todellakaan voimakas varsinkaan noilla talvikkonaarailla ja kyllä Perttiäkin piti mennä nuuskimaan dunan päälle haistaakseen mitään.
Summa summarum, meidän kokemusten perusteella (siis niistä lajeista mitä meillä on ollut), haisemislista on samansuuntainen kuin Astallakin, mutta syyrialaisnaaraiden kohdalla haiseminen tuntuu olevan hamsterikohtaista. Mutta jos syyrialaisnaaras haisee, se haisee sitten yleensä varsin voimakkaasti, joten sillä perusteella ne saavat haisulistan kärkipaikan:
1. syyrialaisnaaras
2. robouros
3. talvikkonaaras
4. syyrialaisuros
Täällä meidänkin blogissa on puhuttu näistä haisuasioista aina silloin tällöin, en minäkään pahoista hajuista pidä ja pahan migreenin yllättäessä pahat hajut eivät todellakaan tee hyvää. Siksi hamsterit ovatkin olleet oivallinen lemmikkivalinta, sillä vaikka sekä täällä että tuolla Hamsuttimet-blogissa on sanottu hamsterien haisevan, ne eivät haise kauas. Itse asiassa meidän eläinmäärillä ei asunnossa, edes hamsterien huoneessa, ole minkäänlaista hajua, mikä kavaltaisi eläinten olemassaolosta. Haistaakseen hamsterit ne pitää ottaa käsiin (ja siivota mökinalunen).
Oman (vähäisen) kokemukseni perusteella toistaiseksi pahimpia hajusinttejä ovat olleet syyrialaisnaaraat kiimapäivinä ja välillä vähän kiimojen välilläkin. Näissäkin on tosin ollut aika paljon vaihtelua:
– Karamelli haisi vain kiimapäivinä ja silloinkin yleensä vähän. Toisaalta se oli jo iäkäs naaras tuolloin ja oli myös talvi, jolloin hormonitoiminta on vähäisempää.
– Katariinalla oli sama juttu, se tuoksahti kiimapäivinä, joskus muistaakseni aika voimakkaastikin, muttei aina.
– Loviisa, voi Loviisa. Se lemusi varsinkin nuorena harva se päivä.
– Janesta ei ole juuri muistikuvia, mikä tarkoittanee sitä Jane ei juuri haissut. Tosin Janella oli myös hyvin heikot kiimat, siltä ei kovin usein löytynyt edes tätä kökötystä.
Sitten tuli Moriarty, jolla ei tällaisia ongelmia ole. Se nimittäin ei haise yhtään miltään! Miten ihana hamsteri! No, myönnettäköön, että minulla on sellainen kutina, että Moriartyn virtsa haisisi voimakkaammin kuin naaraiden, mutta en mene tätä vannomaan, kun ei satu nyt olemaan naarasta vertailukohdaksi.
Kääpiöistähän meillä on ollut kaksi talvikkonaarasta ja yksi robouros. Ja olen näiden kanssa kyllä samaa mieltä haisemisjärjestyksestä kuin Hamsuttimien Asta tuossa listassaan: robouros haiskahti enemmän kuin talvikkonaaraat, jotka taas haisivat vähän enemmän kuin syyrialaisuros. Olen kuvaillut näiden hajua hiirimäiseksi, se nyt on ainoa termi, jonka siitä keksin. Haju ei ollut todellakaan voimakas varsinkaan noilla talvikkonaarailla ja kyllä Perttiäkin piti mennä nuuskimaan dunan päälle haistaakseen mitään.
Summa summarum, meidän kokemusten perusteella (siis niistä lajeista mitä meillä on ollut), haisemislista on samansuuntainen kuin Astallakin, mutta syyrialaisnaaraiden kohdalla haiseminen tuntuu olevan hamsterikohtaista. Mutta jos syyrialaisnaaras haisee, se haisee sitten yleensä varsin voimakkaasti, joten sillä perusteella ne saavat haisulistan kärkipaikan:
1. syyrialaisnaaras
2. robouros
3. talvikkonaaras
4. syyrialaisuros
16.2.15
Purun osto-ongelmia
Meidän hamstereilla on käytetty Mörtti-Röpö-haapahaketta alusta asti, lähinnä sen takia että se ei pölyä kovin paljon ja näin ollen ei aiheuta allergiaongelmia hamstereille eikä omistajille. Minulla nimittäin kävi nenään purupöly (toisaalta minusta kyllä tuntuu siltä, että nenään käy myös hamstereiden virtsa, nyt sitä ongelmaa ei juuri ole, kun Moriarty käyttää vessakoppia ja kääpiötä ei ole). Olen ostanut Mörttiä jo pitkän aikaa isoissa säkeissä, tulee edullisemmaksi eikä tarvitse aina olla kantamassa pusseja kaupasta kotiin.
Autottomalle oli näppärintä se, että kävi ostamassa säkin paikallisesta Musti&Mirristä, soitti taksin siihen oven eteen ja ajoi sillä kotiin. Kun liike oli niin lähellä, ei taksimatkan hinnaksi tullut kuin 7-8 euroa. Silloin kun oli auto käytössä, hyödynsin tietenkin sitä ja toisinaan on Karrin pikkuveli lähtenyt autoineen purukuskiksi.
Vaan nytpä Hervannan Musti ja Mirri lopetettiin! Katastrofia lähentelevä tilanne, koska minulla ei ole pienintäkään käsitystä mistä muualta, järkevän matkan päästä, isoja Mörtti-säkkejä saisi. Ilmeisesti kokonsa takia ne eivät nimittäin lukeudu kaikkien lemmikkitarvikeliikkeiden valikoimaan. Ja sitten se kuljetuspuoli, kun todellakaan autoa ei ole säännönmukaisesti käytössä ja puruille tulisi kohtuullisesti hintaa, jos niitä lähtisi taksilla kuljettamaan jostain kauempaa.
Käännyin siis internetin puoleen ja lähdin etsimään verkkokauppaa, joka toimittaisi säkkejä sopuhintaan kotiovelle asti. En minä kauas päässyt, parhaan tarjouksen teki Musti ja Mirri: Mörtti-säkki 29.90€ ja Matkahuollon kuljetus kotiovelle 7.90. Kiitos, minulle yksi sellainen.
Vähän tulevaisuuden kannalta kyllä huolestuttaa se, että miten tuo kuljetus oikein toimii, soitetaanko tosiaan hyvissä ajoin etukäteen tuonnista ja saako sitä tuontia sovittua esim. ilta-aikaan. Minulla on vähän huonoja kokemuksia noista pakettien toimittamisista, soittamisesta ja sen sellaisesta. Siksi valitsinkin Matkahuollon, en Postin vastaavaa palvelua.
Nyt asia on helppo, kun minä olen päivät kotona, mutta kun tulevaisuudesta ei tiedä. Voi hyvinkin olla, että olen töissä toisella puolella Tamperetta tai pääkaupunkiseudulla. Onneksi sentään Karri on tässä lähellä töissä, että ainakin teoriassa hän pystynee vartin varoitusajalla vastaanottamaan toimituksen, muttei se ole niin sanottua, etteikö juuri sinä päivänä voisi olla asiakaspalaveri Helsingissä. Tai Australiassa. Tietenkin yksi vaihtoehto on se, että tilaa säkin Karrin toimistolle päiväsaikaan ja hoitaa sen siitä sitten kotiin työpäivän loputtua, taksilla tai jotenkin muuten.
Autottomalle oli näppärintä se, että kävi ostamassa säkin paikallisesta Musti&Mirristä, soitti taksin siihen oven eteen ja ajoi sillä kotiin. Kun liike oli niin lähellä, ei taksimatkan hinnaksi tullut kuin 7-8 euroa. Silloin kun oli auto käytössä, hyödynsin tietenkin sitä ja toisinaan on Karrin pikkuveli lähtenyt autoineen purukuskiksi.
Vaan nytpä Hervannan Musti ja Mirri lopetettiin! Katastrofia lähentelevä tilanne, koska minulla ei ole pienintäkään käsitystä mistä muualta, järkevän matkan päästä, isoja Mörtti-säkkejä saisi. Ilmeisesti kokonsa takia ne eivät nimittäin lukeudu kaikkien lemmikkitarvikeliikkeiden valikoimaan. Ja sitten se kuljetuspuoli, kun todellakaan autoa ei ole säännönmukaisesti käytössä ja puruille tulisi kohtuullisesti hintaa, jos niitä lähtisi taksilla kuljettamaan jostain kauempaa.
Käännyin siis internetin puoleen ja lähdin etsimään verkkokauppaa, joka toimittaisi säkkejä sopuhintaan kotiovelle asti. En minä kauas päässyt, parhaan tarjouksen teki Musti ja Mirri: Mörtti-säkki 29.90€ ja Matkahuollon kuljetus kotiovelle 7.90. Kiitos, minulle yksi sellainen.
Vähän tulevaisuuden kannalta kyllä huolestuttaa se, että miten tuo kuljetus oikein toimii, soitetaanko tosiaan hyvissä ajoin etukäteen tuonnista ja saako sitä tuontia sovittua esim. ilta-aikaan. Minulla on vähän huonoja kokemuksia noista pakettien toimittamisista, soittamisesta ja sen sellaisesta. Siksi valitsinkin Matkahuollon, en Postin vastaavaa palvelua.
Nyt asia on helppo, kun minä olen päivät kotona, mutta kun tulevaisuudesta ei tiedä. Voi hyvinkin olla, että olen töissä toisella puolella Tamperetta tai pääkaupunkiseudulla. Onneksi sentään Karri on tässä lähellä töissä, että ainakin teoriassa hän pystynee vartin varoitusajalla vastaanottamaan toimituksen, muttei se ole niin sanottua, etteikö juuri sinä päivänä voisi olla asiakaspalaveri Helsingissä. Tai Australiassa. Tietenkin yksi vaihtoehto on se, että tilaa säkin Karrin toimistolle päiväsaikaan ja hoitaa sen siitä sitten kotiin työpäivän loputtua, taksilla tai jotenkin muuten.
15.2.15
Kouvolaan näyttelemään 21.2.
Tulipa sitten ilmoitettua Moriarty Kouvolan näyttelyihin 21.2.! Syy tähän oli pääasiassa se, että Karoliina tarjoaa kyydin suoraan Hervannasta näyttelypaikalle ja takaisin, ei sitä kai muuten Kouvolaan asti olisi lähdetty, varsinkin kun ei ole itsellä autoa käytössä. Siitä onkin kauan kun olen viimeksi näyttelyissä ollut, vajaa pari vuotta.
Ilmoitin Moriartyn mukaan sekä ulkomuoto- että lemmikkiluokkiin. Pääsee sekin esittelemään hienouttaan virallisille tuomareille, saa sitten nähdä mitä ne tykkäävät Moriartysta. Minusta se on kovin hieno poika, turkki on tiheä ja samettinen ja väri tumma, mutta oikeasti minä en noista kyllä tiedä mitään.
"Näyttelyihin? Ei kai nyt helkkarissa sentään uroshamsteria missikisoihin..."
Ilmoitin Moriartyn mukaan sekä ulkomuoto- että lemmikkiluokkiin. Pääsee sekin esittelemään hienouttaan virallisille tuomareille, saa sitten nähdä mitä ne tykkäävät Moriartysta. Minusta se on kovin hieno poika, turkki on tiheä ja samettinen ja väri tumma, mutta oikeasti minä en noista kyllä tiedä mitään.
"Näyttelyihin? Ei kai nyt helkkarissa sentään uroshamsteria missikisoihin..."
9.2.15
Lautanenhan on hamstrattava aina tyhjäksi
Tämä seuraava video on pitänyt kuvata jo vähän aikaa sen jälkeen kun sain tilattua itselleni tuollaisen uuden One Plus One -kännykän ja löysin, että se osaa kuvata tuollaista hidastettua videota 60 tai 120 kuvaa sekunnissa riippuen tarkkuudesta. Moriartyä ulkoiluttaessa kännykän kameralla on tullut jo leikittyä, mutta näin julkiseen levitykseen paras versio tuli kuvattua eilen illalla, kun Moriarty ulkoilun jälkeen pääsi tuoreruoka-astiansa kimppuun. Videolla esiintyy myös välillä kuvaajan sormi, mutta älkää antako sen häiritä.
Videon asetuksia säätämällä ja/tai YouTubessa voi katsella videon tuollaisena 720p HD-kuvana vaikka sitten kokoruudulla.
Videon asetuksia säätämällä ja/tai YouTubessa voi katsella videon tuollaisena 720p HD-kuvana vaikka sitten kokoruudulla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)