13.12.09

Ruokintajuttuja taas

Katariinan kuivaruoka koostuu tällä hetkellä pääasiassa Rodo hamster mixistä, johon sekoitan Supaa ja Prestigesin hamsteriruokaa. Näistä kahdesta napsin pois väripallerot ja isoimmat maapähkinät ja auringonkukansiemenet. SHY:n foorumilla Rodo on aika usein teilattu liian kevyeksi, mutta koska Katariina ei ainakaan ole yhtään liian laiha, minusta tuntuu että Rodo on sille ihan sopivaa ruokaa. Ja jos se alkaa kovasti laihtua, voi Rodoa "paksuntaa" niillä ak-siemenillä ja pähkinöillä. Katariina tuntuu voivan ihan hienosti Rodoon nojaavalla dieetillä, se on pirteä ja puuhakas ja turkki on mitä mainioimmassa kunnossa. Rodossa viehättää myös se, että sen kehutaan olevan väri- ja lisäaineetonta sekä kotimaista.

Viimeksi lemmikkiliikkeessä käydessäni osui silmiin Supreme Sciencen hamsteriruoka Selective Hamster. Pussin kyljessä sen kerrotaan olevan täysravintoa hamstereille, ei sisällä lisättyä sokeria eikä väriaineita ja koska siinä on mukana pellavansiementä, sen pitäisi olla hyväksi myös turkille. Ruoka on lisäksi tasalaatuista, sydämenmuotoista (voi ihanaa!) pellettiä, joten tämän ruuan kanssa ei käy niin, että nirsopetteri nyppisi kupista vain kivat ruuat ja jättäisi muut rauhaan.

Selective hamsterin sisältö näyttää tältä: täysjyvävehnäjauho, soijajauho, ohrajauho (min. 8%), kaura (min. 4%), pellavansiemen, soijaöljy, mineraalit, metioniini, lysiini, suola.
Ravintokoostumus on tällainen: proteiini 19%, rasva 5%, kuitu 5%, tuhka 5,5%.

Yllättäen tämä ruoka on Katariinan herkkua tai ainakin ne sydämenmuotoiset pallerot korjataan kupista nopeasti talteen. En syötä tätä ruokaa ainakaan toistaiseksi pääruokana, mutta sekoitan näitä palleroita muun ruuan joukkoon. Katariina selvästi pitää.

Kokeilin tätä myös Hilman kuppiin, mutta ainakaan ensimmäisellä kerralla se ei kelvannut. Tosin pallerot ovat aika isoja ja voi olla, ettei Hilma sen takia kelpuuttanut sitä varastoihinsa tai syötäväksi. Onneksi ne saa suht helposti murennettua ja laitoin tänään Hilmalle yhden palleron kuppiin pienempinä kappaleina. En tiedä miten niille kävi, en nyt ainakaan löytänyt niitä kupista enää, että ehkä ne ovat kelvanneet.

Hilma syö edelleen Veeralta saatua Rapunzelia, mihin se on tottunut, mutta jatkossa sekin luultavasti tulee syömään aika Rodo-painotteista sapuskaa. Itse asiassa tällä hetkellä sekoittelen sille Rapunzelia ja Rodoa sekaisin, niin tottuu sitten Rodoonkin. Ja jos tuo Selective hamster nyt kelpaa pienempinä murusina, niin sitäkin sitten varmaan syötän jatkossa enemmänkin.

Kuten kuvasta näkyy, tuo Selective hamsterit palaset ovat aika isoja.

Ei kommentteja: