14.1.10

Päivitys Hilman juomiseen

Joulukuun alussa olin huolissani Hilman runsaahkosta juomisesta. Kyselin tuolloin asiasta SHY:n foorumillakin ja sitä kautta myös Hilman kasvattaja, Martina Munther otti minuun yhteyttä. Hän tarjoutui lähettämään minulle muutaman testiliuskan, jolla voi testata virtsan sokeripitoisuutta.

Kuitenkin Hilman juominen on mystisesti vähentynyt. Tai en tiedä siitä mystisyydestä, juominen väheni aika lailla sen jälkeen kun Hilma sai suuremman dunan! Hilmahan oli Veeran luona ollut ainakin jonkin aikaa 70-senttisessä terraariossa ja meille tullessaan joutui pienempään dunaan. Nyt kun duna vaihtui 70-senttiseen ja aktiviteettia mahtuu tietysti enemmän, on Hilma samalla myös vähentänyt juomistaan. Tietysti Hilma ei enää ole tuossa valvovan silmäni alla, mutta kyllä minä selkäni takaakin kuulen hyvin, milloin pikkuharmaa on vesipullonsa kimpussa. Väitän siksi, että Hilman juomiskerrat ovat vähentyneet ja myös lyhentyneet.

En tiedä johtuuko se nimenomaisesti isommasta dunasta, mutta aika lailla samoihin aikoihin nuo muutokset tapahtuivat. Voi siis olla, että Hilma oli hieman tylsistynyt pikkudunassaan eikä keksinyt muuta tekemistä kuin juomisen. Ehkä se olisi ajan myötä muuttunut juomapullon rynkyttämiseksi juomisen sijaan.

Aion silti testata Hilman virtsan sokeripitoisuuden tässä joskus kun ehdin, mutten tällä hetkellä ole suuremmin huolissani.

1 kommentti:

Veera kirjoitti...

En kyllä usko että Hilmalla on mitään, mutta pidetään peukkuja ettei ole :)