21.7.09

Tomera tyttö

Siivosin eilen Katariinan mökin aikaisemmin illalla. Katariina oli jo hereillä, mutten ottanut sitä vielä tuohon aikaan juoksutettavaksi. Ajattelin olla laiska ja antaa Katariinan olla siivouksen aikana häkissä.
Onnistuihan se siivous niinkin, Katariina itse vain oli perin juurin pöllämystynyt moisesta röyhkeydestä. Että ihan hänen silmiensä edessä nostetaan mökki pois ja lapioidaan varastot ja papanat roskiin! Pontevana likkana se päätti kurittaa moista tihutyöntekijää ja puri lapiota. Onneksi sentään metallista lapiota, ettei sattunut osumaan minun sormiini. Pari kertaa sitä sai myös hätistellä pois lapiosta.
Hyvitykseksi Katariina sai paljon uusia puruja, joita kaivella ja aika paljon myös uusia wc-paperisuikaleita, joista voi sisustaa hyvän uuden pesän.

Iltapuhteeksi laitoin Katariinalle taitellun vessapaperurullan hylsyn, jonka sisällä oli saksanpähkinä, harvinainen herkku. Katariina ei ole ihan yhtä kokenut rullansilppuaja kuin Karamelli oli, hylsyhän ei Karamellin käsittelyssä kestänyt kauaakaan. Katariinalla sen sijaan oli hieman vaikeuksia ymmärtää, että mikä on homman nimi. Ensin se ei hoksannut edes jyrsiä hylsyä ja sitten kun se tajusi, ettei sitä pähkinää sieltä muutenkaan saa, niin Katariina ei tahtonut oikein löytää sopivaa kulmaa, josta saisi hyvin jyrsittyä. Jätin tytön puuhaamaan hylsynsä kanssa enkä huomannut nyt aamulla tarkistaa, mikä on hylsyn ja pähkinän kohtalo.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Se oli eilen illalla jo avattu kun sen tarkistin. :)