22.7.09

Uutta häkkiä kiikarissa

Mikäänhän ei ole koskaan kyllin hyvää meidän ainokaiselle prinsessalle ja niinpä olen katsastellut ajoittain aina häkkejä, haaveissa olisi saada Katariinalle korkeampi häkki, jossa pääsisi paremmin kiipeilemään kuin nykyisessä. Syyrialaisethan ovat kovia kiipeilemään ja varsin eteviäkin siinä hommassa, toisin kuin kääpiöt. Kääpiöille suositellaankin dunia, mutta syyrialainen viihtyisi varmasti hyvin myös häkissä, jonka kaltereita pitkin pääsisi kiipeilemään. Onhan Katariinalla jo nyt hyvänkokoinen duna, 95*50 cm, mutta kiipeilymahdollisuudet ovat vähän rajalliset.

Poikkesin eilen paikallisessa Musti&Mirrissä MörttiRöpöä ostamassa ja hoksasin jyrsijäosaston vieressä myös häkkejä. En ole aikaisemmin tiennyt M&M:n myyvän jyrsijähäkkejä, mutta näköjään valikoimiin nekin kuuluu. Ja niinpä huomasin siinä myös 80*50*80 cm Savic Rodyn rottahäkin, jossa oli sopivan pieni pinnaväli, pari tasoa ja muutenkin hienot mahdollisuudet kiipeilyyn ynnä muuhun itsensä toteuttamiseen hamsterillekin. Pohjapinta-alaltaan tuo olisi hieman pienempi kuin nykyinen duna, mutta korkeutta on tosiaan rutkasti enemmän. Ja tosiaan siis häkki, kaltereissa pystyy hyvin kiipeilemään ja ilmanvaihtokin on varmasti parempi kuin dunassa. Sitten kun vanhuus iskee ja on mukavampi liikkua tasamaalla, olisi vanha duna odottamassa.

Pari asiaa vain mietityttää. Häkissä on kyllä noin kymmenen sentin korkuinen pohjalaatikko, mutta meidän myyrä onnistuisi varmasti pöllyttämään puruja ulkopuolellekin. Tosin sitä purua kulkeutuu häkin ulkopuolelle jo nytkin eri reittejä ja olenpa löytänyt jopa työpaikaltani MörttiRöpö-palasia...
Toinen mietityttävä kohta on hinta, häkki maksoi tarvikkeineen karvan vajaa 300 euroa. Liike tosin saattaa tulla hieman vastaan hinnassa. Ja kuka on väittänyt, että hamsterin omistaminen olisi halpaa puuhaa?

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Olen nähnyt paljon käytettyinä nuita rottahäkkejä, esim Ferplast jenny rottahäkkejä ja furettowereita. Semmosetkin maksavat käytettynä paljon, mutta ainakin niissä on tekemistä :D Ja nettikaupoista kannattaa myös katsoa ;)