9.10.09

Ihan tervettä meininkiä?

Sitä vain tuli miettineeksi, että onkohan se nyt ihan tervettä herätä vapaaehtoisesti lauantaiaamuna klo 4.15 sen takia, että lähtee kiikuttamaan yhtä hamsterityttöä Vaasaan asti näyttelyihin? Vaan kun on jo luvattu ja maksettukin, niin ei auta muu. Kaikki valmistelut täytyy kyllä tehdä tänä iltana jo valmiiksi, niin ettei aamulla unentokkurassa tarvitse tehdä muuta kuin napata Katariina boksiinsa ja lähteä. Toivottavasti en unohda tehdä sitä!

Tampereen näyttelyissä muutamalla oli rintapielessään lappunen, jossa luki kyseisen ihmisen käyttäjätunnus SHY:n foorumilla. Tämä helpotti kovasti tunnistamista, kyse on kuitenkin sellaisista ihmisistä, jotka ainakin toistaiseksi tuntee vain nimimerkillä. Ajattelin että jos itsekin askartelisin sellaisen. Mielessä kyllä kävi, että ehkä siinä lapussa pitäisi lukea "Katariina Pieni", kun varmasti ainakin muutama tunnistaa sen nimen paremmin tämän blogin kautta kuin käyttäjätunnukseni (ja samalla etunimeni) foorumeilta.

Tylsyyttä torjumaan otan mukaan läppärin ja toivottavasti saan sen jotenkin järkevästi internettiin paikan päällä. Jos ei muuten niin puhelimen kautta ainakin, toivottavasti näyttelypaikalla on 3G-peittoa.

Huh huh, minua alkaa jo jännittää vähäsen. Onneksi tähti itse ei osaa hermoilla tämän asian takia.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ookko jo tilannut taksin valmiiksi aamua varten ?
-MUR-MUR-

Sirpale kirjoitti...

Juu, taksi on tilattu, tulee noutamaan 4.40.