Kuten kirjoitin, lähdin eilisiltana katsomaan talvikoita ja tutustumaan vähän kenties ja toivottavasti tulevan poikueen vanhempiin sekä myös isovanhempiin. Poikueen isähän on Veeran oma kasvatti ja sen vanhemmat ovat molemmat hänellä.
Pääsin itse jopa pitämään niitä käsissäni! Ensimmäinen huomionarvoinen seikka talvikoissa on koko. Ne ovat oikeasti todella pieniä! Eivät puolikastakaan Katariinasta, ehkä kolmanneksen. Aikuiset talvikot mahtuvat tuohon kämmenelle, pituus nenästä häntään on ehkä kolme tuumaa, maksimissaan. Katariinahan on ainakin vaaksan mittainen venytellessään. Ensimmäinen ajatus olikin, että herranjestas, talvikko menee rikki jos tätä vähän pitelee käsissään.
Toinen seikka oli talvikoiden suoranainen flegmaattisuus, varsinkin meidän turbo-Katariinaan verrattuna. Kädellä ne makasivat ensin mahallaan, ketarat sojottaen joka ilmansuuntaan. Siitä ne sitten lähtivät nuuskimaan ja katselemaan, että mikäs se tämmöinen käsi on kun haisee ihan vieraalle. Muutamat nuolivat käsiäni, pari kokeili jyrsiä paidanhihaa ja yksi yritti jyrsiä minun kynttäni. Ei siis puhettakaan siitä, että olisivat mitenkään panikoineet vieraissa käsissä vaan olivat oikein kiltisti.
Olin niin tohkeissani etten muistanut edes ottaa kuvia, vaikka minulla oli kamera mukanani. Aivan ihastuttavia pieniä palleroita ja toivon todella, että saisin jossain vaiheessa itselleni talvikkopojan. Jos astutus on tärpännyt ensimmäisellä yhdistämiskerralla, niin poikue saattaisi syntyä jo 29.8. tai joskus sen jälkeen. Ei siis auta muu kuin jännätä, että tuleeko ja koska tulee ja mitä tulee!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti