7.8.09

Talvikkokuumetta osa 2

Nonni! Viikon päästä lauantaina menen Helsinkiin katsomaan tarkemmin talvikoita kasvattajalle, jolta olen alustavasti varannut talvikkouroksen! Poikue syntyy toivottavasti joskus elokuun lopulla tai syyskuun alussa, jos hyvin käy ja siitä neljän viikon päästä poikaset olisivat luovutusiässä. Katsotaan sitten mitä poikueesta löytyy, onko uroksia ja jos on niin minkä värisiä. Sijoitushamsterinkin ottamisesta oli puhetta. Eli jos kaikki menee nappiin, meillä saattaa olla parin kuukauden päästä pieni talvikkopoika!
Mies ei ole viime aikoina suoranaisesti vastustanut hankintaa. Talvikko tulee meille kuitenkin samoilla ehdoilla kuin Karamelli aikoinaan: minä hoidan ja maksan kulut pääasiassa. Katsotaan sitten onnistuuko pikkupoika hurmaamaan miehen niin että jatkoa seuraa. Syyrialaisilla ja Katariinalla on kuitenkin varmasti aina ykköspaikka, olihan syyrialainen juuri se hamsteri, joihin ensimmäisenä tutustuimme.

Ja jotta kaikki tietäisivät millaisista söpöläisistä on kyse, niin tässä muutama kuva eri väreistä:
normaali
safiiri
helmiäisnormaali
helmiäissafiiri
Kaikki nämä ovat myös uroksia, mutta paljon ulkoisia sukupuolieroja ei talvikoilla taida olla. Syyrialaisissahan urokset ovat usein jopa selkeästi pienempiä kuin naaraat.
Kooltaan kääpiöt ovat nimensä mukaisia: kääpiöitä verrattuna syyrialaiseen. Siinä missä Katariina on ainakin yhtä pitkä kuin kämmeneni, on talvikko ehkä kananmunan kokoinen.

1 kommentti:

Mirka kirjoitti...

Voin todella lämpimästi suositella talvikkohamsua! Ovat aivan ihania!

Nyt alkaisi minullakin pikkuhiljaa olla sopiva ajankohta uuden kääppärin hankkimiseen. Edellinen oli minulla vuosia sitten - ja ihana olikin! :)