3.5.10

Marketit ja jyrsijätarvikevalikoima

Hölmö otsikko, koska nuo kaksi eivät näemmä sovellu mitenkään päin yhteen.
Kuten kirjoitin, torstai-illan tavaroiden keitto-operaatiossa meni Hilman juomapullo kelvottomaksi muovisen pullon kupruiltua itsensä muodottomaksi. Onneksi hätä ei ole tämännäköinen, koska meillä on varapullo kyllä, mutta varapullo ei ole osoittautunut kovin hyväksi.
Kävimme eilen Turtolan Citymarketissa ja sen vieressä olevassa Kodin Ykkösessä. Turtolan Faunatar ei ollut sunnuntain takia auki. Mieleeni tuli ajatus, että onhan näissä tavallisissa marketeissakin lemmikkiosasto, ruokaa ja joitain tarvikkeita, kai sieltä nyt yksi jyrsijän juomapullokin löytyisi?
Citymarketista ei löytynyt, mutta siellä tarvikevalikoima oli muutenkin niukka. Kodin Ykkösestäkin etsin lemmikkiosaston, jonka muistin siellä jossain nähneeni. Siellä ei ollut tarjolla ruokia vaan kaikenlaista muuta tavaraa kissoille ja koirille. Mutta ei jyrsijöille! Ihan oikeasti, siellä oli yksi hyllyväli täynnä kissojen ja koirien tavaroita, oli kuulkaa makuupaikkoja, ruokakuppeja, harjoja, leluja, turkinhoitoaineita, valjaita, flexejä ja vieläpä strassikoristeisia kaulapantoja, mutta ei yhtä ainoata perusjuomapulloa jyrsijöille.

Ei kommentteja: