1.6.10

Ja hamsterinäyttelyt myös 6.6....

SHY järjestää juhlanäyttelyt Littoisissa 6.6. eli ensi sunnuntaina. Kyydin puutteessa en ilmoittanut kumpaakaan tytöistä sinne, mutta nyt sitten tulla tupsahtikin kyytimahdollisuus ja aion lähteä mukaan. Jälki-ilmoittautumisia otetaan vain vähän, joten ei ole varmaa, että saan hamstereitani näyttelyyn.
Mietinkin tässä kovasti, että jos ehkä Hilman ottaisin varmuuden vuoksi mukaan, mutta että Loviisan ottamista harkitsen. Molemmilla on kuitenkin viikon päästä 13.6. se PiNan lemmikkinäyttely ja mahtaakohan kaksi näin lähekkäin järjestettävää näyttelyä olla kovinkin rasittavaa Loviisalle, joka ei ole näyttelytouhuun tottunut.
Tietysti Littoisten juhlanäyttelyissä olisi se plussapuoli, että tarjolla olisi ulkomuotoluokka ja varmasti viralliset SHY:n tuomarit (PiNan näyttelyn lemmikkituomaria hamstereille ei ole vieläkään julkistettu, ei välttämättä ole virallinen tuomari siis). Toisaalta PiNan näyttelyosallistumiset voi aina perua, koska minun ei ole tarvinnut maksaa osallistumismaksuja, Hilma menee veteraanina ilmaiseksi ja Loviisan näyttelymaksun olisin kuitannut talkookortilla.

Kyselin taas sihteerinkin hommia. Ulkomuotoluokkiin on tulossa ruotsalaiset tuomarit, kääpiöille Lotta Ling ja syyrialaisten tuomaria ei ole julkistettu vielä. En kuitenkaan puhu, saati ymmärrä ruotsia läheskään niin hyvin kuin englantia, mutta kuulemma ruotsalaistuomarit arvostelevat englanniksi, joten jos lemmikkituomareille ei sihteeriä tarvita, niin voinen olla jomman kumman ulkomuototuomarin sihteerinä. Taas kerran, voisi sanoa, mutta kun se sihteerinhomma on oikeasti mielenkiintoista ja jos samalla voi olla avuksu SHY:lle, niin aina parempi.

Niin että Littoisissa nähdään!

1 kommentti:

Veera kirjoitti...

Lemmikkiluokkaan mahtuu jälki-ilmona yleensä aina, ulkkiksiin ei aina oteta ollenkaan.