2.8.09

Näyttelypostaus 6: loppuyhteenveto

Noita postauksia näyttelypaikalta on tullut useita, mutta koska käytössä oli ainoastaan kännykät ja Nokia N810-internettabletti eikä missään niistä ole sellainen näppäimistö, että niillä viitsisi kirjoittaa yhtään enempää kuin on ehdoton pakko, postaukset jäivät lyhyiksi. Tässä kuitenkin koko näyttelypäivän tunnelmat.

Jo aamulla kävi mielessä, että onkohan tämä nyt yhtään fiksu ajatus. Uniltaan herätelty Katariina ei olisi halunnut yhtään olla pienessä kuljetusboksissaan vaan ahtasi pesämateriaalit ja tarjotut ruuat poskiinsa ja lähti pakomatkalle. Pako ei kuitenkaan onnistunut, kas kun boksista ei hamsteri pääse kiemurtelemaan karkuun vaikka miten yrittäisi. Onneksi tänään ei ollut pahaa aamukarvaa!
Selvisimme kuitenkin kunnialla näyttelypaikalle asti, jonne oli ehkä viiden minuutin kävelymatka meiltä kotoa. Näyttelypaikalla saimme ulkomuotoluokan numerolapun boksin päälle ja jälki-ilmoittauduin myös lemmikkiluokkaan, vaikka aluksi jono tiskillä ei tuntunut vetävän yhtään ja ajattelin hiljaa mielessäni, että perhana, antaa olla. Ilmoittauduin kuitenkin.

Sitten odottelemaan. Syyrialaisia oli ulkomuotoluokassa tosiaan jotakuinkin 80 kappaletta ja Katariinalla oli numero 72, niin ettei ollut pelkoa siitä, että se olisi kovin nopeasti päässyt tuomarin arvioivan katseen alle. Katariinakin rauhoittui boksiinsa ja keräili pesätarpeensa pahvilaatikkoon, jonka olimme laittaneet sille pesäksi. Kun se lopulta rauhoittui, niin sen jälkeen unta riittikin ja se uinaili kaikessa rauhassa kuin paraskin näytelyveteraani.

Näyttelytila oli puolen päivän aikaan varsin kuuma ja tunkkainen, kääpiöiden lemmikkituomari sanoikin useaan otteeseen, että pitäkää huolta, etteivät hamsterit läkähdy. Moni kääpiöiden lemmikkiluokan osallistuja saikin huomautuksen siitä, ettei ollut tänään parhaimmillaan vaan vähän väsähtänyt. Koska Katariinan arvosteluvuoro oli niin loppupuolella, veimme sen hetkiseksi eteiseen, jossa oli viileämpää, kiitos tuulettimen ja auki olevan oven. Niin Katariinakin taisi vähän viilentyä, vaikkei se näyttänyt ainakaan kovasti kärsivän kuumuudesta. Kun tilan ikkuna saatiin auki ja varsinkin iltapäivän sadekuurojen aikana tilan lämpötila laski siedettäväksi ja ilmanala vähemmän tunkkaiseksi.

Katariina pääsikin ensimmäiseksi lemmikkituomarin arvosteltavaksi. Olin katsellut kauhusta kankeana, miten tuomari noin vain nappaa vieraan hamsterin käsiinsä, tarkistaa hampaat ja kaikki. Olin ihan varma, että Katariina esittää purevan mielipiteensä moisesta kauneusunien häirinnästä. Mutta ei! Se oli oikein kiltisti tuomareiden käsissä, ei edes yrittänyt tarjoilla hammaskalustoaan ja kaikin puolin se oli oma hurmaava itsensä.

Kädet täristen nappasin lemmikkiluokan arvostelukaavakkeen boksin päältä heti kun Katariinan boksi kannettiin tuomaripöydästä pois. Se näytti tältä:
Yleiskunto: erinomainen, varottava lihomista (toim. huom. juu, ei se laiha ainakaan ole!)
Turkki: puhdas ja pehmeä (toim. huom. kiitokset siitä kuuluu Katariinalle itselleen, sehän se turkkinsa hoitaa ja samettiturkiksi sitä tulee kotonakin sanottua)
Korvat, silmät, hampaat: kauniit suuret silmät
Kynnet: ok!
Käsiteltävyys: märätietoinen neiti, kuitenkin helppo käsitellä (toim. huom. siis tämähän on tiedetty kyllä koko ajan, että Katariina on kovin ponteva likka)
Yleisvaikutelma: kotiinvietävän oloinen <3 (toim. huom. onneksi ei tuomari kuitenkaan napannut Katariinaa mukaansa!)
Arvosana: erinomainen

Seurailinkin tuomaria kun hän arvosteli Katariinaa ja kyllä ensimmäinen kommentti boksin aukaistua oli, että onpas ihana. Hän pallottelikin Katariinaa pitkän aikaa käsissään ja vaikutti kovin ihastuneelta. Katariina tuotiin vielä toistamiseenkin tuomarin pöydälle kun hän valitsi lemmikkiluokan parhaita hamstereita ja pyysi assistenttia vielä ottamaan Katariinan pois boksista yhdessä muutaman muun hamsterin kanssa uudelleen katsomista varten.

Ulkomuotoluokan arvosteluun eli varsinaiseen missikisaan Katariina joutui melko nopeasti lemmikkiarvostelun jälkeen. Mieskin ehti kauppareissulta takaisin katsomaan Katariinan kohtalonhetkiä. Ulkomuototuomarinkin hyppysissä Katariina käyttäytyi oikein mallikelpoisesti. Arvostelukaavake ei kuitenkaan ollut niin ylistävä kuin lemmikkiluokassa:
Pää, silmät, korvat: pitkänomainen
Tyyppi: takapainoinen
Koko: hyvä
Perusväri, värimerkit, kuvio: hyvä hunaja, saisi olla paljon voimakkaampi kyyhkynharmaa
Turkki: hieno
Kunto: hieman tuhti
Luonne: hyvä
Arvosana: hyvä+
Lisäksi Katariina sai Laatu 1-maininnan, joka tarkoittaa sitä, että tuomarin mielestä on aivan jalostuskelpoinen yksilö ja jos nyt oikein muistan, niin tämä oikeuttaa myös rekisteröimään Katariinan SHY:n rekisteriin.
Eikä tässä vielä kaikki, ulkomuotoluokasta Katariina sai myös kunniamaininnan turkin tiheydestä ja laadusta. Oi että, olin jo tässä vaiheessa haljeta ylpeydestä.

Kun kaikki oli tuomaroitu, alkoi palkintojen jako. Syyrialaisten lemmikkiluokan palkinnot jaettiin heti lasten lemmikkiluokan jälkeen. Tuomari mainitsi antaneensa jokaiselle erinomaisen saaneelle joko kunniamaininnan tai PLH- (Paras Lemmikkihamsteri) sijat 1-5. Koska Katariina sai erinomaisen, jotain palkinnontynkää oli siis odotettavissa. Ja Katariinahan sai PLH1:n eli voitti koko syyrialaisten lemmikkiluokan! Olin haljeta ylpeydestä kun kävin pokkaamassa ruusukkeen, ensimmäisen. Luokan voitto tarkoitti myös sitä, että Katariina pääsi lemmikkiluokkien BIS-kehään, johon osallistuivat kaikkien kolmen lemmikkiluokan (kääpiöt, syyrialaiset, lasten lemmikki) voittajat. Siellä Katariina sijoittui toiseksi ja sai toisen ruusukkeensa.

Ulkomuotoluokasta en odottanut mitään, mutta jäimme silti kuuntelemaan palkintojenjaon. Yllätys oli suuri kun Katariina nappasi koestandardiluokassa voiton, tosin siinä oli vain 3 osallistujaa. Sertiä Katariina ei saanut, mutten ihmettelekään sitä yhtään, ei tuo arviointi niin huikaiseva ollut. Taas tuli ruusuke ja myös ruokapalkinto, pussillinen jotain herkkua ja Piltti-purkki. Ja myös pääsy koe-/ei-standardiluokkien BIS-kehään. Siellä Katariina jäi viimeiseksi, neljänneksi, mutta ruusuke tuli silti.

Niin, että meidän tyttö nappasi neljä ruusuketta ja mainetta ja kunniaa roppakaupalla. Sitä ei voi ylpeämpi enää ollakaan! Meillä on maailmantähti dunassa! Tähti itse muuten vetäytyi kiitollisena nukkumaan pesäänsä pitkän ja häirinnäntäyteisen päivän jälkeen ja saa nyt paljon hyvää ruokaa ja nukkua niin pitkään iltaan kuin haluaa.

Kaikkinensa päivä oli kiva, mutta pitkänlainen ja seisoskelu ja käveleskely tuntuu jaloissa. Näytteillä oli paljon ihania, upeita ja söpöjä hamstereita ja talvikkokuumeeni ei ota laantuakseen nyt kun näin niitä pikkusöpöläisiä ihan elävänäkin. Oikein ihania pikkuisia veijareita! Yllätys oli se, miten paljon aikuisia paikalla oli. Hamsteriharrastushan yleensä mielletään aika lailla pikkulasten hommaksi (mitä se suinkaan ei siis ole!), mutta tuolla oli mukana paljon aikuisia ihmisiä, jos toki oli nuoria ja lapsiakin.
Onnittelut meidän puolesta kaikille, jotka menestyivät näyttelyissä! Ja vaikka menestystä ei olisi tullutkaan, niin tietäähän sen jo muutenkin, että se oma hamsteri on kuitenkin aina kaikkein parhain.

Valokuvauksen puolesta näyttelyt eivät ole maailman paras paikka kuvata, mutta tässä muutamia, lähinnä suloisimpia nukkuma-asentoja

Ruusukkeita oli tarjolla varsin runsaasti.


Katariina itse ottaa lunkisti.


Tässä oli tummasävyinen, pitkäkarvainen hamsteri, joka nukkui tassut lasia vasten.


Täplikäs hamsteri lähellä Katariinan boksia veteli sikeitä.


Tämä kaveri ei turhia stressaa!

2 kommenttia:

Menina kirjoitti...

Voi että onneksi olkoon nyt koko poppoolle, mutta ennen kaikkea päivän sankarittarelle :D
Hienot arvostelut kauniille tyttöselle!

P.S. Talvikkokuume laantuu vaan hankkimalla talvikon ;) nimim. kokemusta on :)

Sanni kirjoitti...

Onnittelut Katariinalle!