28.10.08

Huoli taas

Ambulanssi, palokunta, poliisi tai ihan kuka vain, joku nyt auttamaan!
Karamelli on ollut tämän illan kovin vaisu. Tulimme tosin kotiin yhdeksän jälkeen, yleensä Karamellilla on pahin riehumisvaihe heti heräämisen jälkeen eli suunnilleen kahdeksasta yhdeksään. Mutta silti tuo pieni vaikuttaa varsin rauhalliselta ja tapojensa vastaisesti kyyhöttelee dunan nurkissa, kun yleensä se menee pesäänsä tai jonnekin koloon nukkumaan. Ja lisäksi se taas peseskelee itseään usein, rapsutteleekin.
Satumetsän hoito-ohjeet joutuivat taas suurennuslasin alle syyniin kun yritin selvittää mikä hiirua mahtaa vaivata. Ripulia ei näytä olevan, ummetuksesta en tiedä, mutta kyllä se on papanoita tehnyt nyt illankin aikana. Silti täytyy huomenissa hankkia vaikka vehnänalkioöljyä ja ananasmehua, ei siitä kai haittaakaan ole jos sitä silloin tällöin antaa. Vettä tuo näyttää juovan kyllä, joten nestehukasta tuskin kärsii. Ja syökin se kyllä, joten poskipusseihin ei liene jäänyt mitään kiinni.

On vain niin avuton olo ja suuri huoli, kun ei tiedä onko joku oikeasti vialla ja mikä on ja mitä pitäisi tehdä. Ja kun juuri nyt ei oikeasti voi tehdä mitään, kello 23 illalla. Pitäisi olla joku vuorokauden ympäri päivystävä hamsteri-hätänumero, johon voisi edes soittaa!

Näytti tuolle nyt muutaman omenanpala kelpaavan. Ja nyt se liikuskeleekin, äänestä päätellen on jonkun pahvilaatikkonsa kimpussa hampaineen. En malta silti mennä nukkumaan, vaikka aamulla pitäisi töihin mennä.

Ei kommentteja: