9.10.08

Omituista kutinaa

Monta päiväähän Karamelli ehti meillä ollakin ennen ensimmäisiä ongelmia. Se kutisee ja sillä on takaosassa laikku, josta on karvaa ilmiselvästi lähtenyt tai ainakin ohentunut. Soittelin eilen veljelle, että onko hän tällaista huomannut aiemmin, niin ei kuulemma ole. Tietysti aina joskus jostain kohtaa kutittaa, muttei nyt niin kovin usein. Nyt Karamelli vaikuttaa levottomalta ja kieriskelee paljon raapiessaan.

Ulkoloiset eivät tule ensimmäisenä mieleen, mistä se niitä nyt ihan yhtäkkiä olisi saanut? Allergia olisi ehkä todennäköisempi selitys. Koska kuitenkin tuota samaa kuiviketta ja siemensekoitusta on käytetty aiemminkin ilman ongelmia, en usko ihan heti sen niistä johtuvan.
Epäiltyjen listalla on ensimmäisenä ne tarjoilemani herkkutikut, josko niissä olisi ollut jokin allergisoiva ainesosa. On muuten erittäin ylimalkaiset tuoteselosteet noissa eläinten ruuissa, voin kertoa!
Toinen uusi juttu häkissä on ollut se ontto puu, jonka tosin otin pois joku ilta sitten. Olisiko se käsitelty jollain kemikaalilla tai onko siitä vähän irtoava pöly sitten aiheuttanut kutinaa? En pessyt sitä puuta mitenkään ennen häkkiin laittoa. Häkkiin on kyllä varmasti jäänyt sitä pölyä siitä puusta, joten jos sitä epäillään, niin lienee purujen vaihto ja häkin pesu paikallaan.

Tosin, etsiskelin infoa Hamsteriyhdistyksen foorumilta ja sieltä löytyi hyvin samankaltainen huoli jonkun toisenkin syyrialaisnaaraan omistajalta: "Onko ihan normaalia, kun syrkkinaaraani kutisee vähän väliä, ja se raapii itseään, ja piehtaroi häkissä yrittäessä saada kutinaa pois?" Vastaus ei antanut aihetta suureen huoleen: kuulemma purujen vaihto ja häkin pesu saattavat aiheuttaa tällaista käytöstä, hamsteri levittelee omia hajujaan pitkin häkkiä. Ja minulta taisi lörähtää niitä puruja häkkiin vähän reilummanlaisesti, niin että siellä on nyt paljon puruja muljattavana. Se karvaton kohta kyllä epäilyttää silti, se ei sovi tähän kuvaan.

Vai voikohan hamsterin kehittää stressireaktion, kuten joskus kuulee kissojen tai koirien tekevän? Stressi vaikkapa elinolojen muutoksesta on aiheuttanut niille iho-onhelmia, karvattomia läiskiä ja kutinaa. Tosin Karamellin duna sinänsä ei ole muuttunut, käsittelijä vain.

Funtsin tuossa eilen illalla noita hamsterin ruoka-asioita. Todellakin, siemensekoituspussin kyljessä lukee seuraavaa: viljaa, "derivatives of vegetable origin" (eli jotain vihannesperäisiä johdannaisia/sivutuotteita), vihanneksia, hedelmiä, mineraaleja. Mitä viljaa/viljoja, mitä vihanneksia, mitä hedelmiä? Olisi kiva tietää, koska mielessä kävi ajatus että mitenköhän vaikeata olisi luoda hamsterille hyvä ruokavalio ilman noita kaupan siemensekoituksia, jotka ilmeisesti voivat olla ihan mitä tahansa. Eli hankkisi siis itse kauraa, ohraa tai mitä viljoja nyt tarvitaankaan, kuivattuja vihanneksia, hedelmiä, pähkinöitä ja ilmeisesti myös kivennäisvalmisteita.
Taatusti käsittelemätöntä viljaa löytyisi varmasti naapurista yhden hamsterin tarpeisiin; porkkanaa ja omenaa voisi kuivata itse omasta puutarhasta, eivät ne nyt ihan luomutavaraa ole, mutteivät juuri muutakaan ja Tampereelta löytyy vaikkapa näitä "Punnitse ja säästä"-liikkeitä, joissa on ihmisille tarkoitettuja kuivattuja hedelmiä sun muuta, valikoisi niistä ne sokerittomat ja lisäaineettomat versiot. Ei se niin kalliiksi varmasti tulisi, kun yksi hamsteri ei aivan järkyttävän suuriruokainen elukka ole. Tietäisipähän ainakin tarkalleen, mitä hiirulainen syö! Nyt mennään ihan vain pussien perusteella ja luotetaan siihen, että ruokavalmistajat ajattelevat vähän eläinten hyvinvointiakin rahankahminnan keskellä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olen kuullut että jotkut hamsut on allergisia purulle. Kokeile haapahaketta. On vähän kalliinpaa kuin tavan puru, mutta haapahake ei pölise.
Meillä käytössä ihan Agri marketista ostettu kuivikepuru. On toiminu hyvin. Halvempaa kuin eläinkauppojen purut.

Sirpale kirjoitti...

Jeps, purujen vaihto on listalla jo muutenkin, tuo nykyinen kävi sitä vaihtaessa minunkin nenään, joten Mörtti-Röpö taitaa olla seuraava, mitä ostan. Vaikka Karamellilla on kyllä ollut tuota samaa kuivikepurua kuulemma aina, ettei se välttämättä ole kutinan aiheuttaja. Ja se kutinakin tuntuu tänään hellittäneen.